Runokäsitys tälle vuosituhannelle

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2016, Haastattelut

Tommi Parkko vetämässä syksyn 2016 opetusryhmää. Kuva: Ritva-Kaarina Merilä

Tommi Parkko vetämässä syksyn 2016 opetusryhmää. Kuva: Ritva-Kaarina Merilä

Teksti: Ritva-Kaarina Merilä

Tommi Parkko on monipuolinen toimija runouden maailmassa. Runojen kirjoittajasta on tullut kokemuksien ja pitkän ja polveilevan tien myötä kannustava ja uusia näkemyksiä viestivä opettaja. Tämän vuoden syksyllä Parkko julkaisi jo kolmannen opaskirjansa runoista ja erityisesti niitten kirjoittamisesta.

 

Runoilevasta teinistä runouden opettajaksi

Tommi Parkko rakasti runoja ja niiden kirjoittamista jo lukioaikanaan, ja hänen ollessaan 22-vuotias ne toivat palkinnon J.H. Erkon kirjoituskilpailussa vuonna 1991. Siitä alkoi innostus ja taiteellisen vaikuttamisen halu, joka sai hänet osallistumaan Nihil Interit -nimisen runoyhdistyksen perustamiseen vuonna 1993. Yhdistyksen tuoma julkisuus toi kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin puhujaksi ja vähitellen myös kirjoittajakurssien vetäjäksi. Kirjoittamisen lisäksi opetustyökin alkoi kiinnostaa.

Kirjoittaja- ja opettajakokemuksen rinnalle alkoi syntyä näkemystä uudenlaisesta runon tulemisesta ja sen huomioimisesta opetuksessa. Vuonna 1999 hän osallistuikin ensimmäistä kertaa Turun Yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaineen suunnitteluun. Varsinainen opetustyö yliopistolla alkoi vuonna 2001, josta lähtien Parkko on toiminut lyriikan kurssien opettajana useana vuonna. Yliopisto-opetuksen pedagogista osaamista ovat vahvistaneet, paitsi yhden illan runotapahtumat, myös pidempiaikaiset, kokopäiväiset kirjoittajakurssit.

Opetustyö ei ole tukkinut Parkon omaa runosuonta. Inspiraatiolisä löytyy Italian Assisista, jossa hän on viettänyt pidempiä aikoja jo useana vuonna. Parkko matkaa sinne yleensä omalla autollaan mukanaan seikkailuun taipuvaisia kanssamatkustajia. Onnistuneen ajomatkan edellytyksiä kun ovat aiemmin kokemattomat reitit, pitkät ajorupeamat ja hankalat olosuhteet.

 

Tommi Parkko kehottaa kirjoittamaan runon

Parkon oman luovan kirjoittamisen oppaan muoto ja sisältö alkoivat hahmottua tällä vuosikymmenellä Saaren kartanon taiteilija- ja tutkijaresidenssissä, jossa hän työskenteli kahden kuukauden ajan.

– Olin käyttänyt opetuksessa kirjallisuustieteen materiaalia, Parkko kertoo, ja jossain vaiheessa huomasin, että tarvitsin sen rinnalle jotain käytännöllisempää; sellaista, joka tavoittaisi myös ne kirjoittajat, joiden taustatietoihin kirjallisuustiede ei kuulu.

Suunnitelmiin tuli myös opetustyön rytmittäminen oman materiaalin avulla juuri sellaiseksi kuin Parkko halusi.

Hän muistuttaa, että kirjallisuustieteessä lähestymistapa on tutkimuksellinen. Sen pääpaino on lukemisessa ja luetun analysoimisessa. Siinä menestyminen edellyttää taustalla olevan teorian ja käsitteiden hallintaa, ja siinä haetaan jotain muuta kuin kirjoittamista.

Parkon ensimmäisessä lyriikan oppaassa Kirjoita runo!, jota voisi syystä kutsua myös oppikirjaksi, uutta oli juuri kirjoittajan näkökulma. Parkko kertoo, että hän valitsi siihen kirjoittamisen kannalta keskeisimmät käsitteet. Niitten järjestelmällinen läpikäynti käytännön harjoituksineen antaa aloittelijalle rohkeutta kokeilla, mutta pystyy tuomaan uutta näkökulmaa myös kokeneemmalle kirjoittajalle.

 

Reitti runouteen yliopistolta

Parkko kertoo, että luovan kirjoittamisen opettaminen yliopistossa on avannut uusia näkökulmia erityisesti ryhmän opetukseen. Opetusryhmät ovat heterogeenisia ja poikkeavat myös toisistaan. Lyriikka on joillekin opiskelijoille pakollinen kurssi muiden pakollisten kurssien joukossa, kun taas jotkut toiset tulevat kurssille palavan kirjoittamishalun ajamina. Tyypillisiä ovat myös oppilaitten keskinäiset erot taustoissa, valmiuksissa ja opiskelutavoitteissa.

– On tärkeätä saada koko ryhmä mukaan alusta alkaen, Parkko sanoo.

Hänen mielestään ensimmäisellä tapaamiskerralla on suuri merkitys, koska silloin mahdolliset arastelijat pitää saada rentoutumaan. Jokaisen tulee saada kokea, että opiskelu juuri tässä ryhmässä on mukavaa ja turvallista. Vastaanottavaisuus ja toistensa innostaminen seuraavat sitten itsestään, ja niillähän on oleellinen merkitys opintojen onnistumisessa.

Parkko kertoo, että avoimen yliopiston opiskelijat eroavat tavallisesta yliopisto-opiskelijasta paitsi usein ikänsä, myös asenteittensa suhteen. Kun opiskelija voi arkailla vastauksissaan peläten, ettei vastaakaan oikein, avoimen opiskelija ottaa rennommin, koska tietää, ettei kaikkiin kysymyksiin yleensä olekaan yhtä oikeata vastausta.

Opintojen alkuun päästään arkisten ja tuttujen asioiden avulla. Tutkitaan erilaisia ilmaisuja ja niiden merkityksiä. Kirjoitetaan harjoitusrunoja, luetaan niitä muille ja osallistutaan niitten analysointiin. Parkko painottaa, että runoja ei leimata hyviksi tai huonoiksi, vaan keskustellaan siitä, mitä niistä löytyy ja miten asiat on niissä ilmaistu. Poikkeuksena Parkko mainitsee harjoituksen, jossa pitää kirjoittaa mahdollisimman kliseinen, siis mahdollisimman huono runo. Vaikka sen kirjoittamisen tavoitteena onkin vahvistaa kirjoittajan tyylitajua, ohessa pidetään myös hiukan hauskaa. Näitten harjoitusten myötä, askel askeleelta, opiskelija saa käyttöönsä runon lukemisessa, mutta erityisesti sen kirjoittamisessa hyödyllisen työkalupakin.

Parkko haluaa olla perusopintojen opettajana mieluummin kannustava kuin vaativa, ja toteaa myös, että niihin kuuluvan lyriikan tavoitteiden tulee olla kohtuullisia.

– Kun aikaa on kaksikymmentä tuntia, päällimmäisenä ei ole heiluttaa punakynää, vaan luoda innostusta ja kiinnostusta.

Tärkeintä Parkon mielestä on se, että myös varauksellisesti tai kielteisesti suhtautuvat opiskelijat saavat reitin runouteen ja opintokokonaisuus tulee suoritettua myönteisessä hengessä. Hän kertoo lukevansa oppimispäiväkirjat huolella ja tuntevansa onnistumista, kun joku kertoo ymmärtäneensä runot aiemmin väärin, mutta on kurssilla huomannut, että ne voikin ottaa jotenkin rennommin.

 

Kirjoittajapersoonat syntyvät

Siirryttäessä luovan kirjoittamisen aineopintoihin vaatimustaso luonnollisesti kasvaa. Tavoitteenahan on, että opiskelija pystyy niitten jälkeen kirjoittamaan monenlaista tekstiä, myös lyriikkaa. Sen osalta perehdytään syvemmin runouden keinoihin ja ilmaisutapoihin. Parkon mielestä on äärimmäisen tärkeätä, että kannustava asenne jatkuu aineopintojen lyriikan kursseilla, koska tästä ryhmästä nousee myös tulevaisuuden runon osaajia.

– Kirjoittajan persoona alkaa vähitellen tulla esiin kuin malmin rikastuksessa. Tuen mieluummin kirjoittajan persoonallista näkemystä kuin suomen kielen oikeinkirjoitusta, Parkko heittää, koska sillä tavalla turvaamme tulevaisuuden runouden ja suomen kielen kehittymisen.

Aineopintojen aikana myös runojen lukeminen alkaa osoittaa henkilökohtaisen valinnan merkkejä. Kirjoittajan maku alkaa kehittyä ja oman tyyppiset runot valtaavat mielen. Parkko toteaa, että opiskelija voi huoletta sanoa pitävänsä tästä, mutta ei tuosta, eikä se vaikuta kurssin hyväksymiseen tai sen arvosanaan. Sen sijaan hän haluaa, että opiskelija panostaa runon ilmaisuvoimaan, ja muistelee, kuinka selkeästi monet ryhmät ovat tulkinneet säkeen

Ilta kahlaa puihin,

vaikka itse lause realistin mielestä onkin täysin päätön.

 

Epäakateemista lyriikan opetusta

Tommi Parkko on opettanut lyriikkaa paitsi yliopistossa, myös kouluissa ja kursseilla ja pitänyt runosessioita hyvinkin pienille ryhmille.

Miten Parkko kuvailisi yhden illan runotapahtumaa verrattuna puoli vuotta kestävään opetukseen?

– Kun on vain yksi tilaisuus, Parkko kertoo, käyn läpi runon kuvallisuutta. Otan esille runon, josta keskustelemme. Joukossa on yleensä joku, joka on todella kiinnostunut ja toimii tilaisuudessa aktiivisesti kysymällä ja ottamalla kantaa. Mutta on myös niitä, jotka eivät koko aikana sano sanaakaan. Siitä huolimatta laitan jokaisen kirjoittamaan runon, ja yleensä se onnistuukin.

Parkko on opettanut Jamilahden kansanopiston kokovuotisella kirjoittajalinjalla syntymäkaupungissaan Haminassa vuosina 2005–2009 ja taas vuoden 2016 syksystä. Opiskelijat ovat kirjoittamisesta ja yleensäkin luovasta toiminnasta innostuneita nuoria. Aivan kuten Kesälukioseuran ja Kirjan talon ylläpitämän Kirjoittajien kesälukion oppilaat, joita Parkko on ohjannut rehtorin ominaisuudessa jo kolmena viime vuonna.

Yliopistotasoista syventävää lyriikan opetusta ei ole, joten on luonnollista, että tätä korvaavaa toimintaa on syntynyt sen ulkopuolella. Tommi Parkon ohjaamat erityiset sparrausryhmät kokoontuvat kymmenen kertaa vuodessa Kirjan talolla. Ryhmän jäsenet ovat luovan kirjoittamisen opiskelijoita, jotka ovat jo suorittaneet kaiken tai niitä, joitten runokokemus on muuten erityisen vahva. Tämän valikoituneen joukon ykkösasia on kokoelman rakentaminen vertaisryhmäympäristössä. Parkko painottaa, että osallistujat ovat samalla viivalla olevia runoilijoita, joitten kirjoittamista kiihdytetään ja joita voidaan jopa arvostella.

Tommi Parkon uusin runouden opaskirja Intohimoa ja millimetripaperia pureutuu juuri runokokoelman rakentamiseen, vaikka siinä käsitellään myös muita tärkeitä runon ulottuvuuksia, kuten eroa arkikielen ja rikastetun kielen välillä.

Ja mikä onkaan Tommi Parkon suurin toive?

– Olisi hyvä saada runokäsitys tälle vuosituhannelle!

 

 

 

Tommi Parkko: Kirjoita runo! Avain, 2011. ISBN 978-951-692-760-5.

Tommi Parkko: Runouden ilmiöitä. Avain, 2012. ISBN 978-951-692-918-0.

Tommi Parkko: Intohimoa ja millimetripaperia. Avain, 2016. ISBN 978-952-304-103-5.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tommi_Parkko

https://fi.wikipedia.org/wiki/J._H._Erkon_kirjoituskilpailu

https://nihilinterit.wordpress.com