Siellä kuukausipalkalla kirjoitetaan

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2015, Kolumnit

Kuva: Alan Kotok/Flickr

Kuva: Alan Kotok/Flickr

Teksti: Rosa Aphalo

 

Kirjoittaminen on epävarma työ, jota harvemmin tehdään suurten tulojen tai säännöllisen elämäntavan toivossa. Kirjoittajan työstä puhuttaessa korostetaan yleensä kutsumusta ja voimakasta kirjoittamisen pakkoa. Näin yritetään selittää sitä, miksi joku tarkoituksella valitsee vaikean, epämääräisen ja pirstaleisen työn, josta ei saa hyvää palkkaa. Hyvin harva kirjoittaja pystyy elättämään itsensä pelkällä kirjoittamisella. Kuuluisillakin kirjoittajilla on ollut jokin sivuammatti, jota he ovat tehneet ruokaa saadakseen. Poikkeuksiakin kuitenkin on.

Irwin Goodmanin villistä lännestä kertovassa laulussa lauletaan: ”siellä kuukausipalkalla seikkaillaan/ siellä arpia kasvoihin meikkaillaan/ niin kaikki käy vain Hollywoodissa”. Jo pienenä ihmettelin ihmeellistä paikkaa, jossa saa palkkaa siitä että seikkailee. Nykyään Hollywoodkin on jo muuttunut, mutta 1900-luvun alussa Hollywoodin käsikirjoittajat olivat yksiä parhaiten toimeentulevista kirjoittajista. He punoivat juonia ja villejä seikkaluja valkokankaan sankareille ja saivat palkkaa neljä kertaa enemmän kuin esimerkiksi tosiasioista kirjoittavat toimittajat. Ehkä yleisö oli valmis maksamaan enemmän nähdäkseen viihdettä kuin lukeakseen karusta todellisuudesta.

Hollywoodin kulta-ajan käsikirjoittajien työ oli turvattua, muttei arvostettua. Aluksi Hollywoodiin oli vaikeaa saada käsikirjoittajia, sillä ”oikeat kirjailijat” halveksivat elokuvia yli kaiken. Niitä kirjailijoita, jotka päättivät muuttaa Hollywoodiin, syytettiin itsensä myymisestä ja taiteellisen itsemurhan tekemisestä. Kun kirjoittajista oli pula, heitä houkuteltiin muun muassa lupaamalla heille, että heidän oikea nimensä ei näkyisi elokuvassa, eikä kukaan saisi tietää heidän osallistuneen niin häpeälliseen asiaan kuin elokuvan tekeminen. Käsikirjoittamista ei pidetty taiteena, vaan mekaanisena työnä ja sitä tekemään palkattiin paljon naisia. Kun käsikirjoittamisen merkitys alettiin ymmärtää ja käsikirjoittajia arvostaa, naiset kuitenkin työnnettiin nopeasti ulos alalta ja työpaikat annettiin miehille.

Hyvästä palkasta huolimatta kirjoittaminen Hollywoodin alkuaikoina ei ollut helppoa. Käsikirjoituksia piti tehdä liukuhihnatyönä. Esimerkiksi Anita Loos myi vuonna 1913 melkein neljäkymmentä käsikirjoitusta. Elokuvat tosin olivat siihen aikaan huomattavasti lyhyempiä kuin nykyään. Elokuvat olivat usein toistensa kaltaisia, eikä kukaan välittänyt tekijänoikeuksista. Alussa käsikirjoittajat eivät myöskään ymmärtäneet työnsä vastuullisuutta, vaan saattoivat kirjoittaa esimerkiksi hyvin rasistisia elokuvia ajattelematta, että joku saattaa loukkaantua niistä ja suuttua heille. Sen vuoksi käsikirjoittajat saivat kokea paljon vihaa ja haukkumista ihmisiltä.

Nykyään on vaikea kuvitella tekevänsä vakaata kuukausipalkallista kirjoitustyötä. Roolit elokuvan ja kirjallisuuden välillä ovat kääntyneet ympäri. On helpompaa saada kirja julkaistuksi kuin elokuvakäsikirjoitus valituksi elokuvan tekemistä varten. Kummassakaan ammatissa ei ole pitkiin aikoihin voinut luottaa siihen, että kirjoittamalla voisi elää. Ihmisten puheissa tulee usein esiin, ettei näin välttämättä pitäisikään olla. On vaikeaa tietää, kirjoittivatko käsikirjoittajat käsikirjoituksiaan vain suurten tulojen toivossa, vai oliko heillä myös sisäinen tarve kirjoittaa. Vaikka osa kuukausipalkkaelokuvista on menestynytkin, monet ovat jääneet historian hämäriin. Mahdollisimman suuren taloudellisen tuoton toivossa tehdyt tarinat eivät välttämättä kestä aikaa. Sen sijaan taloudellisia vaikeuksia kokeneista kirjailijoista kirjoitetaan romantisoivia elämäkertoja. Silti on huolestuttavaa olettaa, ettei kirjoittaja tarvitse työstään minkäänlaista palkkaa. Totta on, ettei kirjoittaa voi ainoastaan rahan toivossa, vaan työtä kohtaan täytyy olla paloa. Valitettava totuus kuitenkin on, että myös kirjoittajan täytyy syödä niin nyt kuin ennenkin.

 

Lisää Hollywood-käskirjoittajista Ian Hamiltonin kirjassa Writers in Hollywood 1915-1951