Taide ja tiede täydentävät toisiaan

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2017, Haastattelut

Kuva: P.S.V./Flickr

Teksti: Suvi Puttonen

 

Psykologi ja teatteri-ilmaisun ohjaaja Veera Alaverronen toivottaa minut hymyillen tervetulleeksi kotiinsa. Sade ropisee ikkunoihin ja puutalon keittiön vanhat tuolit natisevat, kun asetumme istumaan. Alaverronen puhuu rauhallisesti ja pohtien. Taustalla porisee mutteripannu.

”Taiteella voidaan luoda näkökulmia, joita ei saavuteta kokeellisilla tutkimusasetelmilla. Esimerkiksi Maria Abramovicin performanssi Rhyhtm 0 toi konkreettisesti esiin vaikeasti sanallistettavia ilmiöitä. Se pohti vallankäyttöä, jota on myös psykologian puolella tutkittu paljon. Taiteen kautta tuotettu tieto on kokemuksellista.”

Tällaisten vaikeasti sanallistettavien kokemusten ja tunteiden kääntäminen kielelliseksi vähentää väistämättä jotakin niiden voimasta. Taiteen ja tieteen erilaisista kielistä huolimatta niillä on selkeästi paljon annettavaa toisilleen.

 

Kollektiivista tiedonmuodostusta

Taiteellisen tiedon muodostuksen kannalta Alaverronen kokee kaikkein hedelmällisimmiksi demokraattiset työryhmät:

”Omat vastuualueet jäntevöittävät toimintaa. Kaikilla tulisi kuitenkin olla sama lähtökohta tekemiseen, eli ei odoteta valmiina eteen tuotavaa juttua, vaan uskalletaan ajatella. Jokainen ryhmän jäsen on tutkija ja taiteilija.”

Tällainen koko työryhmää osallistava työskentelytapa on muun muassa devising -teatteri, jossa käsikirjoitus muodostuu koko työryhmän panostuksen myötä esimerkiksi improvisaatioharjoitteiden avulla.

Alaverronen nostaa mutteripannun liedeltä ja tarjoaa kahvia muumimukissa.

 

Kissa, josta ehkä pitäisi puhua

Kahden ammattinsa kautta Alaverronen on toiminut koulupsykologina, aikuispsykiatrian poliklinikalla sekä nuorten turvatalolla. Hän on ohjannut esityksiä teattereihin, opettanut lapsiryhmiä ja esiintynyt itsekin. Entä miten kaksi tutkintoa hyödyttävät toisiaan?

”Psykologin koulutus on teatteri-ilmaisun ohjaajan työssä osoittautunut hyödylliseksi ryhmien kanssa työskennellessä. Se on antanut välineitä ymmärtää erilaisia ryhmädynamiikkoja. Myös jonkinlainen konfliktinsietokyky on hyödyksi. Se ei välttämättä ilmene niin, että uskaltaisi aina nostaa kissan pöydälle, mutta ainakin ymmärtää, että siellä on joku kissa, josta ehkä pitäisi puhua.”

Psykologin koulutus myös ohjaa Alaverrosen mielenkiinnon kohteita: häntä kiinnostaa erityisryhmien kanssa työskentely sekä psykologisuus näytelmien aiheissa. Esimerkiksi esiintymisjännittäjien kanssa työskennellessä psykologinen puoli on vahvasti läsnä ja keskustelun aiheena. Alaverrosen kahden ammatin yhdistelmä sopii hyvin nykytaiteen jatkumoon, jossa taide on laajentanut toimialaansa oman instituutionsa ulkopuolelle: esimerkiksi teatteria voidaan käyttää terapiakeinona ja pedagogisena välineenä.

Alaverronen tarjoaa punaista maitoa uuden kahvikupposen mausteeksi. Idylliseltä pihamaalta kuuluu lasten ääniä. Sade on tauonnut.

Alaverronen pääsee toteuttamaan demokraattista työtapaa syksyn produktiossaan Laumassa, joka tulee joulukuussa ensi-iltaan Turun ylioppilasteatterille. Kesäkuussa 2018 tulee ensi-iltaan TEHDAS-teatterille Saari – ajan rajalla, joka Lauman tavoin keskittyy kokemuksellisuuteen.

 

 

 

LÄHTEET:

  1. McNiff, Shaun. 2008. Handbook of the Arts in Qualitative Research: Perspectives, Methodologies, Examples, and Issues. ”Art-based research”. Toim. J. Gary Knowles & Ardra L. Cole. SAGE research methods, 29-40.
  2. Koskenniemi, Pieta. 2007. Osallistava teatteri Devising ja muita merkillisyyksiä. Opintokeskus kansalaisfoorumi.