Valopisarat, hiilihaavat

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2015, Lyriikka

Kuva: Casey Hugelfink/Flickr

Kuva: Casey Hugelfink/Flickr

Teksti: Elina Sallinen

 

Auringon valopisarat jahtaavat silmiä

kun jää silittää jalasta, silittää uudelleen

ja maisema sukeltaa ohi

puu kerrallaan, lumikeitaat ja polkujen syvänteet.

 

Korkealla laveerattu kangas nuuhkii maailmaansa

ja yksitellen köynnöstää itätuulen nauruja

kohti hiutalepölyä sekä peltojen kohmeisia taitoksia.

 

 

 ***

Kylvyssä en koskisi

ihoani ja niitä osia

jotka joku otti

saveksi hukutti jokeen

likasi hiilihaavoiksi

minun ihoni palat

 

pisti tuhansittain rautakynsillään

minun veistokseni, minun kultakätköni

minun minun

raateli pois kokonaan

 

jätti lihat luut hermojen kiljunnan

mutta minun ihoni. minun hauraan hopeaihoni

veti  mukaansa tuliseen aavaan

poltti kekäleiseksi pelloksi

repi ja kiskoi

 

eikä tämä uusi sovi minuun yhtään

tämä uusi rypistyy liaksi takaisin

aina kylvyssä aina tuulessa aina aina.