Tarinankerronnan rajoja hämärtävä Yönäytös

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2013, Kritiikit

yonaytosTeksti: Otto Rantanen

Marisha Pessl: Yönäytös
Kääntäjä: Laura Beck
725 s., Otava 2013

Yhdysvaltalaisen Marisha Pesslin toinen julkaistu romaaniYönäytös (Night Film) vetää lukijansa mukaan psykologiseen trilleriin, jossa todellinen ja yliluonnollinen maailma sekoittuvat keskenään. Stanislas Cordova on kulttimaineen saavuttanut elokuvaohjaaja, jonka järkyttäviä ja moraalisesti arveluttavia elokuvia esitetään enää vain salatuissa yönäytöksissä. Kun Cordovan Ashley-tytär löytyy kuolleena hylätyn rakennuksen hissikuilusta, ottaa journalisti Scott McGrath asian tutkittavakseen. Tutkimusten edetessä McGrath alkaa pakonomaisesti nähdä yhteyksiä Ashleyn kuoleman ja tämän isän synkkien elokuvien välillä. Todellisuuden ja mielikuvituksen rajat tuntuvat ensin hämärtyvän ja lopulta katoavan täysin.

Romaani itse hämärtää kirjallisuuden ja muiden tarinankerronnan muotojen välisiä rajoja. Kirjan juonen kulkua rytmittävät romaanitekstin joukkoon upotetut lehtijutut valokuvineen, lääkärinlausunnot ja kuvankaappaukset internet-sivuilta. Ne toimivat ikään kuin johtolankoina, jotka lukija ”löytää” yhtä aikaa päähenkilön kanssa. Visuaaliset dokumentit tuovat romaaniin ripauksen aitoa rikostutkintaa sekä tiettyä elokuvantuntua, jota kirjassa käsiteltävät Cordovan fiktiiviset kulttielokuvat vain vahvistavat. Paikoitellen Pessl saa Yönäytöksen muodon ja sisällön kietoutumaan toisiinsa varsin vaikuttavasti. Ennen paranormaalien kauhukokemusten täyttämää osuutta yksinäinen musta sivu leikkaa kerronnan dramaattisesti poikki ja lukujen numerot katoavat. Näinkin yksinkertainen tyylikeino luo elokuvamaisen jännityksen – odotuksen siitä, että jotain on tapahtumassa – ja saa myös lukijan epäilemään kaikkea lukemaansa. Kun osio päättyy, se päättyy uuteen mustaan lehteen ja luvut jatkuvat taas turvallisesti numeroituina. On kuin elokuvan kohtaus olisi alkanut ja päättynyt.

Yönäytös venyttää kirjallisuuden rajoja flirttaillen erityisesti elokuvan kanssa. Mikään rajoja rikkova teos se ei kuitenkaan ole ja tuskin sellaista yrittääkään. Elokuvamaisten tehokeinojen alla se on kaikessa jännittävyydessään varsin yllätyksetön trilleri. Ennen kaikkea Yönäytös tuntuukin rakkaudenosoitukselta niin jännityskirjallisuudelle kuin -elokuvalle, joka ammentaa tasapuolisesti molemmista perinteistä. Kyynikko saattaisi kuitenkin esittää kysymyksen: onko elokuvamainen tyyli puhtaasti taiteellinen ratkaisu vai myös tapa pedata tietä Hollywoodiin?

Otto Rantanen