Aku Ankka -muki

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2015, Draama

Kuva: Joe Haupt/Flickr

Kuva: Joe Haupt/Flickr

Teksti: Sonja Valtonen

YLILÄÄKÄRI hakee tutkimushuoneesta loppuunpalaneen, sekavan, unohtuneesta salasanasta selostavan gynekologi KARRI ANTILAn ja taluttaa tämän kadulla odottavaan taksiin. Sairaanhoitaja EILA KARU juoksee ANTILAn perään ja ottaa hänen kädestään pois likaisen spekulan. YLILÄÄKÄRI ja lääkäri ANTILA lähtevät taksilla. EILA jää seisomaan kadulle ja istahtaa portaalle Klinikan oven eteen.

 

EILA

Sinne meni.

 

(Tauko)

Mitä ihimettä tapahtu millon tää meni tämmöseksi. Mää naurasi, jos täsä ois yhtään nauramista.

Kauhia rotla iha asiav vierestä. Mitä ihimettä se selitti tosa taksi ovella? (EILA matkii ANTILAn vuodatusta.) Yksi salasana niitä nyt sattuu jatkuvasti eikä siinä muuta ole kuin ottaa yhteyttä atk-tukeen ja sillä tavalla se vyyhti lähtee purkautumaan, avot potilastiedot saadaan taas ajan tasalle…

Mitä soopaa mitä tapahtuu Antila. Anna mää arvaa selostus jatkuu taksisa ja sejjäläkee päivystyksesä. Toivottavasti päivystyksesäki. Se otti sen kahavinkim mukkaa. Päivystyksee. Spekulam mää otim pois. Otiv vaa. Ei järje hiventä.

(EILA tuijottaa inhon ilmein kädessään olevaa likaista spekulaa.)

EILA

Mun oli pakko keskeyttää se kokkous ja hakia se.Ylilääkäri vielä. Mutta se tuli heti.  ─ Emmää kai sitte turhaa sinne kokkoukseem menny, en tietenkääm menny.

Sillä aikaa se nainem makkaa tutkimuspöyällä housut kintusa. Tai ei siinä housut kintusa maata, iha ilima. Mihihä se meni? Jonku ois pitäny tajuta sen kans jutella. Mikä sen nimi oli? Lindström, eiku se o se pihivi… Mutta oha se nimiki. Mää kirijotan sej johonki. Vai Lindroos? Jonku pittää olla siihe yhteyesä. Mää kirijotam molemmat. Konneella ei oo mittää. Eipä niin ku on salasanat hukasa.

(Selittäessään EILA ottaa rintataskustaan kynän ja kaivaa housun taskusta puhtaat kumihanskat. Hän kirjoittaa nimet muistiin kumihanskoihin.)

Se naine säikähti. Ihan tajuttomasti. Toivottavasti siihe ei sattunu. Sattu se muaki kyllä, se kahtomine. Ilimar rasvaa tunkee kylymä spekulan toise sissään, ai hitto. Se käynti meni muutenkip pielee. Tunti myöhäsä. Antila tullee varttia vaille yheksä eikä muista salasannaa. Oiski jääny mokat siihe.

Arvasim mää sen. Mutten uskonu. Enkä halunnu uskua. Mitä siinä voi tehä jos joku sekuaa kymmenen vuoje yhteistyön jäläkee. Ei mittää. Toivoo vaa että ov vääräsä. Ja että kuvittellee. Tai että toisella o huono päivä. Semmonev vaihe. Mutta sitte…

Kahavihuoneeseen tullee tutunnäkönel lääkäri. Saattas mennä täyestä jos se ei avvais suutaa tai tekis mittää. Mutta ku se avvaa ja ku se tekkee. Siinä onki joku vieras, vieras mies, jotenki tutunnäkönem mutta eri. Ottaa kupin kahavia uutee Aku Ankka -mukkiisa. Aku Ankka -muki. Jotenki se oli outo. Ei mulla silti käyny mielesäkkää.

Mää ennoo ikinä hävenny sitä, Antilaa. Ennikinä. Mää oo ollu nii ylypiä työstäni. Ja siitä. Mää tiesin ettei kenenkää työj jäläkee voi luottaa niinku sen. Ja että sen tasokkaampaa työpaikkaa ei kätilölle tuu. No synnäri oli aikasa. Mää rakasti sitä. Rakastaisiv vieläki jos kaikki ois aina menny hyvi. Mutta ei ne aina mee. Siihe surruu mää vässyi. Ja kuolemaa. Elämä issoimmasa kohasa joku kuolee syllii. Pikkune jonka piti saaha ellää, imiä maitua ja olla sylisä. Heittää pallua soittaa sellua ja mennä armeijaa. Mää toivui semmosista kauhia hittaasti. Ja jossain vaiheesa alako tuntua että en ollenkaa. Antilan klinikalla tultiin terveiksi. Se oli parasta.

No Antila joi kahavisa ja tuli siihe tiskaamaan sitä Aku Ankkaa muv vieree. Lähtiesää se otti muv vasemmasta rinnasta kii, puristi ja sano että nämä ne on tärkeä tutkia aina välillä, käsipelillä käsipelillä Eila. Ja sitte että työt kutsuu. Mää kahtoi sitä että kuka se on. Tuntu ouolta. Se ois saanu jäähä käymättä. Että jos sev vaa deletois. Niinku yhteisestä työhistoriasta koko tappaukse.

Meijän klinikka. Tai Antilan. Mää suositteli sitä kaikille. Kaikille. Voi apua. Ja klinikalle tuli ne joita kukkaam muu ei osannu auttaa. Antilalla oli tarkka vainu. Se haisto johtolangan ja tutki niin kaua, niin kaua että jokkainem potilas sai avu, joka ikine.

Täyellistä ihimistä ei oo. Pahiv virhe tais olla että mää aatteli siitä nii. Tosi pitkää. Ettei se tee virheitä. Sillai se sano. Ja että sille soppii pitkät työpäivät. Että se on sillaiv vahava. Mää menin sitte siihe. Ja aatteli, että muut vässyy. Vässyihäm määki. Siksiki ois pitäny huomata mun ois pitäny huomata. Mää näi sitä eniten. Ja mää oli itte käyny sel läpi. Sen ku ei tee ennää kunnolla. Ku ei ennää pysty.

Mihihän ne sev vei? Tai no mihinköhän. Mihi viiää huippuammattilaine kumihanskoisa spekula käesä? Sen kahavinki se otti väkisim mukkaa. Aku Ankka -mukisa. Vittu kylymän kahavi.

(EILA katsoo kädessään olevia kumihanskoja, nousee ja menee sisälle.)