Tuhlaamaton tulevaisuus

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2013, Kirjallisuus ja hyvinvointi

Teksti: Suvi Peltoniemi

Bass Society -projektissa nuorille rap-lupauksille tarjottiin esimerkkiä omakohtaisesta kirjoittamisesta.

Jokaisen äidinkielenopettajan unelma lienee nähdä takapenkin lökäpöksypojat kirjoittamassa hiljaa ja kynä sauhuten. Nuorten syrjäytymistä ehkäisevä Bass Society -projekti sai aikaan juuri sen: kirjoittamista ja lukemista tippaakaan harrastamattomat miehenalut innostuivat oman äänensä saamisesta kuuluville tekstien kautta.

Rap-artistina ja musiikin monitoimimiehenä tunnettu Niko ”Chyde” Toiskallio oli mukana projektissa vetämässä rap-työpajoja. Niissä nuoret saivat ideoida omia tekstejään, joita myöhemmin esitettiin ja äänitettiin.

Konkarien vinkki: kynä käteen

Projektin alussa tehtiin kuuntelu- ja kirjoitusharjoituksia, joissa oli mukana suomalaisia vaikuttajia, kuten Asa ja Jodarok. He olivat mukana ryhmäläisinä, eivät tähtivieraina: samat harjoitukset kuuluivat niin vierailijoille kuin osallistujille. Työskentelyssä korostui jalat maassa -asenne: artistit asettuivat samalle viivalle nuorten kanssa ja kertoivat rohkeasti omasta työskentelytyylistään. Samalla nuoret saivat käytännön vinkkejä siitä, miten alalla läpi lyöneet konkarit kirjoittavat tekstejään.

Toiskallion mukaan ensimmäinen haaste oli ylipäätään saada nuoret kirjoittamaan: kukaan ei ollut koskaan kirjoittanut lyriikkaansa paperille, vaikka osalla rap-harrastajataustaa olikin. Touhu perustui enemmän ”sylkemiselle ja bätläämiselle”, eli improvisoinnille ja kilpailulle, kuten Toiskallio asian ilmaisee.

Oma ääni

Projektiin osallistujat tulivat hyvin erilaisista taustoista. Etusija annettiin hakijoille, joiden elämäntilanne oli vaikea, kuten lastenkotinuorille. Toiskallion mukaan rap oli työvälineenä oiva tällaiselle ryhmälle, sillä sanoituksissa korostetaan omakohtaisuutta: ”Omalla kielellä omille ihmisille.” Hänen mukaansa projektin voimaannuttavuus syntyykin lähinnä omien hengentuotteidensa ja oman elämänkokemuksensa jakamisesta muille, vaikka pienellekin yhteisölle.

Omakohtaisuuden korostaminen tuli Toiskallion mukaan yllätyksenä joillekin osallistujista, jotka halusivat tehdä tekstinsä englanniksi itseään kaukana olevista aiheista. ”Nykyajan lapset kasvavat sellaisen rap-kulttuurin keskellä, jossa korostetaan pyrotekniikkaa ja pienimmän yhteisen nimittäjän etsimistä”, hän kuittaa yleisen käsityksen omasta musiikkigenrestään. Toiskallion oma näkemys eroaa paljolti tästä alaa vallanneesta mielipiteestä: hän uskoo, että rap on parhaimmillaan silloin, kun se on ajattelunomaista, virtaavaa puhetta omista asioista. Riimi- ja rytmitekniset asiat pois suljettuna tämä musiikin alalaji saattaakin olla demokraattisin tapa saada äänensä kuuluville.

Omakohtaisuus on tärkeää paitsi terapeuttisessa mielessä myös stereotypioiden välttämiseksi. Osallistujat tekivät yhtenä harjoituksenaan tekstin ”Päiväni Moskovassa”, sanoituksen aiheesta, josta kenelläkään ei ollut kokemusta. Sattumalta palautetta tekstistä oli antamassa rap-artisti Haamu, jolla oli omakohtaisia kokemuksia Venäjällä asumisesta ja Venäjän kulttuurin opiskelusta. Tekstit sisälsivält kankeita yksinkertaistuksia, ja niihin oli vaikea samaistua. Omakohtaisista kokemuksista kirjoittaminen on siis tärkeää myös tekstin laadun kannalta.

Mielekäs tekeminen avaa ovia

Bass Society -projekti sisälsi rap-työpajan lisäksi myös biitti-, katutanssi-, näyttelijäntyö-, käsikirjoitus- ja visuaaliset efektit -työpajat. Puolen vuoden työskentely kulminoitui Linnateatterin tuottamaan Choice-musikaaliin, jonka tarinat ja sanoitukset ovat projektin nuorten tekemiä. Lisäksi osa heistä esiintyy näytelmässä.

Toiskallio on ylpeä suojateistaan. Hänen mukaansa nuorten taidoissa tapahtui huikea harppaus projektin alusta loppuun mennessä. Eniten hän kuitenkin arvostaa sitä, että on päässyt seuraamaan sitä intoa ja itseluottamuksen kasvua, joka tulevaan rap-sukupolveen on syttynyt. Ei liene myöskään turha väheksyä sitä, että kirjoittamista harrastamattomat ja vähän lukevat nuoret saatiin mukavan tekemisen kautta ottamaan kynä käteen ja ilmaisemaan itseään.

Suvi Peltoniemi