Rakkauslajissa selviytyminen

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2015, Kohtaamisia kirjamessuilla

Kuva: BiblioArchives / LibraryArchives/Flickr

Kuva: BiblioArchives / LibraryArchives/Flickr

Teksti: Nora Palonen

Kustannustoimittajan työ on jollain tapaa salaiseen verhoon kätkettyä, hiiskumatonta avunantoa. Lukijat tietävät, että kirjan takana on muidenkin kuin kirjailijan panostus, mutta silti kaikki julkinen kiitos ropisee kirjailijalle. Turun kirjamessuilla kotimaisen kirjallisuuden opiskelijoiden järjestämässä seminaarissa Auta minua luomaan! avataan kustannustoimittajan ja kirjailijan välistä työsuhdetta. Asiasta keskustelemassa ovat kirjailija Tommi Kinnunen ja hänen kustannustoimittajansa Mikko Rouhiainen (WSOY) sekä runoilija Veera Antsalo ja kirjailija-kustannustoimittaja Niina Miettinen (Otava). Kirjailijan ja kustannustoimittajan on pystyttävä saumattomaan yhteistyöhön, jossa on tilaa molempien luovuudelle.

Jotta saumaton yhteistyö voi onnistua, on kustannustoimittajan osattava kannustaa kirjailijaa. Vaikka kirjailija kuinka palaisi teokselleen, tulee epäuskon hetkiä siitä huolimatta. Jossain vaiheessa kirjoitusprosessia, kun kirjailija elää tuotoksensa kanssa vaiheessa, jossa ”mikään ei ole tarpeeksi hyvää”, saattaa kustannustoimittaja olla se, joka luo uskoa kirjailijaan ja siten auttaa häntä valmistamaan loistoteoksen. Rouhiainen ei kehu yltäkylläisen vuolaasti joka toisena sananaan ”huikeaa”, vaan palasten loksahdellessa kohdilleen hän saattaa kehaista, joka silloin merkitsee paljon. Kinnunen tietää, että kun Rouhiainen kehuu, silloin ollaan pääsemässä hyvään lopputulokseen. Keskustelijat ovat yhtä mieltä siitä, että liiallinen kehuminen voi tehdä kannustamisesta mitätöntä, joten kustannustoimittajan yhtenä haasteena on motivoida kirjailijaa riittävästi.

 

Ihmissuhdeammatti

Jokainen kirjailija – kustannustoimittaja – työpari on erilainen. Rouhiaisen ja Miettisen mukaan kustannustoimittajan on yritettävä nähdä, minkälaista kannustusta ja kuinka tiivistä yhteydenpitoa kirjailija tarvitsee. Toiset kirjailijat tahtovat jatkuvaa yhteydenpitoa, kun taas toiset eivät koe tarpeelliseksi ikinä edes tavata kustannustoimittajaansa. Tapoja on monia ja ne ovat kaikki yhtä oikeita.

Asiansa osaava kustannustoimittaja huolehtii, että kirjailija pystyy keskittymään olennaiseen, eli kirjoittamiseen.  Kirjailija saattaa joutua hetken ajelehtimaan ennen kuin löytää työparikseen ihmisen, jonka kanssa yhteys todella löytyy. Kun yhteys on saavutettu, on hedelmällinen yhteistyö mahdollista. Miettisen mukaan parasta on, kun molemmilla on aito innostus käsillä olevaa työtä kohtaan, jolloin kustannustoimittajan on helppo kannustaa ja motivoida kirjailijaa työstämään teoksestaan parhaan mahdollisen.

Rouhiainen mainitsee kustannustoimittajan työn olevan ihmissuhdeammatti. Kirjailija antaa luettavaksi materiaalia, joka voi olla hänelle hyvinkin henkilökohtaista, joten työtä ei tehdä ainoastaan tekstien kanssa, vaan ennen kaikkea ihmisten. Mitä paremmin työparinsa oppii tuntemaan, sitä helpommin osaa antaa palautetta, joka osuu niin kuin sen pitää. Ja vaikka työpari on hyvä tuntea, kaverillisuus ja läheisyys eivät kuitenkaan ole välttämättömiä. Joillakin kirjailijoilla vain on suurempi tarve kertoa kirjoittamisprosessin aikana myös henkilökohtaisista asioistaan, jolloin kustannustoimittajan on noudatettava vaitiolovelvollisuutta, jota tosin ei ole kirjoitettu mihinkään virallisesti. Etenkin, mitä kauemmin työsuhde kestää, sitä läheisemmiksi kirjailijan ja kustannustoimittajan välit voivat muuttua ja sitä enemmän asioita jaetaan myös kirjallisuuden ulkopuolelta. Mutta läheiseen kaverisuhteeseen ei ole tarvetta pyrkiä, vaan lähtökohtana on aina yhteisen sävelen löytäminen työasioissa.

 

Muutosten vaatima surutyö

Kustannustoimittajalla voi olla useampia käsikirjoituksia kommentoitavanaan samanaikaisesti, jolloin hän saattaa unohtaa kirjailijan epävarmuuden, jota kirjailija tuntee teostaan kohtaan. Palaute kustannustoimittajalta voi olla lyhyttä, jolloin kirjailijalle saattaa jäädä tunne, ettei käsikirjoituksesta ole oikeasti tulossa hyvä. Rouhiainen kertoo, että hän saattaa etenkin käsikirjoituksen alkuvaiheissa antaa lyhyitä palautteita, joissa sanoo palaavansa asiaan myöhemmin, kun tarkastelee käsikirjoitusta lisää. Hän saattaa samalla lyhyesti osoittaa, mitkä käsikirjoituksen kohdat tuntuvat hänestä toimivilta ja mitä kohtia hän ei oikein ymmärtänyt. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hän uskoisi käsillään olevan tuleva loistoteos.

Antsalo puhuu runouden kustantamisen vaikeudesta siinä mielessä, että usein runoilija on itse varma runoudestaan, eikä kustannustoimittaja välttämättä uskalla sanoa kaikkia mielipiteitään. Runoilijat ovat enemmän yksin runojensa kanssa. Heillä on ehkä selkeämpi näkemys siitä, millaisia runoista valmiina tulee ja he työstävät ne lopussa pilkuilleen oman päätösvaltansa mukaisesti. Runous on niin tulkinnallista, että kustannustoimittajan on ehkä enemmän vain pyrittävä ymmärtämään runoilijaa ja huomaamaan ne suuret seikat, jotka estävät runoja toimimasta niiden potentiaalisella tavalla.

Miettisen mukaan kustannustoimittajalle on palkitsevinta nähdä, kun kirjoitusprosessissa mennään eteenpäin kirjailijan ehdoilla. Kirjailijan on kuunneltava kustannustoimittajan neuvoja ja mielipiteitä, mutta kirjailijalla on myös oltava oma visio, josta hän tahtoo pitää kiinni. Kun Rouhiainen kustansi Kinnusen Neljäntienristeystä, ei Kinnunen aina ilahtunut Rouhiaisen korjausehdotuksista, vaan ensireaktiona usein jopa tyrmäsi ne. Kinnunen kertoo joutuneensa käymään surutyön vaiheet lävitse, jotta pystyi muuttamaan käsikirjoitustaan. Ensin hän mielessään suuttui kustannustoimittajalleen ja epäili, ymmärtääkö Rouhiainen hänen työstään yhtään mitään. Sitten hän alkoi epäillä, ymmärtääkö Rouhiainen ylipäätään mitään ja pikkuhiljaa hän mietti, että ehkä sen ja sen kohdan voisi muuttaa. Lopulta hän toteutti kaikki Rouhiaisen ehdotukset.

Kirjoitusprosessi on yleensä niin tiivis ja hauras, että se luo siteen kirjailijan ja kustannustoimittajan välille. Heillä on yhteinen tavoite: saada käsillä oleva työ turvallisesti maailmaan menestymään. Kaikki keskustelijat ovat yhtä mieltä siitä, että hyvä kustannustoimittaja elää mukana kirjan menestyksessä, mutta seisoo myös kirjailijan rinnalla silloin, jos toivottua menestystä ei tule. Kustannusala on rakkauslaji. Se vaatii taidon lisäksi paljon intohimoa ja kykyä luottaa intuitioon. Kun sopiva kustannustoimittaja-kirjailija-pari kohtaa työssä toisensa, on rakkauslajissa selviytyminen mahdollista.