Saanko lukea päiväkirjaasi?

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2017, Lehtijutut

Yleisö kuuntelee päiväkirjanluentaa keskittyneesti Pienessä kirjapuodissa.

Teksti ja kuva: Virve Vainiala

Pienen kirjapuodin sohvanurkkauksen tienoilla kävi kuhina, kun iso joukko päiväkirjoista kiinnostuneita eri-ikäisiä naisia kokoontui 24.11. kuuntelemaan päiväkirjan luentaa. Sohvaryhmä ei riittänyt alkuunkaan istuimiksi vaan yleisölle tarvittiin paljon pikkutuoleja kirjahyllyjen väleihin. Tilaisuuden järjesti Suomen kirjallisuusterapiayhdistyksen Turun jaoston neljä puuhanaista Hanna Autio, Päivi Kosonen, Päivi Koivisto ja Heli Lindroos.

– Meillä on ollut muutamia vastaavia tempauksia, joissa on luettu runoja ja kerrottu unia. Syntyi idea päiväkirjatapahtumasta, sitä aikamme hauduteltiin. Marraskuu tuntui hyvältä ajankohdalta, Hanna Autio kertoo.

Saanko lukea päiväkirjaasi -tilaisuudessa luettiin otteita erilaisten ihmisten päiväkirjoista. Saimme tietää kirjoittajista melko vähän, vain etunimen, iän ja sukupuolen sekä kirjoittamisajankohdan vuoden tarkkuudella. Vanhimmat päiväkirjamerkinnät ovat 1930-luvulta ja tuoreimmat 2010-luvulta. Kirjoittajien ikäkin vaihtelee kirjoitushetkellä 13-vuotiaasta 65-vuotiaaseen.

Luennan välissä keskustelimme jonkin verran siitä, millaisia ajatuksia kuulemamme herätti. Yleisöllä oli myös mahdollisuus kirjoittaa viesti jokaiselle päiväkirjan kirjoittajalle. Sitä varten osallistujille oli jaettu paperia ja kyniä aivan tilaisuuden alussa. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja lähetin kannustavat terveiset kaikille päiväkirjan kirjoittajille. Viestilaput suljettiin kirjekuoriin jokaiselle päiväkirjan kirjoittajalle toimitettavaksi.

– Palaute on varmaan tärkeää niille, jotka ovat kirjoittaneet päiväkirjoja. Niitä on varmasti mukava lukea jälkeenpäin, Hanna Autio sanoo.

Päiväkirjoista välittyy ajattomuus ja yleisinhimillisyys, joka tuntuu lohdulliselta. Itsensä etsimisen teema, halu rakastaa ja tulla rakastetuksi näkyvät useimmissa päiväkirjateksteissä. Teksteissä kerrotaan rakkaudesta ja ristiriidoista lasten ja vanhempien välillä. Myös parisuhdedraamoja analysoidaan. Kirjoittajat tuntuvat hakevan rehellisyyttä elämässään ja teksteissään. Jotkut pohtivat, kenelle he kirjoittavat, muille vai itselle. Kirjoittajat käyvät toisinaan ankaraa dialogia itsensä kanssa, joka ilmenee itsensä moittimisena ja komentamisena.

 

”Välitilinpäätös elämästä”

Nuori nainen luki omaa päiväkirjaansa 90-luvulta, jolloin hän oli koululainen. Hänen päiväkirjamerkintöjensä aiheet ovat suoraan koululaisen elämästä. Kaverit, koulu ja musiikki ovat pääosassa. Hän kirjoittaa myös äidinkielestä, rakkaudesta, kaukokaipuusta ja tulevaisuudensuunnitelmista. Päiväkirjamerkinnöistä välittyy huolestumista ja itsenäistymishalua.

Hän on kirjoittanut päiväkirjaa ihailtavan systemaattisesti. Hän on pitänyt rinnakkain useita päiväkirjoja, joihin hän kirjoittaa eri aiheista. Analyyttista luoteenlaatua kuvannee se, että hänellä oli tapana kirjoittaa välitilinpäätös kolme kertaa vuodessa. Moiseen systemaattisuuteen tai analyyttisyyteen en muista taipuneeni päiväkirjoissani samanikäisenä enkä vähän vanhempanakaan.

Päiväkirjojen tyyli on usein ytimekästä, mikä herättää spontaaneja naurahduksia yleisön joukossa. Mieleeni pyrkii väkisin Sue Townsendin Adrian Molen salaiset päiväkirjat noloine juonenkäänteineen.

Kukaan illan päiväkirjankirjoittajista ei kuitenkaan revittele teksteissään suurta draamaa tilanteissa, joissa siihen olisi ollut mahdollisuus. Toisinaan nuorten naisten päiväkirjoissa mielialat vaihtelevat taajaan, mutta vaikeat asiat sivuutetaan nopeasti. Mietin, ovatko ne olleet kirjoittajille liian vaikeita tuoreeltaan syvällisempään analysointiin. Usein tarvitaan ajan tuomaa etäisyyttä, jotta yksityiskohdista hahmottuu kokonaisuuksia.

Keski-ikäinen nainen kirjoittaa muistiinpanoja omasta elämästään vuosilta 2013 – 16. Häntä kiinnostaa vuodenaikojen vaihtuminen, ympäristön havainnointi ja ihmissuhteet, samoin halu rakastaa ja sukupolvien kuilu, ja sen mukana tuomat vaikeat tunteet omaa äitiä kohtaan. Yllättäen hänen teksteissään hedelmät juttelevat. Toisinaan kirjoittaja käyttää runollista, toisinaan yllättävän ronskia kieltä.

 

Kenelle kirjoitamme päiväkirjaa?

Kuuntelun lomassa mietin, onko päiväkirjan kirjoittaminen luonnollista, pakotonta, oman itsensä paljastamista vai roolikirjoittamista. Muistelen omaa päiväkirjan kirjoittamistani nuoruusvuosinani. Kirjoittaessani olin hyvin tietoinen itsestäni. Päiväkirjamerkintäni olivat sekaisin tunteita purkavaa tajunnanvirtaa ja pientä teeskentelyä. Olen tarkoittanut päiväkirjan itselleni. Silti olen kirjoittanut kuin kirjoittaisin jollekin tuntemattomalle. Kirjoittaessani minusta on tuntunut välillä kiusalliselta, kuin olisin ollut tarkkailtavana.

Kaukaisimmat terveiset menneisyydestä saimme nuoren miehen vuonna 1939 kirjoittamien päiväkirjaotteiden mukana. Jos kirjoittaja eläisi, hän olisi nyt 112-vuotias. Miehen päiväkirjaotteiden aiheita ovat riippumattomuuden ja rakkauden kaipuu, raha-asiat, opiskelu ja alakuloisuus. Hänen rakastettunsa on mennyt takaisin kotimaahansa, mikä aiheuttaa hänelle surua. Päiväkirjan lukija paljastaa, että kirjoittaja löytää rakkauden myöhemmin. Kuulijoiden keskuudessa kyseltiin, miksei mies ole kirjoittanut mitään sodasta. Onko ollut niin, että jälleen liian vaikeasta asiasta on vaiettu jopa päiväkirjan sivuilla?

 

”Perhe tulee hajoamaan”

25-vuotias nainen kirjoittaa matkapäiväkirjaa kibbutsilla 1980-luvulla. Hänen päiväkirjaotteensa ovat lyhytsanaisuudessaan riemastuttavia, ja nauramme niille vapautuneesti ääneen. Päiväkirjan sivuilla sinänsä tavanomaiset asiat – ihmiset, siivoaminen, hedelmänpoiminta, juhliminen, loputon sade – vaikuttavat hohdokkailta, koska ne tapahtuvat kaukana kotimaasta. Hän onnittelee itseään siitä, ettei lankea rakastumaan mahdottomaan ihmiseen vieraalla maalla. Lopulta hän löytää itselleen sopivan kumppanin, kissan, jonka kanssa viettää monta seesteistä hetkeä. Ihmisen kanssa onnen löytäminen ei olisi niin vaivatonta.

Hieman yli 30-vuotiaan naisen päiväkirjaotteet vuosilta 2011 – 2014 kertovat ajasta, jolloin kirjoittaja aloitti yliopisto-opinnot. Hän kirjoittaa myös terveysongelmistaan ja vastoinkäymisistään käyttäen paikoitellen hyvinkin ronskia kieltä. Hän moittii itseään itsekeskeiseksi ja keskeneräiseksi.

65-vuotias nainen kirjoittaa vuonna 2012 vanhenemisen tuomasta vapautumisesta ja hengen vapaudesta. 64-vuotiaan naisen päiväkirjamerkinnöissä taas kerrotaan fyysisistä vaivoista ja niistä ajatuksista, joita oma raihnaisuus hänessä herättää.

16-vuotias tyttö kirjoittaa vuonna 1963 äidin ja isän onnettomasta avioliitosta. Äiti nalkuttaa isälle, ja tyttö pohtii kypsästi rakkautta, kiintymystä ja elämän sisältöä. Hän tuntuu tiedostavan, että perhe hajoaa joskus.

 

Käsikirjoitettu esikuva?

Ylen Femmalla esitettiin tanskalaista 8-osaista ohjelmaa Rakas päiväkirja (Kære dagbog) maaliskuussa 2016. Ohjelmasarjassa päiväkirjailijat paljastivat salaisimmat ajatuksensa ja noloimmat tilanteet ja yleisö nauroi ja taputti esiintyjille käsiään.

– Näin pari jaksoa. Näkemäni jaksot lähestyivät stand up -komiikkaa. Kaikki päiväkirjaotteet eivät olleet välttämättä autenttisia. Tuntui, etteivät kaikki olleet täysin aitoja, Hanna Autio sanoi.

– Tämäniltaiset esitykset olivat ihan aitoja. Ne luettiin sellaisenaan kuin ne oli kirjoitettu. Ne oli vain kirjoitettu tietokoneliuskoiksi, koska käsialasta ei välttämättä saa selvää.

Pidin tanskalaisesta ohjelmasta ja katsoin kaikki jaksot. Siitä puuttui kuitenkin turkulaisen päiväkirjaillan lämmin ja välitön tunnelma.