Ukkoseen hukkuneet sateet

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2015, Lyriikka

Kuva: Ludo/Flickr

Kuva: Ludo/Flickr

Teksti:  Nora Palonen

 

Päättymättömät päivät

Luon tyhjiä unelmia,

elän päättymättömiä päiviä,

näen sokeita ihmisiä

ja törmään itsekin.

Olen valahtanut ulos ruumiista,

joka kävi liian ahtaaksi.

Nauran, vaikka muut eivät.

Laulan, vaikka en osaa.

Olen onnellinen, vaikka itken,

ja kiitollinen, vaikka valitan.

 

 

 

Sellaiseksi

Tulla sivuun heitetyksi

sivuutetuksi

yksinäiseksi

sanattomaksi illuusioksi

läpinäkyväksi muodoksi

vedeksi, joiden muodoksi kyyneleet ottavat

hauraaksi

jälleen lapseksi

surulliseksi ikäväksi

itkuksi itsensä vuoksi

jäsentymättömäksi ihmiseksi.

Sellaiseksi.

 

Sinä

Olet ukkoseen hukkunut sade,

viemäriin huuhtoutunut huuto,

pelottavan läpinäkyvä,

kun jotain yrität peitellä.

Olet avuton lapsi aikuisen ruumiissa,

liian ylpeä pyytääksesi päästä syliin,

vaikka se olisi ainoa keino estää

painajaisten pääsy uniin.

 

 

Minä

Olen näkymätön osa nähtyä maailmaa.

Olen rauhan rikkova sota,

minut tällaisena ota.

 

Olen lapsena kuollut aikuinen,

elämästä nauttinut varas,

tällaisena paras.

 

Olen lakastuva puu

rakastuva suu

saippualla pesty posliiniastia

lattialle särkynyt soittorasia.

 

Olen iskuilla rikottu ääni,

minun on käsketty pitää pääni

kiinni ja lakattava olemasta.

Mutta kieltäydyn kuolemasta.

Uudestaan.