Siinä se istui ihan eturivissä

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2017, Proosa

Kuva: frank drewett/Flickr

Teksti: Elli Pellonperä

Siinä se istui ihan eturivissä. Levitteli pitkiä jalkojaan ja hymyili itsetietoisesti sisäänpäin. Melkein laitoin esitteen sen rintataskuun, mutta tulin samassa ajatelleeksi omia rintojani, punastuin ja pysähdyin. Tiputtelin esitteitä kömpelösti sen syliin, yksi tipahti lattialle, ja loput huiskin vieressä istuvalle kappalaiselle. Nää jäi yli. Kompuroin tyhjään penkkiin pojan taakse kahisutellen farkkupolviani. Melkein unohdin kuunnella saarnaa, ihoni oli ihan liian lämmin ja naisellinen ja edessäni istuva rillipää melkein jo mies. Jeesus kiitos, että teit minusta tällaisen, naisenalun, jolla on ripset, laakeanvaalea suljettu iho ja helmikorvakoruihin sointuvat silmät. Anna minulle tuollainen mies, samaa sarjaa saunatupa ja pari alastonta lasta, anna pihatöitä ja pastellisia murheita, anna autuus anna täyteys.

Äiti soitti. Ei kuulemma ollut saanut nukutuksi viime yönä. Ei silmäystäkään! Isäsi tuli taas vasta puolen yön jälkeen kotiin, haisi tupakalta, viinalta, vierailta naisilta, väärältä ja vanhalta. En minä näitä sinulle muuten puhuisi, mutta kun ei ole muitakaan. Sinä tyttöpieni sentään vielä unohdat etkä osaa murehtia, ihan toista se on, kun olet minun iässäni, ostitko sinä niitä paristoja siihen palohälyttimeen? Ei äiti, en ostanut, mutta omapahan on asiani, jos päätän syttyä tuleen hellan levystä, jonka jätän päälle, tai ylikuumenneesta mikrosta tai salamasta tai himosta tai jostain. Sano sille isälle, että menee johonkin katkaisuhoitoon ja mene sinä lenkille ja osta koira.

Äiti ei kuunnellut. Maanantaina se soitti taas ja kysyi, olenko muistanut käydä kirkossa. Kyllä olen äiti, tietäisitpä vain, kenen reittä siellä melkein hipaisin, kenen lapsista olen haaveillut jo toista viikkoa, kenen syljen melkein jo tunnen suussani korvissani kaulallani. Äiti puhui päälleni ja ylitseni, tahtoi varoittaa minua liian nopeasta kaupunkilaistumisesta, liian nopeasta aikuistumisesta, nopeista autoista ja raiskauksista, ja tiedusteli, joko olin ostanut paristot. Itse asiassa älä edes osta niitä itse, ostat kuitenkin väärän määrän voltteja ja liian kalliilla. Tule ensi viikonloppuna käymään niin mennään yhdessä Hong Kongiin ja tukehdutaan ja ollaan taas perhe. Tulen äiti, ainahan minä tulen, mutta nyt pitää mennä, pitää hengittää, haaveilla reisistä ja ostaa tulitikut, soitellaan myöhemmin pus. Pus pus, äiti rakastaa sinua, vaikka koville se välillä ottaakin, kun olet siellä kaukana, etkä yhtään puhelimessakaan asioistasi kerro. Isäsi osti taas uuden moottoripyörän, milläköhän se kuvittelee, että sekin maksetaan?

Törmäsin siihen Alepassa. Se kohenteli rillejään ja sanoi moi. Henkäisin sille moi ja kysyin, tuleeko se sinne. Minne? Sinne torstain iltakirkkoon, jaoin viime sunnuntaina kaikille ne esitteet. Joo varmaan, se sanoi, hymyili ja otti hyllystä piimäpurkin. Siinä kaupan kylmäosastolla tunsin yhtäkkiä ihoni jokaisen pinnan, reiteni, solisluuni, ja vaiensin taskussani värisevän kännykän. Äiti soitti, mutta nyt en vastannut. Uuden maan avaruus poltti, ja minä paloin.