Susi

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2017, Proosa

Kuva: freestocks.org/Flickr

 

Teksti: Emma Röntynen

 

”Huomenta, isoäiti!”, tyttö huikkasi astuessaan sisään ovesta.

Isoäiti istui kiikkustuolissaan ja hänen kasvoilleen levisi lempeä hymy hänen nähdessään tulijan.

”Huomenta, lapsukainen. Mukavaa nähdä sinua.”

Päällysvaatteensa riisuttuaan tyttö laski pöydälle punotun korin, josta tulvi pullan tuoksua. Viileä syysilma oli saanut hänen poskensa helottamaan.

Isoäiti asui pienessä, kiikkerässä mökissä metsän laidalla. Tuvassa oli nariseva, värikkäillä räsymatoilla peitetty puulattia, hella ja leivinuuni, kiikkustuolin edessä pikkuruinen televisio, sekä kapea ruokapöytä kukallisella pöytäliinalla.

Tyttö otti astiakaapista posliinikupin ja kaatoi mukanaan tuomastaan termospullosta höyryävän kuumaa kahvia kuppiin, lisäsi pari sokeripalaa ja ojensi kupin hymyillen isoäidilleen.

Tyttö istahti pöydän ääreen, ja isoäiti katseli häntä tyytyväisenä. Siitä oli aikaa, kun tyttö oli viimeksi käynyt kylässä. Pienempänä hän oli viihtynyt isoäidin luona, mutta viime aikoina, aikuisuuden kynnyksellä, hänellä oli ilmeisesti ollut muuta ajateltavaa.

”Kuinkas opiskelut sujuvat?” Isoäiti kysyi ja hörppäsi kuumaa kahviaan.

”Opiskelut? Niin, siinähän ne. Ei mitään ihmeellistä.” Tyttö hymyili, mutta tällä kertaa väkinäisesti.

”Entä ne ongelmat joista äitisi mainitsi? Asunnon kanssa ja niin edelleen… ”

”Kaikki on hyvin, isoäiti kulta. Älä sinä niistä huolehdi”, tyttö keskeytti vanhan naisen terävästi ja jatkoi:

”Juo kahvisi ennen kuin se jäähtyy.”

Tyttö mässytti pullaa ja katsoi ikkunasta ulos, yhtäkkiä kärsimättömän oloisena. Ulkona alkoi sataa, ja tytön levoton pöydän naputus sekoittui sateen ropinaan. Pian isoäiti huomasi, ettei tyttö katsellut enää ulos, vaan hänen katseensa oli kiinnittynyt puisella seinähyllyllä kököttävään posliinikannuun. Kannuun, jossa isoäiti säilytti säästöjään.

Isoäiti alkoi hermostua.

”Kuule, jos tarvitset rahaa… Ota viisikymppinen kannusta, osta itsellesi jotain mukavaa.”

Tytön kylmä nauru säikäytti isoäidin.

”Viisikymppinen? Siitähän olisikin ihan helvetisti hyötyä.”

”Tyttö hyvä, pese suu-”

”Jos nyt rehellisiä ollaan, minä todella tarvitsen rahaa. Ja aion ottaa koko vitun kannullisen.”

Tyttö astui kohti hyllyä, jolloin isoäiti nousi tuolistaan ja yritti estää tyttöä toteuttamasta aikeitaan. Tytön pupillit näyttivät valtavilta.

”Hyvä lapsi, anna niiden rahojen olla…”

Silloin isoäitiä alkoi pyörryttää ja kuvottaa. Koko tupa sumeni hänen silmissään, ja kuin jostain kaukaa hän kuuli tytön ilkkuvan äänen:

”Istu sinä vain alas, isoäiti kulta. Muistatko kun aina sanoit, että kahvinjuonti koituu vielä kuolemaksesi? Taisit olla oikeassa.”

Isoäiti yritti hapuilla heikoin sormin puhelintaan, muttei löytänyt sitä. Kauhu puristi hänen rintaansa, samalla kun myrkky pyrki verisuonia pitkin kohti hänen sydäntään.

Viimeinen asia, jonka isoäiti näki ennen kuin menetti tajuntansa, oli tumma tatuointi hänen tyttärentyttärensä selässä, ennen kuin tämä heilautti lähtiessään harmaan huppuviitan päällensä.
Tatuointi esitti sutta.