Valtatie 6

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2015, Proosa

Kuva: Gabrielle/Flickr

Kuva: Gabrielle/Flickr

Teksti: Niina Kekki

Naisten vessassa oli loputon rivi koppeja ja armeijallinen käsienpesualtaita. Saippuavaahto ilahdutti, kun pesi kädet. Hanasta ei kyllä kehdannut juoda eikä kasvoja huuhdella, koska viereisestä peilistä katseli keski-ikäinen nainen sivusilmällä. Täytyi vain lisätä huulipunaa ja kuvitella sen piristävän ilmettä.

Ravintolamyymäläkahvion puolella jo odoteltiin.

”Mä otin nää nyt sit take awayna, kun neidillä on niin törkee kiire”, Miikka sanoi ja ojensi pahvikahvin.

”Kiitti. Mä haen vielä vesipullon, jäiks siitä kympistä ylimäärästä?”

”Meni Jokeripokeriin. Mulla olis kyllä nälkä.”

”Mun äiti on varmana laittanu perunat, kun päästään perille. Eiks ooteta sinne asti?”

”Mä käyn tilaamassa hampparin.”

Viereisessä pöydässä leikkipaikan kupeessa nuoren perheen toinen lapsi täytti iloisena puuhakirjaa, toinen kirkui suoraa huutoa lattialle tipahtanutta Pingviini-puikkoa. Ruoka ihmisten tarjottimilla ei varsinaisesti näyttänyt houkuttelevalta, mutta sai silti vatsan kurnaisemaan. Kahvi tyhjään vatsaan tuntui aina sydämentykytyksinä. Naapurilapsi luovutti huutonsa henkeä haukkovaan nikotteluun.

Tupakan jälkeen päästiin vihdoin jatkamaan matkaa. Istuttiin autoon, Miikka antoi kevyen suukon poskelle ja painoi kaasua. Radiokanavasta ei tarvinnut kiistellä, ne särisivät kaikki.

Kai se oli myönnettävä, ettei aamulla oikeasti mikään kiire vielä olisi ollut. Juhannuksen menoliikenne ei ollut vielä kunnolla alkanut, ja autot kulkivat puolityhjillä teillä. Leveäkaistaisella pääsi ohittamaankin ilman, että tarvitsi pelkääjän paikalla puristaa penkin reunoja. Mutta kun toinen kömpi taas vasta hampaita pesemään siinä vaiheessa, kun itse laittoi kenkiä jalkoihin. Olisi voinut vähän edes joustaa.

Lahden ja Lappeenrannan välillä piti pysähtyä joko heti Lahden jälkeen tai ajaa Kouvolaan asti. Luumäellä olisi ollut sellainen museokahvila vanhan myllyn luona, mutta siitä ajettiin aina vahingossa ohi. Levähdyspaikkoja ei osannut etsiä ilman räikeitä, taivaaseen kohoavia mainoskylttejä. Välillä tuli miettineeksi, olivatko niissä huomaamattomammissa kilvissä mainittavat tiekirkot toimineet joskus matkan rytmittäjinä. Tupakka, kahvi ja vessatauko tuntuivat yhdistelmänä jotenkin sieluttomalta.

”Pitäiskö käydä vielä Alkosta joku pullo?” Miikka kysyi, kun alettiin lähestyä Lappeenrantaa.

”Eiköhän siellä oo tarpeeks vierasvaraa.”

”Niin mut on se kiva, jos on jotain tuliaisia.”

”Ois myös kiva, jos sitä juotavaa ei olis niin paljon. Ettei sun osalta menis niin kuin viime vuonna. Jos muistat”, totesin hiljaa ja pidin katseeni tiessä.

”Hyvin muistan, kun kivasti aina muistutat.” Hiljaisuus oli kireä, kun käännyttiin mökkitielle.

Äiti odotti hymyillen vastassa kun päästiin perille. Saimaalla tuuli puolivillisti ja ilma oli joulukuisen kylmä, kuten juhannuksena kuuluukin.