Setsuanin hyvä ihminen ja kaksi melko hyvää kommunistia

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2016, Essee

By Bundesarchiv, Bild 183-W0409-300 / Kolbe, Jörg / CC-BY-SA 3.0, CC BY-SA 3.0 de, Wikipedia Commons

By Bundesarchiv, Bild 183-W0409-300 / Kolbe, Jörg / CC-BY-SA 3.0, CC BY-SA 3.0 de, Wikipedia Commons

Teksti: Julietta S. Blumenthal

 

Bertolt Brecht valmistelee näytelmää Setsuanin hyvä ihminen ja talvehtii vaimoineen ja rakastajattarineen Hella Wuolijoen kartanossa Iitissä. Kääntäjä-kirjailija Elvi Sinervo näkee poliittisena vankina nälkää Hämeenlinnan naistenvankilassa. Natsien voitto merkitsisi kummallekin kommunistille kuolemaa – mutta omaan aatteeseensakin he tulevat pettymään.

Näytelmässä jumalat tuhoavat maan, jos sieltä ei löydy yhtään hyvää ihmistä. Prostituoitu Shen Te on liian hyvä tähän maailmaan ja tuhoutuisi omana itsenään.

Setsuanin hyvä ihminen on syntynyt Brechtin maanpakolaisvuosina. Näytelmä heijastelee Brechtin ristiriitaista suhdetta kommunismiin. Saksan keisarikunnassa vuonna 1898 syntynyt Brecht valitsi ideologiakseen kommunismin, vaikkei puolueeseen liittynytkään. Natsi-Saksassa hän oli mustalla listalla ja joutui pakenemaan maasta. Jo vuonna 1933 Brechtin teokset roihusivat kansallissosialistien julkisissa kirjarovioissa.

Näytelmä on aloitettu Tanskassa vuonna 1938. Kirjailija valmisteli sitä vielä Suomessa viettämänään talvena 1940-41, kun Brecht majaili seurueineen Hella Wuolijoen vieraana Marlebäckin kartanossa. Seurueeseen kuului Brechtin perheen ja sihteerin lisäksi myös Brechtin tanskalainen rakastajatar Ruth Berlau. Rakastajatar auttoi Setsuanin hyvän ihmisen kirjoittamisessa, vaikka myöhemmin Brecht tiuskaisikin, että Berlaun panos tekstiin oli ”alle yhden sadasosan”.

Naisten kanssa säätäminen sävytti Brechtin elämää alusta loppuun. Hella Wuolijoelle ja rakastajattarelle tuli sen verran erimielisyyttä, että rakastajatar heitettiin ulos kartanosta. Sinnikäs rakastajatar hankki teltan ja palasi sen kanssa kartanon maille.

Wuolijoki ja Brecht kirjoittivat yhdessä näytelmän Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti, joka on tunnetuin Suomessa kirjoitettu näytelmä. Brecht omi näytelmän omiin nimiinsä, ja tästä seurasi vihanpitoa kirjailijoiden välille. Wuolijokea oli jopa etukäteen varoitettu siitä, että Brechtillä oli taipumusta hyödynnellä toisten tekstejä. Nykyäänkään Wuolijoen nimeä ei näytelmän kansainvälisissä esityksissä näy, mutta tekijänoikeuskorvaukset jakautuvat Brechtin ja Wuolijoen välillä tasan. Wuolijoelle tärkeämpää kuitenkin oli, että Brecht todisti kirjallisesti Wuolijoen puolesta sotaoikeudenkäynnissä, jossa Wuolijoki vältti kuolemantuomion maanpetoksesta tuomariäänin 3-2.

Suomesta Brecht jatkoi Vladivostokin kautta Yhdysvaltoihin, jossa asettui Kaliforniaan. Hän yritti toimia Hollywood-käsikirjoittajana, mutta sai myydyksi vain yhden käsikirjoituksen. Kalifornian aurinkoon pettynyt Brecht suuntasi vuonna 1949 kommunismin autuuteen Itä-Saksaan.

 

Siis ihmistäkö muutetaan?

Aatteen mukainen elämä Itä-Berliinissä ei ollut sitä mitä piti, ja Brecht purki tunteensa runoihin. Yksi tunnetuimpia on Ratkaisu, joka kertoo kansannoususta vuonna 1953. Noin 100 000 ihmistä oli kokoontunut mielenosoitukseen, kun DDR:n hallitus päätti käyttää asevoimaa ja pyysi Neuvostoliitolta sotilaallista apua. Kymmeniä ihmisiä kuoli heti, ja tuhansia vangittiin – heistä osa teloitettiin. Lopullista uhrimäärää ei koskaan julkistettu.

Kesäkuun 17. päivän kapinan jälkeen
kirjailijaliiton sihteeri jakoi
Stalinalleella lentolehtisiä.
Niistä voitiin lukea, että kansa
oli menettänyt hallituksen luottamuksen,
ja että ainoastaan työtahdin kaksinkertaistaminen
saattaisi palauttaa sen.
Eikö olisi yksinkertaisempaa,
että hallitus hajottaisi kansan
ja valitsisi tilalle uuden?

Sen suoremmin Brecht ei saanut järjestelmää arvostella, mutta olihan hän jo natsiaikana runossa Synkkiä aikoja kirjoittanut: Ei liioin sanota, ajat olivat synkät, vaan kysytään: miksi heidän runoilijansa vaikenivat? Kunnon julkista kritiikkiä DDR:n kansanpalkinnon saaja ei siis uskaltanut systeemistä esittää, mutta henkilökohtaisista kirjeistä löytyy sentään nurinaa. Lisäksi hän kirjoitti järjestelmää kevyesti suomivia näytelmiä, jotka läpäisivät sensuurin.

Vaimo muutti siipirakennukseen, ja Wuolijoen mailla telttailut sekä Kalifornian kiertämiset kestänyt rakastajatar alkoholisoitui. Brecht käytti etuoikeutettua asemaansa aina kun voi, esimerkiksi vaatiakseen hyvää olutta, johon ”baijerilainen on ruoan kanssa tottunut”.

Kommunismin lempilapsi sai Radeberger-pilsnerinsä ja muutkin toiveet täytettiin, koska punajärjestelmällä oli siinä vaiheessa hyvin vähän ’oikean aatteen’ taiteilijoita, joista yleisö piti. Brecht kuoli 58-vuotiaana sydänkohtaukseen, mutta hänen näytelmänsä ovat yhä suosittuja, ja Setsuanin hyvästä ihmisestä muokataan jatkuvasti uusia versioita.

 

Vai maailmaa?

Kun Brecht vielä viimeisteli Setsuanin hyvää ihmistä ja vaelsi Pohjoismaiden ja Venäjän kautta Kaliforniaa kohti, passitettiin Hämeenlinnan naistenvankilaan Elvi Sinervo. Kolmen vuoden kuritushuonetuomio tuli valtiopetoksen suunnittelusta eli kommunismin kannattamisesta kesällä 1941. Aatteen vankeja pidettiin nälässä. Ruoka-annoksia oli pienennetty, koska ”voitokkaat natsit olisivat pian täällä, ja hävittäisivät nopeasti koko kommunistijoukkion, niin kuin heillä tapana on. Turha ruokkia enää.” Sinervo ikävöi vangitsemishetkellä neljävuotiasta poikaansa, kirjoitti runoja kallisarvoiseen vessapaperiin ja sopeutui huonosti aatteen vankien ryhmäkuriin.

Voitokkaat natsit eivät tulleet ja vapauduttuaan Sinervo suomensi Setsuanin hyvän ihmisen.

Sinervo vapautui vankilasta kesäkuussa 1944. Kolme päivää ennen Sinervon vapautumista Neuvostoliitto oli vallannut Viipurin. Vankilassa kirjoitetun runokokoelman nimeksi tuli Pilvet. Myöhemmin, kun sota oli jo päättynyt ja Tammi julkaissut teoksen, Lauri Viljanen kirjoitti Helsingin Sanomissa, että Pilvet oli menneen vuoden huomattavin runoteos ja Elvi Sinervo Suomen runouden suuri lupaus. Kokoelman tunnetuin runo on Natalia, mutta Maria Niemisen terveiset on yksi vahvimmista.

Kuka siellä? Oletko poliittinen? Hyvä on. Siis kuuntelet.
Tulen Nokalta juuri ja teille tuon erään toverin terveiset.
Tehän tunnette Maria Niemisen. Oli teikäläisiä. Niin.
Olin sellitoveri Nokalla. Hänet eilen ammuttiin.
Kuka itse oon? Eräs hylkiö vain, moninkertainen rikollinen.
Mutta sellissä Maria Niemisen olin minäkin ihminen.
Ja kun kuoleman selliin siirrettiin hänet päivää aiemmin,
niin käski mun teille kertoa, kun tänne joutuisin,
että lujana Maria Nieminen on mennyt kuolemaan,
että petoksen sana ainoakaan ei päässyt huuliltaan,
että mielellänsä nähnyt ois hän kanssanne ajan sen,
kun uusi maailma rakennetaan ja elämä onnellinen.
”Vaan aamuun jos elää en ehtinyt” – näin virkkoi – ”puolesta sen
saan kuolla. Toivo en enempää minä, Maria Nieminen
joka eläessäni en pystynyt mihin pystyvät monet muut.
Siks tyynesti, toverit, tietäkää, olen kohtaava kiväärin suut.”

Vuonna 2014 Helsingin Sanomissa julkaistun Sinervo-jutun lukijakommenteissa tylytetään, että, ”ihmetyttää tämä nykyinen sodanaikaisia kommunistivankeja myötäilevä romanttinen kirjoittelu. Mikäli Elvi Sinervo ja kumppanit olisivat saaneet tahtonsa läpi niin Stalinin hirmuhallinto olisi yltänyt myös Suomeen.” ”Sinervo ja kumppanit olivat ihan syystä vankilassa. Jos he ja heidän hengenheimolaisensa olisivat päässeet päättämään, Suomea olisi odottanut Viron kohtalo vuosikymmeniksi eteenpäin.”

Mutta nousihan Sinervo puoluettaan vastaan saatuaan tietää Stalinin hirmuteoista: kirjoitti niin kriittisesti kuin saattoi, jotta tekstejä vielä kuitenkin julkaistiin. Hän ilmaisi tunteensa kommunististen ja kansandemokraattisten lehtien palstoilla, ja hänet erotettiin puolueesta vuonna 1959. Suomalaisille punalehdille Sinervo oli sen jälkeen revisionisti eli revari, eikä häntä kovin aktiivisesti haastateltu, tai hänen kirjoituksiaan toivottu. Revisionismi tarkoittaa näkemystä, jonka mukaan vallitseva tulkinta on väärä tai puutteellinen, ja vaatii uudelleenarviointia.

Puolisonsa Mauri Ryömän kuoltua auto-onnettomuudessa vuonna 1958 Sinervo lopetti oman kirjallisen tuotantonsa, joskin käännöstöitä hän teki yhä. Kuolinvuotenaan 1986, viimeisessä haastattelussaan virolaiselle Sirp ja vasar -lehdelle, Sinervo kommentoi: ”Maurin kuoleman jälkeen tapoin itsessäni kirjailijan”. Parhaat runonsa Sinervo – niin kuin Brechtkin – oli kuitenkin kirjoittanut jo silloin, kun oli poliittisesti vainottuna.

Elvi Sinervo. Kuva: Wikipedia Commons

Elvi Sinervo. Kuva: Wikipedia Commons

Vai jumalatko lähtöpassin saa?

Sinervo ehti kääntää monta Brechtin näytelmää, eikä se ollut aina kiitollista työtä. Vuonna 1955 Brecht kirjoitti Sinervolle vihaisen kirjeen, jossa hän syytti Helsingin Työväenteatteria ”röyhkeästä rosvoamisesta”. Teatteri oli ottanut ohjelmaansa näytelmän Setsuanin hyvä ihminen, vaikka Brecht oli kieltänyt sen. Suuttunut Brecht uhkasi ”valittaa asiasta Suomen kommunistiselle puolueelle tai viedä asian oikeuteen”.

Myöhemmin Brecht leppyi ja lähetti terveisiä ”arvostamalleen Elvi Sinervolle”.

Sinervon käännös Setsuanin hyvästä ihmisestä on yhä pätevä, vaikka runo-osien loppusoinnuissa on pakottamisen makua. Sinervon omien runojen kauneutta ei käännöstekstiin sisälly.

Näytelmä on vertauskuvallinen. Keskeinen kysymys on, mikä on väärin maailmassa, jossa hyvä palkitaan pahalla, ja jossa pahuus on elämisen ja selviytymisen edellytys. Jumalat ja ihmiset joutuvat katsomaan virheitä läpi sormiensa, jottei maailma tuhoutuisi.

Epäonnistuneet jumalat vaeltavat maan päällä etsien yhtä ihmistä, jossa olisi vielä hyvyyttä. Jos tällaista ei löydy, jumalten pitää tuhota maa. Ainoa jumalten löytämä hyvä ihminen on ilotyttö Shen Te. Jumalat palkitsevat häntä hyvyydestään, ja hän ostaa tupakkakaupan aloittaakseen kunniallisen elämän. Esikaupungin enkeli auttaa pyyteettä koko köyhää aluettaan, mutta on jonkin ajan päästä vararikon partaalla.

Köyhtynyt Shen Te päättää naida varakkaan miehen, mutta rakastuu ahneeseen lentäjään Suniin, joka välittää ainoastaan itsestään. Haavoitettu Shen Te naamioituu Shui Ta -serkukseen ja serkun roolissa laittaa raha-asiansa kuntoon. Jumalat ovat koko ajan tyytymättömiä, mutta vedenkaupustelija Wang kehottaa heitä kärsivällisyyteen.

Shen Te ja Sun ovat menossa naimisiin, mutta Sun kieltäytyy avioliitosta sillä verukkeella, ettei serkku tule häihin. Shen Te on raskaana, ottaa jälleen serkku Shui Tanin roolin ja perustaa tupakkatehtaan. Köyhät saavat töitä, myös Sun. Shui Tanin liiketoimet menestyvät, mutta Shen Te pysyy kadoksissa. Jumalat luulevat epäonnistuneensa. Sitten heille selviää, että Shen Te ja serkku Shui Tan ovat yksi ja sama ihminen. Jumalat päättävät säästää maailman – puutteineenkin.

 

Te itse järjestäkää asiat

Tarinan arvoituksellisin hahmo on vedenkaupustelija Wang, viemäriputkessa asuva ja jumalten kanssa seurusteleva tarkkailija. Epäuskottavinta koko tarinassa on se, etteivät jumalat huomaa ja tunnista Wangin valaistunutta luonnetta. Wangin ainoa puute on se, että hän käyttää vesimukissaan valepohjaa, mutta jumalat antavat muille isompiakin virheitä anteeksi.

Jumalat liikkuvat tavallisen vaeltajan näköisinä. Kolmesta jumalasta yksi on optimisti, toinen pessimisti, ja kolmas lähinnä kyselee ja kommentoi, mutta on anteliaampi kuin toiset. Kun näytelmää esitettiin 70-luvulla Turussa, jumalat laskettiin näyttämölle amerikanraudalla. Raha-asiat ovat jumalille kuitenkin vieraita. Kommunistina Brecht joutui olemaan varovainen kaikessa uskonnollisuuteen liittyvässä, ja jumalat hömelöinä harhailijoina olivat turvallinen valinta.

Jos Brechtin missio oli viedä teatteria eeppiseen suuntaan, Setsuanin hyvässä ihmisessä hän ei oikein onnistu estämään katsojaa eläytymästä. Tarina tempaa mukaansa niin, ettei Aristoteles muistaisi oikoa kitoninsa poimuja. Ja Brechtin tapaan Aristoteleskin oli sitä mieltä, että taiteista on oltava hyötyä yhteiskunnalle.

Katsoja kokee sääliä ja pelkoa seuratessaan Shen Ten erehdyksiä – jotka ovat kaikki hyviä tekoja. Eeppisyyttä edustavat tässä näytelmässä hiukan irralliseksi jäävä epilogi, jossa satunnainen näyttelijä astuu verhon takaa valittamaan ”näytelmän lopun huonoutta”. Jos punakynäinen kustannustoimittaja olisi onnistunut pyyhkimään tämän kohdan pois, Aristoteles olisi ollut näytelmään aivan tyytyväinen. Mutta Brecht ei halunnutkaan koukuttaa ja lumota, vaan etäännyttää ja laittaa katsojan ajattelemaan:

Näin vain nyt kävi. Ällistyen näämme:
on verho kiinni, ratkaisutta jäämme.
Siis ihmistäkö muutetaan? Vai maailmaa?
Vai jumalatko lähtöpassin saa?
Te itse järjestäkää asiat
niin että hyvä ihmisemme saa
luontonsa mukaan hyvää harjoittaa.