Valjetessa

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2015, Proosa

Kuva: Sodanie Chea/Flickr

Kuva: Sodanie Chea/Flickr

Teksti: Sonja Valtonen

Juoksin pitkin Humalistonkatua ja kiskoin niskaan liimautuvaa tukkaa jonkinlaiselle nutturalle. Mun hiukset ei olleet koskaan auki. Paitsi nyt ─ kun Turku oli päättänyt sataa alas kaiken, mitä kesällä jäi väliin. Syljeskelin hiuslakkaa suustani. Jaloista lähti tunto sitä mukaa kun kylmä vesinoro liimasi farkut reisiin, polviin, sääriin. Läntisen Pitkänkadun suojatiellä olin kompastua viemärin kanteen. Vitun korkkarit.

Asema seisoi tien toisella puolella ilmeessään iankaikkisuus. Noroista muodostuva harso maalasi sen harmaaseen. Hidas katkonainen piippaus vaihtui nopeaan nakutukseen. Olin äänikoodeista samaa mieltä muun liikenteen kanssa, joten ylitin Ratapihankadun. Etsin aseman kelloa sateen läpi. Ihmiset kävelivät jo laituria kohti.

Istuin märälle portaalle ja kaadoin kenkäni tyhjiksi. Salkkua kantava mies pysähtyi kohdalle. Katseli pää kallellaan ja sanoi melkein jotain. Katsoin takaisin. Mies jatkoi matkaansa. Tuijotin pitkään loittonevaa mustaa puvuntakkia. Kurkistin aseman lasiovesta peilikuvaani ja päästin spontaanin ynähdyksen samalla kun käteni nousi suun eteen.

Pyyhin poskiltani sateen seassa valuvat lämpimät pisarat. Salkkumies odotti samaa junaa. Hymyilikö se? Oli pakko kurkata uudestaan. Se katsoi taas kelloa ja poskilla oli poikamainen puna.

Juna hidasti ja pysähtyi. Renkaat vinkuivat. Ei junassa ole renkaita. Kulmat kurtussa katselin pyöreitä rautaisia ja yritin muistaa niiden nimen. Kun nostin katseeni, kolmen vaunun päässä laiturille laskeutui Jesperi. Se oli paljon pitempi ja harteikkaampi kuin muistin, tukka oli leikattu. Jesperi reuhtoi perässään suurta sinistä matkalaukkua, jossa oli jäljellä kaksi pyörää pohjan toisella sivulla. Näytti vaikealta. Se avasi keltaisen sateenvarjon. Mistä lähtien sillä oli ollut keltainen sateenvarjo?

Jotkut halailivat toisiaan. Salkkumies kätteli nuorta beigeen jakkupukuun pukeutunutta naista, joka piteli nutturansa päällä taiteltua Helsingin Sanomaa. He vaihtoivat poskisuudelman ja nousivat portaita takaovelle. Mies avasi naiselle oven ja kumarsi tämän mennessä sisään.

Jesperi etsi minua katseellaan ja lähti kävelemään kohti. Siirtelin märkiä hiuksiani korvan taakse ja tungin kädet taskuihin. Pulssi rinnassa muistutti vihreiden valojen nakutusta. Se katsoi ohi. Jonnekin kauemmas. Eikö se huomannut?

Jesperi käveli ohitseni kahden metrin päästä ja pälyili edellään kulkevaan ihmisjoukkoon. Avasin suuni ja otin oikean käden taskustani. Suljin suun ja laitoin käden takaisin. Seisoin laiturilla liikkumatta. Jesperi ja ne muut ihmiset jatkoivat matkaansa aseman oikealta puolelta etupihalle. Keltainen sateenvarjo katosi.

Juna ähkäisi liikkeelle ja havahduin. Vedin henkeä ja lähdin kävelemään radan viertä kohti satamaa. Korko upposi liejuun. Kiskoin kengät jalasta ja jatkoin sukkasillani. Ryhti koheni heti, korkkarit kulkivat kädessä paremmin. Hetken mielijohteesta pysähdyin ja kaivoin takin taskusta huulipunan. Levitin kermaisen tuntuista punaa sateen kastelemille huulille. Oli helpompi hymyillä, kun ei enää kiristänyt. Valjetessa luki puikon pohjassa. En ollut ennen huomannut sitä. Suljin silmät ja käänsin kasvoni sadetta kohti. Se oli enää hellää tihkua.