Vaikea valinta

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2017, Proosa

Kuva: Logan Ingalls/Flickr

Teksti: Petri Luosto

 

Kapteeni Martti Antell istui toimistossaan Rovaniemellä, missä hän toimi paikallisen radiokuunteluyksikön päällikkönä. Hän oli lähdössä tänään lomalle. Hän oli jo ajanut partansa ja pakannut laukkunsa. Hänen aikomuksenaan oli palata junalla Rovaniemeltä kotiinsa Turkuun, missä hän oli toiminut rauhan aikana kauppiaana. Martti oli viettänyt lapsuutensa Turussa Aurajoen rannoilla. Hän muisteli setäänsä Vilhelmiä, joka oli asunut Helsingissä viimeiset yli neljä vuosikymmentä.

 

Martti oli ollut aktiivinen suojeluskuntalainen ja opiskellut nuorempana matematiikkaa Helsingin yliopistossa. Hän osasi useita kieliä suomen lisäksi, kuten saksaa, venäjää, ruotsia ja englantia. Kielten lisäksi häntä olivat aina kiehtoneet erilaiset salakirjoitusjärjestelmät. Martti piti kaikenlaisista loogisista ongelmista ja koki salasanomien purkamisen mielenkiintoiseksi haasteeksi.

 

Juuri tämän takia Suomen armeijan radiotiedustelu kiinnostui hänestä. He olivat huomanneet, että hän oli äärimmäisen lahjakas koodattujen radiosanomien purkaja. Talvisodassa hän oli ollut purkamassa Raatteen tieltä lähettyjä puna-armeijan radioviestejä, jotka oli sitten purettuina toimitettu eversti Siilasvuolle.

 

Martti istui toimistossaan tympääntyneenä. Juna lähtisi vasta useampien tuntien päästä. Hänen pitäisi keksiä jokin tapa kuluttaa aikaansa siihen asti. Hänen avustajansa luutnantti Forsellin roskakorissa oli jotain papereita. Forsell oli juuri nyt kaupungilla. Martti oletti, että Forsell piti papereita merkityksettöminä, mutta uteliaana ihmisenä ne kiinnostivat häntä, joten hän käveli roskiksen luokse ja otti paperit käsiinsä.

 

Martti näki heti, että kyseessä oli jonkinlainen koodi, joka vaikutti Neuvostoliiton laivaston koodilta. Radiokuuntelu poimi kymmeniä vihollisen radioviestejä päivittäin, ja ilmeisesti Forsell piti tuota viestiä merkityksettömänä, koska hän oli heittänyt sen roskikseen. Martti ei siitä välittänyt, sillä hän halusi kuluttaa aikaa jollain tavalla. Neuvostoliiton laivaston radiosanomien purkaminen voisi olla hyvää ajanvietettä ja hän voisi oppia siitä myös jotain. Martti tarttui paperinivaskaan ja otti kynän pöydältä.

 

Koodin purkaminen oli yllättävän helppoa, Martti tajusi. Hän tunnisti viestistä heti muutaman avainsanan, kuten Tirpitz ja Scheer. Hän tiesi, että kyse oli saksalaisista raskaista sotalaivoista, joten hänen kiinnostuksensa viestiä kohtaan heräsi myös ammatillisessa mielessä. Oliko tässä viestissä sittenkin jotain tärkeätä asiaa, Martti pohti.

 

Martti jatkoi viestin purkamista. Hän huomasi, että viestissä mainittiin lyhyt kirjain- ja numeroyhdistelmä PQ18. Mikä se mahtoi olla? Oliko se suunnitelma hyökätä saksalaisia sotalaivoja vastaan Norjan vuonoissa? Martti huomasi, että viestissä mainittiin kymmeniä kauppalaivoja ja saattoaluksia nimeltä. Siinä myös mainittiin Loch Ewe Skotlannissa ja toinen syyskuuta 1942. Siihen olisi kaksi viikkoa. Martti tajusi, että se olisi saattueen lähtöpäivä Skotlannista kohti Murmanskia.

 

Pitäisikö kyseinen viesti toimittaa saksalaisille, Martti tuumi. Hän tiesi omien yhteyksiensä kautta, että Saksassa sorrettiin juutalaisia heidän taustansa takia. Hän oli tietoinen Saksan juutalaislaeista, jotka säätelivät juutalaisten elämää tiukasti. Martti suhtautui Saksaan ja saksalaisiin epäillen. Hän kävi sotaa pelkästään Suomen vapauden puolesta.

 

Martti tiesi myös, että liittoutuneet toimittivat lukemattoman määrän lentokoneita, panssareita, muita sotatarvikkeita ja raaka-aineita Neuvostoliittoon. Hän tiesi, että Suomen ilmavoimat olivat ampuneet alas Neuvostoliiton käyttämiä amerikkalaisvalmisteisia P-39 Airacobra -hävittäjiä. Hän tiesi, että saattueen kuljettamilla sotatarvikkeilla voitaisiin tappaa niin saksalaisia kuin myös suomalaisia. Martti ei välittänyt saksalaisista, mutta muut suomalaiset olivat hänen maamiehiään. Martti myös muistutti itseään, että Suomen ja Britannian välillä vallitsi sotatila.

 

Liittoutuneiden merimiehet, jotka purjehtivat arktisissa oloissa, olivat rohkeita miehiä ja ansaitsivat kaiken mahdollisen kunnioituksen. Martin mielestä ongelma oli kuitenkin se, että he auttoivat Suomen vihollismaata, Neuvostoliittoa. Britannia oli nimenomaan Neuvostoliiton painostuksesta julistanut Suomelle sodan. Martti tunsi sympatiaa liittoutuneita kohtaan ja suurta antipatiaa Neuvostoliittoa sekä Saksaa kohtaan siksi, että kumpikin niistä oli syyllistynyt hyökkäyksiin pienempiä maita kohtaan.

 

Martti tajusi, että jos osat olisivat päinvastoin eli suomalaiset toimittaisivat Saksaan sotatarvikkeita ja länsiliittoutuneet saisivat sen selville, ne taatusti vihjaisivat siitä Neuvostoliitolle. Martti ei pitänyt kummastakaan vaihtoehdosta. Jos hän ei toimittaisi viestin sisältöä eteenpäin, saattue PQ18:n kuljettamilla sotatarvikkeilla voitaisiin tappaa suomalaisia, ja jos hän toimittaisi sen eteenpäin, hän auttaisi siinä Suomen lisäksi maata, jota hän halveksi.

 

Kummatkin vaihtoehdot olivat ikäviä, mutta Martti tiesi, että hänen piti päättää. Viime kädessä suomalaisten sotilaiden henki painoi hänen vaakakupissaan eniten, ja hän tarttui puhelimeen soittaakseen Suomen armeijan radiotiedustelun päällikölle everstiluutnantti Reino Hallamaalle kertoakseen avaamastaan viestistä. Loma saisi nyt odottaa.