Sydämenpysäyttäjä

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2015, Proosa

Kuva: Lars P./Flickr

Kuva: Lars P./Flickr

Teksti: Tommi J. Vieno

Sirottelin suolaa ranskalaisten päälle. Taneli katsoi vastapäätä huvittuneena, kun revin auki pieniä suolapusseja. Kutsuimme ateriaa “ABC:n sydämenpysäyttäjäksi”. Kyseessä oli koko yläasteen kestänyt perinne. Luotin siihen, että nuori kroppani kestää kaiken.

“Noni”, sanoin ja otin ensimmäisen ranskalaisen käteeni. Suolaa varisi farkuilleni. Taneli hihitteli tyytyväisenä.

“Mä käyn hakees jotain limua tuolta kaupan puolelta. Tä suola kuivattaa suun ihan täysin”, hän sanoi ja katseli omaa lautastaan, jossa oli vielä muutama ranskalainen jäljellä. Koko hänen puolensa pöydästä oli täynnä suolakiteitä.

“Ei tarvi hei. Mulla on tääl jotain”, vastasin ja nostin olkalaukkuni syliini. Sisällä oli kuusi puolen litran pulloa omenasiideriä. Taneli otti ryhdikkäämmän asennon. Vilkaisin molemmille sivuilleni, sihautin kaksia pulloa auki ja ojensin toisen niistä pöydän ali. Tanelin sormet tarttuivat pulloon hieman epäröiden.

“Iskä oli kotona kauheessa kännissä. Se oli unohtanu nä pakkaseen. Sanoi et saa ottaa.” Pitelin pulloa niin, että etikettiä ei nähnyt. Hörppäsin suullisen. Joukossa oli jäähileitä.

“Onks se jo monta päivää juonu?” Taneli kysyi.

“Se oli viikon hukassa. Tuli tänään kotiin.” Taneli katsoi minua vakavana. Hän ei ollut vielä maistanut siideriä. Heilautin kättäni merkiksi siitä, että kaikki oli ok.

“Hauskinta oli se et sil oli jonkun vieraan naisen lompakko mukana. Meidän äiti löysi sen sen takin taskusta. Siis kelaa nyt. Äijä käyny panees jotain muijaa ja sit vieny sen lompakon!” Naurahdin. Tanelikin yritti, mutta nauru jäi voihkaisun tasolle.

Jätimme suolaiset lautaset pöydälle ja lähdimme ulos. Pistin tupakaksi. Tarjosin Tanelillekin, mutta hän kieltäytyi, kuten aina. Heitimme tyhjät siideripullot roskikseen.

“Kiitti tosta. Mun täytyy varmaan lähtee jo. Pitää lukee siihen sanakokeeseen vielä”, Taneli sanoi.

“Ainii vittu mä unohdin!” Rintaani puristi.

“Mentäiskö kuitenkin viel jonnekin?” kysyin. Taneli ymmärsi tilanteen. Otimme pyörämme ja lähdimme polkemaan pois huoltoasemalta. Kännykkäni tärisi taskussani. Tiesin, kuka siellä oli, mutta jatkoin vain polkemista.