Tapaaminen rannalla

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2017, Proosa

Kuva: Rod Ramsey/Flickr

 

Teksti: Sini-Päivi Aho

Keltaisen rintamamiestalon lintulauta oli maalattu samalla maalilla kuin talokin muutama vuosi sitten. Ulkoremontin jälkeen vuorossa oli yläkerran huoneiden laajentaminen. Vanhat vintit aiottiin purkaa ja seinät lämpöeristää paremmin. Tulevan kesän projektina olisi ullakkojen tyhjentäminen.

Ulla katseli keittiön ikkunasta rehevää puutarhaansa Turun Räntämäessä. Kevättyöt oli viikonloppuna aloitettu yhdessä koko perheen voimin. Jopa Jaakko oli vaivautunut aurinkoiselle terassille, tosin pääasiassa huutelemaan ohjeita perheen naisväelle. Omenapuiden latvukset oli leikattu, norjanmorsiusangervopensas siistitty ja syksyllä haravoimatta jääneet vaahteranlehdet kuskattu lehtikompostiin.

Minna ja Niina olivat askarrelleet koivunvitsoista kranssin ulko-oveen. Pikkusisko Aina-Elina oli hakenut metsästä sammalta ja kuusenkäpyjä Onni-koiran haudalle. Ulla itse oli kiskonut naapurin rouvan kanssa tonttien rajalla kasvavia pajujen alkuja juurineen ylös. Yhdessä oli pohdittu asuinaluetta vaivaavien lehtokotiloiden leviämistä ja niiden hävittämistä.

Keltainen lintulauta oli vaihdettu narsissiamppeliin jykevän tammen oksalla. Linnunpönttöjen lähellä lenteli sievä raidallinen pikkuvarpuspariskunta ja virkeitä sinitiaisia. Trampoliinin ympärillä lehahteli kirjavia närhiä ja keltanokkaisia mustarastaita.

Mustavalkoinen harakka nokki kaneliomenapuun juurella lumen alta paljastuneita hedelmiä.

Ulla nojasi käsiinsä. Olohuoneesta kuului television hiljainen humina. Tähän aikaan illasta Jaakko katseli urheilua. Tyttöjen läksyt oli tehty ja sovittu tunti ruutuaikaa alkanut. Heidän koneiltaan ei ääniä kuulunut. Kaikki istuivat tiukasti kuulokkeet korvillaan. Ilta-auringon viimeiset säteet heijastuivat mikroaaltouunin lasiseen oveen.

Yhtäkkiä Ulla tunsi kosketuksen niskassaan. Jokin pehmeä hipaisi häntä t-paidan kauluksen ja hiusrajan välistä. Hän kääntyi nopeasti ympäri tuolissaan, mutta totesi olevansa keittiössä edelleen aivan yksin. Samassa auringon viirut katosivat näkyvistä. Hämärässä näytti leijailevan jotain. Ulla sytytti kattolampun. Jääkaappi hyrähti käyntiin. Perhe pelmahti keittiön ovesta yhtenä äänekkäänä joukkona iltapalalle. Ulla ojenteli lautasia, muroja ja maitoa. Jaakko nyrpisti nenäänsä kahvikupille. Ilmeisesti Ullan keittämä kahvi oli taas kerran liian vahvaa.

Aamulla Ulla heräsi ennen kellon soittoa, ikkunassa pörräsi yksinäinen kärpänen. Ulla huitaisi hyönteistä astiapyyhkeellä. Kuivauskaapin oven liitutaulussa luki:

JAAKON EVÄÄT

MINNAN HAMMASLÄÄKÄRI

MUISTA VARATA KAMPAAJA

AINULIN VANHEMPAINILTA

tapaaminen rannalla

Ulla tuijotti viimeistä merkintää. Hän itse oli kirjoittanut neljä ensimmäistä selkeillä tikkukirjaimillaan. Jaakon eväät oli valmiiksi pakattu Tupperware-rasiaan, Minnan kanssa sovittu, että äiti hakee hänet hammashoitolasta puoli kolmelta, Leenan Lettiin oli aika hiusten leikkaukseen ensi viikon torstaina ja Wilma-viestillä vahvistettu, että Aina-Elinan vanhempainiltaan osallistuisi toinen vanhemmista.

Tapaaminen rannalla? Mahtoiko Jaakko pilailla hänen kustannuksellaan? Käsiala ei kyllä ollut Jaakon, ja yleensä aviomies irvaili Ullalle vain sanallisesti. Vai tytötkö taas haaveilivat rantalomasta?

Töistä tultuaan Ulla kiipesi yläkertaan. Toiselle vintille ei tullut edes valoa. Ulla päätti aloittaa raivaamisen sieltä. Ullakolla vallitsi satunnainen kaaos. Seinustoille oli kasattu pahvilaatikoita, joiden kansiin oli tussilla kirjoitettu: joulukoristeita, pääsiäinen, valokuvakansioita, sekalaista tavaraa, palapelit, kirjoja.

Matalan ikkunan edessä oli tyhjä tila. Lattian peitti kokolattiamatto, samanlainen kuosi kuin oli ollut huonetiloissa ennen remonttia. Vaalean kellertävällä matolla lojui jotakin. Joku tyttäristä oli näköjään aloittanut palapelin kokoamisen.

Samassa ullakon ovi paukahti kiinni. Ulla tunsi ilmavirran kasvoillaan. Mahtoiko joku lapsista tulla kotiin? Jaakon työvuoro ei ainakaan vielä ollut voinut päättyä. Ulla kuulosteli askeleita eteisestä tai portaista. Mitään ei kuitenkaan kuulunut. Ulla kokosi ehjät laatikot pinoksi sulkeutuneen oven viereen ja työnsi ovea auki olkapäällään. Ovi ei kuitenkaan hievahtanutkaan. Ulla tunsi kylmän hien nousevan pintaan. Jospa hän olisi lukkiutuneena ullakolle loppuelämänsä. Hän perääntyi ovelta ja kumartui katsomaan ulos matalasta ikkunasta. Hämärässä puutarhassa seisoi joku.

Äkkiä ulkovalot syttyivät palamaan. Yksi tyttäristä pamautti takaoven äänekkäästi auki ja huuteli sisariaan seuraamaan itseään. Hahmo oli kadonnut näkyvistä ja ullakon oven raosta pilkahti käytävän porrasvalo. Oliko ovi sittenkin ollut koko ajan auki, Ulla ihmetteli.

Jaakko peruutti pihatielle. Ulla katseli miehensä hieman kumaraista hahmoa tämän astellessa ovelle kukkapaketti kädessään. Jaakko muisti joka vuosi heidän keväisen kihlajaispäivänsä. Ulla tunsi lämpimän ailahduksen sisällään. Yhdessä on kuitenkin kestetty tuulet ja tuiskut, hän ajatteli.

Lauantaina Ulla rusikoi tyhjentämänsä pahvilaatikot auton takaluukkuun. Päivän ollessa harvinaisen lämmin hän pönkäsi ullakon oven auki harjanvarrella. Joulukoristelaatikot olisi käytävä läpi, tarpeettomat tavarat vietävä kierrätykseen ja kirjat pyyhittävä ja siirrettävä alakerran kirjahyllyyn. Ulla aikoi huutaa tyttöjä keräämään aloitetun palapelin lattialta pois, mikäli he aikoisivat säilyttää sen. Samassa Ulla huomasi, että kuva oli koottu loppuun ja ripustettu seinälle kullanvärisiin kehyksiin. Hän siristi silmiään nähdäkseen paremmin.

***

Ullan eteen avautui huikea merimaisema. Vesi oli kauniin sinistä, muutama poutapilvi heijastui sen peilityyneen pintaan, vaalea hiekkaranta houkutteli riisumaan kengät. Ulapalla lipui joutsenpariskunta ja kauempana horisonttiin piirtyi purjeveneen profiili, jostain kuului moottoripaatin hurina. Lokkiparvi kaarteli saaren rantaan, niitä houkuttivat kiven päälle jääneet kalanperkuujätteet.

Laiturista vasemmalla näkyi punaiseksi maalattu venevaja. Seinustalle oli kasattu vanhoja airoja. Ulla istahti laiturin päähän ja ojensi paljaat jalkansa lämpimään veteen. Hän kietaisi hupparinsa tyynyksi pään alle ja nojautui nautinnollisesti kohti aurinkoa painaen silmänsä kiinni.

Tiirat kirskahtelivat, rantahietikolla ryömi kotilo kohti salaista päämääräänsä, ruovikossa loiskahti silloin tällöin. Jostain leijaili sieraimiin savustetun kalan houkutteleva tuoksu. Ulla havahtui lasin kilahdukseen. Tumma varjo peitti auringon valon.

Rantahiekalle oli levitetty ruudullinen viltti. Piknikkorin viereen oli katettu taivaansiniset lautaset, ruokailuvälineet ja sinivihreät servietit. Korista pilkisti vaalea patonki ja viinipullon kaula. Rentoon purjehdusasuun pukeutunut mies ojensi Ullalle pitkäjalkaisen lasin ja tarttui kokeneella otteella viinipulloon.

  • Salut! Toivottavasti pidät edelleen punaviinistä. Näin tyynellä ei kala oikein ole syönnillään, mutta jotain kuitenkin tarttui aamulla virveliin, tummatukkainen mies virkkoi matalalla äänellä.

Ulla sulki silmänsä ja avasi ne hitaasti uudelleen. Aurinko paistoi edelleen pilvettömältä taivaalta. Pitkä mies ei ollut kadonnut mihinkään vaan viittasi hänet istumaan viereensä punaruudulliselle viltille. Lautaselle ilmestyi värikästä salaattia, ruskeaksi paahtunutta siikaa, saaristolaisleipää, juustoja ja viinirypäleitä. Täydellinen lomapiknik, kuten Ulla muisti nuoruudestaan, ajalta ennen Jaakkoa.

Larin seurassa Ulla oli aina rentoutunut. Yhdessä veneretkillä vietetyt päivät piirtyivät Ullan mieleen. Kesä oli ollut täynnä opiskelua ja työtä, mutta myös haaveita ja suunnitelmia. Koko elämä edessä, häät ja unelmia, kunnes kuolema heidät erottaisi.

Ulla tarttui lautaseen ja haarukkaan, skoolasi sujuvasti Larin kanssa, parkkeerasi lasinsa hiekkaan pystyyn ja nautiskeli brunssista, auringon lämmöstä ja ennen kaikkea seurasta, nuoruutensa rakkaudesta Larista. Pariskunta istui vierekkäin, käsi hipaisi kättä, sanoja ei tarvittu.

Iltapäivä kului yhteistä menneisyyttä muistellen. Lari oli hyvin selvillä myös Ullan nykyisestä elämästä. Varovasti mutta turhaan Ullakin yritti kysellä jotain.

Auringon vähitellen laskiessa molemmat tuijottivat meren pintaan heijastuvaa siltaa. Vaitonaisina he nousivat veneeseen, jota Lari tottunein ottein alkoi ohjata kohti Aurajoen suuta. Matkan aikana Ulla saattoi torkahtaa hetkeksi. Hänen herätessään tuuli humisi. Ulkona rintamamiestalon pihalla räkättirastaat metelöivät. Hätistelivät oravaa pois tammen oksilta.

Ulla katseli vielä hetken palapelistä koottua jokimaisemaa. Köysillä laituriin sidottu purjevene näytti olevan lähtövalmiina. Ulla kokosi alakertaan vietäviä tavaroita käsivarrelleen. Hänen laskeutuessaan portaita niille varisi vaaleaa hiekkaa, samanlaista kuin rannalla, jolta Lari oli löydetty.