Sähkötön shokki: Vailla virtaa moderni yhteiskunta lamaantuu

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2014, Lehtijutut

Kuva: Alec Perkins/Flickr

Kuva: Alec Perkins/Flickr

Teksti: Tuomas Tirkkonen

Yhteiskuntamme on monella mittapuulla maailman kehittyneimpiä, mutta meillä on myös haavoittuvuutemme. Yksi ilmeisimmistä kipupisteistämme on riippuvuus sähkönjakelun suhteellisen häiriöttömästä toimivuudesta.

Ajatellaanpa pimeää pakkasiltaa Suomen talvessa. Jossain energiayhtiön valvomorakennuksen suurten laitejärjestelmien sisuksissa tapahtuu jotakin arvaamatonta. Mittarit paukahtavat punaiselle, sitten heilahtavat nollaan. On tapahtunut jokin häiriö – ja lukemattomia valopisteitä valvomon suurella taululla sammuu. Sähköt ovat katkenneet tuhansista kiinteistöistä. 

Aluksi ei tiedetä, missä vika on. Sitä aletaan etsiä. It-asiantuntijat käyvät läpi ohjelmistoja, päivystysvuoroista paikalle hälytetyt asentajat konehuoneita. Aikaa kuluu tunteja ja taas tunteja, eikä vian syytä vieläkään löydy.

Tällä välin virta on poikki kodeista, liikerakennuksista ja lomamökeistä. Sähköllä lämmitettävissä taloissa alkaa muutaman tunnin kuluttua tuntua jo viileältä. Toisaalta jääkaapissa alkavat huonoimmin säilyvät ruoat pilaantua ja pakastimet hiljalleen sulaa. Kaivetaan esiin patteriradiot, taskulamput ja kynttilät. Ylimääräisiä villasukkia kiskotaan jalkoihin. Ruoat siirretään pakastimesta parvekkeelle tai pihalle. Sitten odotellaan. Kaikki verkkovirtaa tarvitsevat ajanvietemahdollisuudet ovat kuitenkin pois käytöstä – televisio, dvd-soitin, pöytätietokone, pelikonsoli. Edes lukulamppu ei pala.

Katkos jatkuu. Uudehkolla, mutta hieman syrjäisellä omakotitaloalueella asuva perhe alkaa ahdistua. Aamulla pitäisi lähteä töihin ja kouluun, mutta autotalli on jäähtynyt kylmäksi eikä sähkölämmittimeen saada virtaa. Työsähköpostit ja powerpointit ovat tarkistamatta läppäriltä, jonka akku on loppunut ja jonka lataaminen ei nyt onnistu. Lapset alkavat hermostua ilman videopelejään. Äiti ja isä yrittävät soittaa ja tekstata pomoilleen ja työkavereilleen, mutta se ei onnistu. Sähkökatkos on mykistänyt myös tukiasemat.

Vielä äsken perheellä oli suora yhteys koko maailmaan, nyt tuo yhteys on poikki. Alkava paniikki hiipii mieleen. Kauanko tämä pelottava pimeys jatkuu?

Sitten tapahtuu jotakin. Taulutelevision mustaan ruutuun välähtää värikäs kuva, ja kauittimista alkaa kuulua ääntä. Valaisimet räpyttelevät itsensä taas hereille. Keittiössä jääkaappi korahtaa käyntiin. Ikkunasta näkyy, kuinka naapuritaloissakin alkaa näkyä valoja.

Sähkönjakeluvian syy on paikannettu ja korjattu. Virtaa saadaan taas. Kynttilät voidaan puhaltaa sammuksiin, ruoat hakea ulkoa takaisin pakastimeen. Isä, äiti ja lapset kääntyvät taas rakkaiden tietokoneidensa ja pleikkariensa pariin. Hetkeksi järkkynyt turvallisuus on palannut.

Modernin, kaupungistuneen länsimaisen yhteiskunnan arki ei toimi ilman sähköä. Olemme rakentaneet työmme ja arkemme sellaiseksi, jossa lukemattomat laitteet ja tekniset järjestelmät tarvitsevat sähköä 24 tuntia vuorokaudessa, vuoden jokaisena päivänä. Tiedämme, että sähkönjakelussa tapahtuu silloin tällöin häiriöitä, mutta ne ovat useimmiten paikallisia ja pystytään korjaamaan nopeasti, taajama-alueilla yleensä muutaman tunnin kuluessa.

Pitkä, laaja sähkökatkos halvaannuttaa lähes kaiken. Poikkeuksellisen hätkähdyttävä esimerkki koettiin Yhdysvaltain koillisosassa kesällä 2003, jolloin kymmenet miljoonat ihmiset jäivät vaille sähköä. Ympäri maailmaa levisi aavemaisia lehtikuvia, joissa New Yorkin ja useiden muiden suurkaupunkien tornitalot piirtyivät mustina tummenevaa iltataivasta vasten.

Loppukesän ilmassa väreili pelottavan apokalyptinen tunnelma. Maailman mahtavin valtio, joka kaksi vuotta aiemmin oli joutunut koko maailmaa ravistelleiden terrori-iskujen kohteeksi, oli nyt kokenut uuden shokin. Yhteiskunnan riippuvuus sähköstä ja sen jakelua ohjaavien tietojärjestelmien toiminnasta oli osoittautunut haavoittuvuutensa erittäin voimakkaalla tavalla.

Vian korjaaminen kesti pari vuorokautta. Sen alkuperäisenä syynä oli Ohion osavaltiossa toimivan energiayhtiön hälytysjärjestelmään tullut ohjelmistovika. Häiriön vaikutukset levisivät nopeasti niin, että pian satojen voimalaitosyksiköiden toiminta oli pysähtynyt. Se, mikä olisi muutoin voinut jäädä alueelliseksi, hallittavissa olevaksi ja lyhytkestoiseksi ongelmatilanteeksi, muuttui historiallisen laajaksi sähkökatkoksi.

Häiriöiden varalle on tietenkin toimintasuunnitelmia ja varajärjestelmiä. Yleensä ne toimivatkin, ja jokaisesta laajasta häiriöstä yritetään ottaa opiksi: hallita riskejä entistä paremmin, tehostaa hälytysvalmiutta, nopeuttaa toimintaa. Silti voi tulla päivä, jolloin lamput ja näyttöruudut pimenevät eivätkä aivan heti valkene uudestaan.

Silloin tunnemme itsemme avuttomiksi. Elämämme on niin sähköriippuvaista, että virran katkettua vieroitusoireet iskevät pian ja kipeästi. Onko yhteiskunnallamme ja sen jäsenillä, meillä, enää mahdollisuutta vähentää tuota riippuvuuttamme – hallitusti?