Tähkäpään kuvastin ideasta esitykseksi

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2016, Lehtijutut

Tähkäpään alttari, Janette Hannukainen.

Tähkäpään alttari, Janette Hannukainen. Kuva: Virve Vainiala

Teksti: Virve Vainiala

Kulttuuritapahtuman toteuttaminen ei ole hätäisen puuhaa

Tähkäpään kuvastin -runoteos julkaistiin 9.11. ravintola Gongin Bar Vinossa, osana Runoviikko-festivaalin ohjelmistoa. Kuusi runoilijaa – Janette Hannukainen, Satu Heinola, Raisa Jäntti, Niina Oissalo, Tuula Sipilä ja Paula Taimi – kirjoittivat Tähkäpään runoiksi tyttönä olemisesta ja aikuiseksi kasvamisesta.

Mitä tapahtuu, kun seksuaalisuus herää ja aikuinen – se noita – varoittelee? Tähkäpää elääkin vapaana ja noita lukitsee itsensä torniin. Tähkäpää ajaa traktoria ja on kaunis kuin vuonankaali. Tähkäpäällä on vaimo. Oikeasti hänen nimensä on Petri ja hän ajaa pään kaljuksi ja pitää peruukkia. Tähkäpää on myös leikkiprinsessa leikkitornissa, leikisti saavuttamaton. Kun prinsessasta tuleekin noita, prinsseille käy huonosti – selvähän se! Tähkäpää kantaa hiuksia ja sanoja mukanaan, runot kertovat.

Tähkäpään kuvastin -teksti-installaatio julkaistiin 18.11. Tehdas Teatterin aulassa ja on esillä 14.12. saakka. Tähkäpään kuvastimen toteuttaa Runoyhdistys Nihil Interit ry:n kirjoitusryhmä, jonka ovat koonneet ohjaaja Alma Rajala ja runoilija Tommi Parkko. Tähkäpään kuvastin on Tehdas Teatterissa esitettävän Tähkäpää – tornin diiva -teatteriesityksen sisarteossarja. Molemmissa Tähkäpään kuvastin -teoksissa heijastuu tyttönä olemisen ja naiseksi kasvamisen vaikeus moniäänisenä ja -syisenä.

Tähkäpää – tornin diiva -näytelmä ja Tähkäpään kuvastin pohjautuvat Pipsa Longan Tähkäpää-runoihin, mutta ovat kuitenkin itsenäisiä teoksia. Tähkäpään kuvastin -näyttämöruno- ja teksti-installaatioesitys valmistettiin Nihil Interitin ja Tehdas Teatterin yhteistyönä.

 

Kulttuuriesityksen valmistaminen ja tuottaminen on pitkäjänteistä puuhaa

– Kulttuuritapahtuman toteuttamisessa tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja suunnitelmallisuutta. Prosessit ovat aika pitkiä. Tällä kertaa projektin aikaväli on ollut vuosi, kun yleensä se voi olla parikin vuotta, Eeva Siivonen kertoo. – Tähkäpää-työryhmä esittää teostaan, mutta valmistelee samalla jo uutta esitystä. Runoprojekti on kulkenut samaa tahtia näyttämöteoksen kanssa.

Ulkona sataa kaatamalla ja on pilkkopimeää, mutta Tehdas Teatterin aulassa on lämmintä ja miellyttävä tunnelma, kun perjantaina 18.11. juhlistamme Tähkäpään kuvastin teksti-installaation avajaisia. Viereisestä salista suljettujen ovien takaa kuuluu musiikkia ja työkalujen ääniä, kun toinen teatteriprojekti valmistuu omaan esitykseensä. Tähkäpään kuvastimen avajaisten lomassa haastattelen teosten tuottajaa Eeva Siivosta, joka toimii Tehdas Teatterin teatterisihteerinä. Haastattelen myös työryhmän runoilijoista Paula Taimea ja Tuula Sipilää. Kaikkia kolmea yhdistää Suomen ainoa toimiva runoyhdistys Nihil Interit ry., jonka toiminnassa naiset ovat aktiivisesti mukana.’

Eeva Siivonen. Kuva: Jussi Virkkumaa

Eeva Siivonen. Kuva: Jussi Virkkumaa

– Minun osuuteni on ollut toimia tuottajana. Viime viikolla oli runoviikko ja runoesitys ja sitten oli Pienessä kirjapuodissa Pipsa Longan keskustelutilaisuus. Tähkäpää – tornin diiva on Tehdas Teatterin ohjelmistoa. Olen toiminut Nihil Interitin hallituksen jäsenenä kolme vuotta. Vastuullani on alueellinen toiminta täällä Turussa. Esityksen tuottaminen liittyy työhöni ja harrastukseeni, Eeva Siivonen kertoo.

– Tähkäpään kuvastin -teosten tuottaminen liittyy omaan palkkatyöhöni. Saan tästä myös yhden opintomerkinnän, Siivonen sanoo viitaten luovan kirjoittamisen aineopintoihin, jotka hän aloitti vuosi sitten Turun yliopiston avoimessa yliopistossa.

 

Ohjaaja ja tuottaja kohtaavat

Ennen teosten julkaisemista on ehtinyt tapahtua paljon. Ohjaaja Alma Rajala valmisteli Tehdas Teatteriin Tähkäpää – tornin diiva -teatteriesitystä.

– Alma valitsi Pipsa Longan Tähkäpään. Lonka on tehnyt oman tekstinsä sadun pohjalta. Alun perin hän kirjoitti sen kuunnelmaksi. Koska kuunnelmia ei kukaan lue, hän kirjoitti kuunnelman sijaan runoteoksen. Lonka kirjoittaa näyttämötekstejä, kuunnelmia ja runoja, Siivonen valottaa projektin taustaa.

Vuosi sitten 2015 marraskuussa runoviikon alla käytiin ensimmäiset keskustelut. Rajala otti yhteyttä Siivoseen ja tiedusteli Nihil Interitin halukkuutta yhteistyöprojektiin. Aikaisempi vuonna 2014 – 15 toteutettu Tehdas Teatterin ja Nihil Interitin yhteistyöprojekti Sarah Kanen runotekstiin pohjautuva 4.48 Psykoosi ja sen sisarteos Reunamerkintöjä rakkaudesta oli onnistunut hyvin, joten uusi yhteistyö sai hyväksynnän.

– Alma kysyi, voisimmeko koota Nihin Interitin kanssa kirjoittajaryhmän. Tommi Parkon kanssa sovittiin, että toimin tuottajana, eikä minun tarvitse kirjoittaa itse vaan keskityn tapahtuman tuottamiseen. Tommi ohjaa taiteellista työskentelyä ja kirjoittamista, Eeva Siivonen kertoo.

 

Runokilpailulla mukaan

Tähkäpään kuvastin -teoksen runot saivat alkunsa kirjoituskilpailusta. Nihil Interit järjesti viime keväänä kirjoituskilpailun, jonka perusteella Alma Rajala ja Tommi Parkko valitsivat kuuden runoilijan tekstit. Siivosen mukaan on vaikea löytää ihmisiä, jotka ovat valmiita sitoutumaan pitkäksi ajaksi. Tähkäpään työryhmän piti päästä kirjoittamaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

– Mietimme valmiiksi kirjoituskilpailun ajankohtaa, jotta valitut runoilijat saavat aikaa runojen toteuttamiselle. Tommin kanssa päätimme hakea kirjoittajat kirjoituskilpailun avulla, jotta saamme tarpeeksi sitoutuneita kirjoittajia. Alma Rajala puolestaan valitsee tekstit sillä perusteella, että ne tarjoavat jotakin uutta, erilaisen näkökulman aiheeseen. Huhtikuussa 2016 ravintola Barissa oli aloitustilaisuus, johon kutsuimme runoilijoita paikalle herättääksemme heidän kiinnostuksensa kirjoituskilpailua kohtaan.

– Saimme 32 tekstiä. Alun perin oli tarkoitus valita vain neljä runoilijaa, mutta tekstit olivat niin hyviä, että mukaan otettiin kuusi, Eeva Siivonen Tehdas Teatterista kertoo. – Ennakoimme, että Tähkäpäässä jokainen kirjoittaja kirjoittaa itsenäisesti ja tuo oman näkökulmansa esille, kuten kävikin. Alma sanoi, että joukossa on monta hyvää tekstiä, joita hän ei voi jättää pois.

 

Kirjoittamisprosessi ja runoinstallaation työstäminen

Runoilijaryhmän kirjoittamisprosessi käynnistyi luontevasti kirjoituskilpailun yhteydessä

– Olemme laajentaneet näkökulmaa alkuperäisrunosta. Me kaikki lähdimme laajentamaan näkemystämme Tähkäpäästä eri suuntiin Tehdas Teatteriin tulevassa installaatiossa. Tapasimme porukan kanssa kaksi kertaa ja hioimme tekstejämme jonkin verran. Mietimme myös, millaisia teksti-installaatioita tekisimme runojemme pohjalta, Paula Taimi kertoo runojen synnystä.

Näytelmä pohjautuu suoraan Longan tekstiin, mutta se sisältää paljon muutakin kuin puhetta. Eeva Siivosen mukaan teksti esitetään heti esityksen alussa kokonaan ja sen jälkeen siitä esitetään fragmentteja, mutta tekstiä tulkitaan esityksessä myös muun muassa esineteatterin ja liike-ilmaisun kautta. Alma Rajalaa kiinnostaa runojen tutkiminen näyttämöilmaisussa juuri siksi, että runossa ei välttämättä ole yhtenäistä tarinaa, joka pitää kertoa, vaan runo antaa mahdollisuuden monipuolisempaan ilmaisuun ja tekstin käyttöön.

– Runoinstallaatio on erillinen, itsenäinen teos verrattuna teatteriesitykseen. Kuuden runoilijan teksti-installaatiot kuvastavat jokaisen omaa käsitystä Tähkäpäästä ja sitä, mihin suuntaan olemme lähteneet kehittämään omia tekstejämme. Olen mukana Nihil Interitin toiminnassa ja sitä kautta sain tietää projektista, Taimi kertoo.

 Raisa Jäntin Lettikirja.

Raisa Jäntin Lettikirja. Kuva: Virve Vainiala

– Keskustelimme Alma Rajalan kanssa aiheesta talvella ja keväällä tuli haku, jossa etsittiin runoilijoita Tähkäpää-projektiin. Näyterunoja ei muokattu paljon, mutta karsittiin jonkin verran. Minulla oli aluksi kahdeksan runoa, joista karsinnan jälkeen jäi kuusi. Otin omiin runoihin joitakin asioita, jotka nousivat Pipsa Longan runosta esiin: mustakantinen vihko ja luku 12 toistuvat. Torni on 12 jalkaa korkea ja Tähkäpää kirjoittaa 12 päivässä. 12 on sellainen luku, joka esiintyy usein myös saduissa, esimerkiksi 12 tanssivaa prinsessaa, Villijoutsenet-sadussakin kuninkaalla on 12 lasta. Longan teksteissä Tähkäpää pakenee kirjoittamiseen. Myös minun Tähkäpääni kirjoittaa mustakantiseen vihkoon. Kirjoittaminen on hänelle pakopaikka. Läksin kärjistämään tätä: minun Tähkäpääni kirjoittaa vimmatusti. Hän kirjoittaa itsensä tornin ja lopuksi ikkunan umpeen, Taimi kertoo runojensa synnystä.

– Tapasimme kaksi kertaa ennen Runoviikon Tähkäpää-klubia. Tapasimme ensimmäisen kerran syyskuussa, jolloin kävimme tutustumassa Tehdas Teatterin tiloihin, joihin installaatiot pystytettäisiin. Toisella tapaamiskerralla lokakuussa pohdimme enimmäkseen installaatioiden paikkoja ja käytännön toteutusta. Sovimme, että jokaiselta tulee installaatioon kuusi sivua tekstiä. Saimme Tommi Parkolta palautetta teksteistämme, mutta muuten jokainen kirjoittaja hioi tekstejään pääosin itsenäisesti.

– Runot esitimme siinä järjestyksessä, että ensimmäisenä eikä viimeisenä ei ole kokematon esiintyjä. Minun piti olla toiseksi viimeinen, mutta sitten yksi runoilijoista sairastui ja olin viimeinen esiintyjä. Muuten esitysjärjestystä ei ole mietitty, Taimi jatkaa hymyillen.

– Luimme toistemme runot, mutta emme keskustelleet kovinkaan paljon toistemme runoista. Jokaisella oli omat toisistaan poikkeavat näkemyksensä. Installaation rakentamisesta keskustelimme, mutta siinäkin jokaisella oli oma näkemys. Jokainen toteutti omaa visiotaan.  Runoinstallaatio pystytettiin suurimmaksi osaksi julkaisutilaisuutta edeltävänä päivänä, ja julkaisupäivänä loput.

– Minun installaatiossani on mustakantisia vihkoja, jotka Tähkäpää on kirjoittanut täyteen, tekstiä tekstin päälle. Vihoissa on paljon vimmaista kirjoitusta. Vihkojen täyttäminen oli hauskaa, suorastaan terapeuttista, vaikka käsi tuppasi välillä väsymään. Ei kuitenkaan tullut jännetupentulehdusta, Taimi hymyilee.

 

Esitysten julkaiseminen

– Otin alkusyksystä yhteyttä Runoviikko-festivaalin järjestäjään Juha Kulmalaan, ja tiedustelin voimmeko tuoda Tähkäpään kuvastin -esityksen osaksi runoviikon ohjelmaa. Sen jälkeen otin yhteyttä ravintola Gongiin, ohjelmapäällikkö Seppo Tahvanaiseen ja tiedustelin, voimmeko järjestää runoklubin Bar Vinossa. Tahvanainen piti runoklubia hyvänä ideana ja otti esityksemme Gongin ohjelmaan. Gongi järjesti klubiesitykseen tarvittavat puitteet, Eeva Siivonen kertoo esityksen julkaisemisesta.

 

Tähkäpää on yhä ajankohtainen

– Tähkäpää on vanha kansansatu, Grimmin satu. Perinnekertomus elää. Rupesin tutkimaan sadun juuria ja huomasin, että saksankielisellä alueella Tähkäpää on Rapunzel, joka tarkoittaa vuonankaalia. Tekstini on eräänlainen naisen kasvutarina, siinä heittäydytään rohkeasti sekä ylös- että alaspäin, Tuula Sipilä sanoo.

Tuula Sipilä on työryhmässä yksi runoilijoista, mutta toisessa roolissaan runoyhdistyksen tiedottajana hän huolehtii, että jäsenet tietävät, mitä on tekeillä ja yhdistyksen toiminta huomataan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

– Tähkäpäähän on monelle tuttu satu lapsuudesta. Siinä noita-akka on sulkenut Tähkäpään ovettomaan torniin. Pipsa Longan versiossa Tähkäpää on ihan itse sulkeutunut torniin kirjoittamaan. Torni ja kirjoittaminen toimivat siinä Tähkäpäälle eräänlaisena pakopaikkana.  Lapsille on saduissa ehkä tärkeintä niiden tarjoama tunnekokemus ja mahdollisuus samaistua satuhahmoihin. Luulen, että aikuinen hakee taiteesta ihan samoja asioita. En enää leiki prinsessaleikkejä, mutta löysin Longan Tähkäpäästä vähän itseäni. Varmaan aika monella meistä on oma torninsa, sanoo Paula Taimi.

Paula Taimi. Kuva: Ella Taimi

Paula Taimi. Kuva: Ella Taimi

– Tähkäpään kuvastimessa kaikki runot ovat riemastuttavan erilaisia, ja sen vuoksi Alma on ne valinnut. Runoilijat ovat lähteneet omille teilleen erilaisille väylille. Tähkäpäässä voi lähteä miettimään myös erilaisia sukupuolirooleja. Miksi se on aina tyttö, jonka pitää istua tornissa odottamassa, että se poika tulee sinne pelastamaan. Installaatiossa on voimakkaita viitteitä esimerkiksi transsukupuolisuuteen, mikä on mielestäni luonteva jatko. Transsukupuolinen Tähkäpää onkin kalju, ei pelkästään lyhythiuksinen vaan hiukseton, vaikka Tähkäpään hiukset ovatkin pitkät. On jännä lähteä miettimään sukupuolirooleja miettimään sitä kautta. Minulla itselläni on kaksi aikuista tytärtä. Minua on aina kiehtonut lasten kasvattaminen. En vieläkään osaa sanoa, miten se pitäisi tehdä, Eeva Siivonen naurua iloisesti.

 

Runoilijoita, monipuolisia kirjoittajia

Eeva Siivonen, Tuula Sipilä ja Paula Taimi ovat kirjoittaneet runoja nuoresta asti. Sipilä on kirjoittanut runoja teini-ikäisestä lähtien, mutta tavoitteellisesti hän alkoi työstää niitä 2000-luvun lopulla.
– Runouden kautta on avautunut aivan uudenlainen, rikas ja monivivahteinen maailma, jota katselen koko ajan hämmästellen. Kirjoittaminen on ympäristön hahmottamista. Kirjoitan lisäksi blogiini teatteriarvioita ja Kriittisen korkeakoulun kirjoittajaopinnoissa olen tutustunut myös muihin kirjoittamisen lajeihin. En pidä mahdottomana, että kokeilisin runojen lisäksi muutakin, Tuula Sipilä toteaa.

Paula Taimella oli aikuisena pitkä aika, jolloin opiskeleminen, työ ja perhe veivät huomion pois kirjoittamisesta. Hän rupesi kirjoittamaan uudestaan muutama vuosi sitten luovan kirjoittamisen opintojen yhteydessä. Samoihin aikoihin hän liittyi myös Nihil Interitin toimintaan, aluksi tutustumismielessä, nykyään aktiivisena jäsenenä. Kirjallisuuden tutkimuksen opinnot ja laaja kirjallisuuden tuntemus ovat omiaan lisäämään kriittistä katsetta myös omaan kirjoittamiseen. Vaikka runojen kirjoittaminen on hänelle hyvin tärkeää, samalla häntä vaivaa epäilys, onko hän tarpeeksi hyvä. Runojen lisäksi hän kirjoittaa proosaa. Hän ei kuitenkaan osaa laittaa eri kirjoittamisen lajeja tärkeysjärjestykseen.

– On vaikea päättää. Runoja voi kirjoittaa, kun niitä tulee. Hion runojani paljon. Proosan kirjoittaminen on pitkäjänteisempää työtä. Minulle ei tule flow’ta, en ole kokenut sellaista. Minulle kirjoittaminen on, ainakin vielä, pakertamista. On olemassa monipuolisia kirjailijoita, jotka kirjoittavat lyriikkaa ja proosaa. Tässä opetellaan vasta. Katsotaan, mitä tapahtuu opintojen jälkeen, löytyykö julkaisijaa vai kirjoitanko vain omaksi iloksi, Taimi pohtii.

Siivonen on ollut aktiivinen runonkirjoittaja aina.

– Olen kirjoittanut niin kauan kuin olen osannut kirjoittaa. Kirjoittaminen on minulle tapa hahmottaa sitä paikkaa, missä olen. Runojen kirjoittaminen on ominta aluettani. Maailma on kauhean monimutkainen ja koko ajan joutuu hakemaan omaa paikkaansa ja omaa merkitystään tässä maailmankaikkeudessa. Runot auttavat hahmottamaan omaa tilannetta. Kirjoitan paljon tunnerunoja, joissa pohdin erilaisia tunne-elämän asioita, tunteita. Olen kirjoittanut monenlaisia tekstejä.  Olen kirjoittanut myös satuja. Minulla oli lapsena sellainen leikki, että kerroin satuja, ja aikuiset kirjoittivat ja kuvittivat ne ohjeitteni mukaan. Isoäitini on säilyttänyt näistä saduista joitakin. Ne ovat minulla jossakin. Usein saduissani seikkaili kissat, jotka potivat yksinäisyyttä. Kissani ovat olleet paljon kissamaisempia kuin Pekka Töpöhäntä. En ole inhimillistänyt eläintä.

Niin kliseistä kuin onkin, runoileminen on yksinäistä työtä. Paula Taimi ja Eeva Siivonen kertovat myös ajoittain epäilevänsä omia tekstejään. Suomessa julkaistaan enemmän runoteoksia kuin ostetaan. Silti jää paljon hyviä runoja julkaisematta.

– En osaa sanoa, onko runo vahvin alani. Kirjoitan paljon, Eeva Siivonen kertoo. – Se on kuitenkin yksi asia, jossa epäilen eniten itseäni. Syksyn luennoilla Roosa Meriläinen kertoi, kuinka hän epäilee itseään. Olin hyvin helpottunut. En olekaan ainut. Olen hyvin epävarma kaikkien tekstieni osalta. Epäilen, että tekstini ovat huonoja enkä kehtaa näyttää niitä.

– Toukokuussa tulee tarinaesitys, jonka olen kirjoittanut tilaustyönä. Olin ihan varma, että en osaa kirjoittaa – ettei siitä tule mitään. Ammattinäyttelijöistä koostuva työryhmä ilmoitti kuitenkin, että se rupeaa harjoittelemaan ja työstämään sitä. Olin pitkään ällistynyt, miten he tuhlaavat aikaansa minun tekstini. Eeva nauraa. – Onko tekstit tässä maassa loppu, vai mikä tässä on ongelma.

Siivosta miellyttää kirjailijoiden välinen yhteistyö. Kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa, mutta se voi olla myös yllättävän yhteisöllistä toimintaa.

– Kun kirjoittaa yksin, kadottaa realistisen näkökulman joko niin, että rupeaa aliarvioimaan omia tekstejään tai toisinpäin: nämä ovat ihan parhaita. Luovan kirjoittamisen kursseilla on kivaa, kun saa palautetta teksteistään.

– Olisi hienoa oppia lukemaan omia tekstejään niin, että itse pystyisi itselleen antamaan palautetta teksteistään ja erottelemaan, mikä tekstissä toimii ja mitä pitää hioa. Kun sellaisen taidon pystyisi jollekin opettamaan, sillä tekisi rahaa – tulisi rikkaaksi. Toiset kirjoittajat ovat läheisimpiä yhteistyökumppaneita, Siivonen pohtii.

Tähkäpään kuvastin -runoteos julkistettiin Runoviikko-festivaalilla Turussa Ravintola Gongissa keskiviikkona 9.11. klo 20. Runoteoksen kuviksi kääntävä teksti-installaatio avattiin Tehdas teatterin aulaan (Itäinen Rantakatu 64, Manilla) perjantaina 18.11. ja se on esillä 14.12. saakka.

Tähkäpää – tornin diiva -teatteriesityksen ensi-ilta oli Tehdas Teatterissa 25.11. Esitykset jatkuvat 10.12. saakka.

Niina Oissalon Tähdet palaavat aina on interaktiivinen runoinstallaatio.

Niina Oissalon Tähdet palaavat aina on interaktiivinen runoinstallaatio. Kuva: Virve Vainiala

Tutustumisen arvoista:  

Nihil Interitin kotisivut. https://nihilinterit.wordpress.com/

Tähkäpään kuvastin Nihil Interitin sivuilla. https://nihilinterit.wordpress.com/hankkeita/tahkapaan-kuvastin/

Tehdas Teatterin kotisivut. http://www.tehdasteatteri.com/2015/fi/