Suomalainen kirjasto – hyvinvointipalvelua parhaimmillaan

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2016, Kirjallisuus ja hyvinvointi

Kuva: Joni-Pekka Luomala/Flickr

Kuva: Joni-Pekka Luomala/Flickr

Teksti: Sini-Päivi Aho

Kirjoittaja on työskennellyt kaksi vuosikymmentä kirjastonhoitajana yleisessä kirjastossa.

 

Kirjasto on niin tuttu osa arkipäiväämme, ettei sen merkitystä tule ajatelleeksi. Suomalainen kirjastokonsepti on kuitenkin kansainvälinen edelläkävijä. Kirjasto on esimerkki tasa-arvon ja demokratian toteutumisesta arkisessa elämässä. Maksuttomana peruspalveluna se on rinnastettavissa peruskouluun tai terveydenhuoltoon. Kirjasto on taannut kaikille kansalaisille ikään, sukupuoleen, asuinpaikkaan, äidinkieleen tai varallisuuteen katsomatta tasavertaiset mahdollisuudet päästä käsiksi tarpeelliseksi ja kiinnostavaksi koettuun tietoon ja viihteeseen.

Adolf Lindman lausui Varsinais-Suomen vanhimman yhtäjaksoisesti toimineen Tarvasjoen kirjaston syntysanat vuonna 1857: ”Minä aikoisin siis eteemme asettaa lainakirjaston, joka sisällänsä pitäisi opettavaisia, rakentavaisia ja huvittavaisia kirjoja, joita halullisille lukijoille lainattaisiin.”

Tämän päivän kirjastossa ei enää vain lainata kirjoja ja lueta.  Aineistosta löytyy elokuvia, musiikkia, kahvakuulia, askelmittareita, lautapelejä ja ompelukoneita. Kirjasto on toiminnallinen ympäristö, kohtaamispaikka, tapahtumien tori, olo- ja työhuone. Kirjastossa opiskellaan, hiljennytään, pidetään kokouksia ja lukupiirejä ja satutunteja.

Kirjasto on laajentunut lainastosta kirjastoksi, sisältäen nykyään myös virtuaalisen roolin tiedon välittäjänä. Kirjastoilla on yhteinen verkkotietopalvelu nimeltään ”Kysy kirjastonhoitajalta”. Vuonna 2015 sinne tuli 2754 kysymystä. Palvelussa oli vierailtu 837 211 kertaa.

Eräässä ruotsalaisessa kyselytutkimuksessa kartoitettiin kaikki perinteiset sydäntä uhkaavat vaarat, kuten tupakka, kolesteroli ja verenpaine. Samalla kysyttiin kaikenlaista muutakin ja tulos yllätti: oikeaoppisia elämäntapoja, hölkkää ja rasvoja suurempi merkitys oli sillä, omistiko kirjastokortin vai ei. Kirjastokortilla on siis erittäin vahva sydäntä suojaava vaikutus.

Samoilla linjoilla on työterveyspsykologi Paavo Kerkkänen Elämäntapaliiton seminaarissa ”Huumori arjen voimavarana”: ”Pitkän iän saavuttamisessa on monia huumoria tärkeämpiä tekijöitä. Tärkein niistä on sukupuoli. Pitää olla nainen, niin elää vanhemmaksi. Pitää omistaa kirjastokortti ja runsaasti muita kulttuuriharrastuksia sekä sosiaalisia suhteita.”

Toki tutkimustuloksista lienee tulkittavissa, että kirjastokortti sinänsä ei ikää lisää. Ihminen, joka muutenkin elää tasapainoisesti, todennäköisesti käyttää kirjastoa ja saa kirjastokortillaan lisää hyvinvointia elämäänsä.

Suomalaisessa yhteiskunnassa kirjasto on – ainakin toistaiseksi – lakisääteinen peruspalvelu.

Suomen kirjastolain mukaan yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalveluiden tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen ja oppimiseen.

Kuitenkin kirjastojen määrä Suomessa on vähentynyt rajusti viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana. Kun Suomessa oli vuonna 1980 vielä 1 600 kirjastoa, vuonna 2014 määrä oli vähentynyt alle puoleen eli niitä oli enää 790. Suomen tiheä kirjastoverkko alkoi harveta jo 1990-luvun laman aikana. Moniin maalaiskuntiin jäi vain pääkirjasto ja muu toiminta hoidettiin kirjastoautoilla.

Lähikirjastojen vähentyminen uhkaa edelleenkin. Kuntien valtionavustuslaissa oli aiemmin korvamerkittynä rahaa kirjastojen peruskorjaukseen, mutta tämä muuttui viime vuoden alussa. Kun vanhat kirjastot rapistuvat, kunnilla on kiusaus jättää ne korjaamatta.

Kunnat saavat järjestää kirjastopalvelut haluamallaan tavalla. Valitettavasti se tarkoittaa nykyään yhä useammin omatoimikirjastoihin panostamista. Kirjaston oven avautuminen omalla kirjastokortilla ei sinänsä ole huono asia. Asiakkaat pääsevät lukemaan lehtiä, lainaamaan aineistoa ja noutamaan varauksia lainausautomaateilta silloin, kun heille parhaiten sopii. Ongelmatilanteita selvittämään kutsutaan kuitenkin aina vartiointiliike. Kirjaston oma henkilökunta toimii lähinnä tilojen siivoajina. Rahaa satsataan laitteisiin ja automatiikkaan, aineiston ja henkilökohtaisen palvelun kustannuksella.

Kuntien köyhtymisen ja kriisiytymisen seurauksena aineistomäärärahoja karsitaan, uutta henkilökuntaa ei palkata eläköityvien tilalle ja säästöjä haetaan aukioloaikojen supistamisella.

Esimerkiksi Salon kaupunginkirjaston kokoelmat vanhenevat kaupungin jatkuvien säästöjen takia. Kalliita lääketieteen tietokirjoja ja lakikirjoja ei voida uusia riittävän nopeassa tahdissa. Kirjasto on joutunut karsimaan reilusti myös lehtitilauksiaan. Kirjastopalveluiden esimiehen Jaakko Lindin mukaan pääsyy heikennykseen on kirjaston hankintamäärärahojen leikkaaminen. Kirjasto käytti hankintoihin vielä vuonna 2012 runsaat 550 000 euroa eli kymmenen euroa asukasta kohti. Sen jälkeen määrärahat ovat pienentyneet joka vuosi. Tänä vuonna summa on 308 000 euroa. Kirjastoa vaivaa myös henkilöstön puute. Kirjastossa on kaikkiaan 36 työntekijää. Salon kaupunki ja yhdeksän ympäröivää kuntaa yhdistettiin vuonna 2009 yhdeksi uudeksi kunnaksi ja sen jälkeen kirjaston henkilökunnan määrä on pudonnut kymmenellä.

Surullista, että meillä on hienoja kirjastotiloja, innovatiivista henkilökuntaa, seutukunnallisia yhteistyöverkostoja ja silti tilastot euroa / asukas ovat merkittävin kuntapäättäjille esitelty asia.

Kirjastojen määrärahoista päättävät luottamushenkilöt eivät usein ymmärrä, mikä merkitys kirjastolla on lasten ja nuorten lukemisharrastukseen kannustamisessa.

Lukeminen on kuitenkin tutkimustenkin valossa yleissivistyksen perusta. Pisa-tutkimuksissa pärjätään hyvällä lukutaidolla. Seitsemänvuotiaalla lapsella on noin 5000–7000 sanan sanavarasto. Lukemista harrastavana hänellä on 17-vuotiaana 50 000–70 000 sanan sanavarasto. Jos lapsi ei lue koulun ulkopuolella, 17-vuotiaana hänen sanavarastonsa on noin 15 000–17 000 sanaa.

Nuoria houkutteleva kirjasto löytyy esimerkiksi Espoosta, jossa Entressen kirjasto sijaitsee ostoskeskuksen yhteydessä. Kirjastoa luonnehditaan tapahtumakirjastoksi ja kulttuurien kohtaamispaikaksi.

Tukholmassa kirjaston käyttö on viety vielä sosiaalisemmalle tasolle. TioTretton-kirjasto sijaitsee Kulturhusetissa ja on tarkoitettu 10 – 13-vuotiaille lapsille. Nuorempia tai vanhempia sinne ei päästetä; ei edes lasten vanhempia tai opettajia, vaan tila on tarkoitettu lasten omaksi tilaksi. Kirjasto perustuu tarinan kerronnan konseptiin. Tarinan voi löytää kirjasta, elokuvasta, musiikista tai vaikkapa ruoasta. Kirjaston tilat on suunniteltu tätä silmällä pitäen. Kirjastossa on iso keittiö, musiikkistudio, teatteri ja tietokonehuone. Tästäkin huolimatta suosituin harrastus kirjastossa on lukeminen. Kirjoja onkin sijoiteltu kaikkiin mahdollisiin paikkoihin.

Tällaisia uuden sukupolven kirjastoja kaivataan Suomessakin. Kirjastot ovat sosiaali- ja terveyspalvelua mielelle ja älylle – hyvinvointipalvelua parhaimmillaan.

Kattava ja toimiva kirjastoverkosto on yksi iso tekijä sivistysvaltio Suomen synnyssä ja ainakin toistaiseksi jatkuvassa menestyksessä. Pidetäänkö maksutonta kirjastopalvelua niin itsestäänselvyytenä, että ei ymmärretä kuinka huikeasta innovaatiosta on maailmanlaajuisestikin kyse? Kirjastojen jo valmiiksikin pienistä budjeteista leikkaaminen on lyhytnäköistä. Opettavaisia, rakentavaisia ja huvittavaisia kirjoja sekä muuta aineistoa ja tapahtumia kaivataan ja lainataan edelleen, kunhan siihen annetaan mahdollisuus – kaikille tasavertaisesti.

 

Lähteitä:

Mäkinen, Kalervo: Lukeminen saa loistamaan: Tarvasjoen kirjasto 150 vuotta, Kustannus HD, 2007

Kirjasto 2012: Asiakkaan asialla, toim. Päivi Almgren ja Päivi Jokitalo, BTJ Finland Oy., 2011

Sosiaalinen kirjasto: Lukemattomien mahdollisuuksien maailma, toim. Laura Hokkanen, BTJ Finland Oy., 2015