Pohjanmeri

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2016, Proosa

Kuva: Artiom P/Flickr

Kuva: Artiom P/Flickr

Teksti: Petri Luosto

Pohjanmeri oli melkein tyyni, mutta sää oli pilvinen. Kuusi pientä laivaa lipui merta pitkin hitaasti kohti etelää. Ne olivat lohikäärmelaivoja. Svärdhildr oli kuullut, että Pohjanmeren myrskyt olivat upottaneet laivoja miehistöineen, kun hän istui ensimmäisen laivan keulassa. Hän käänsi katseensa eteenpäin. Hänen takanaan oli melkein koko noin 20-metrinen laiva, jonka purjeet olivat sen yhdessä mastossa ylhäällä ja miehistön soutamisen ansiosta laiva matkasi eteenpäin kohti etelää hitaasti ja keinuen vienosti.

Svärdhildr oli 16-vuotias nuori nainen Trondheimin vuonon alueelta. Svärdhildr oli pitkä ja hänellä oli keltaiset hiukset. Hänellä oli hoikka vartalo, jonka päällä oli täysin nahasta tehty kevyt panssari, joka suojasi häntä meren viimalta. Päässään hänellä oli pieni nahkainen kypärä ja sormissaan nahasta tehdyt hanskat. Svärdhildr tiesi, että häntä kutsuttiin ”valkyriaksi” pituutensa ja vaaleiden hiustensa vuoksi. Svärdhildr ei välittänyt tuosta kutsumanimestä, mutta isästä oli humoristista pitää tytärtään sotaneitona.

Isää kutsuttiin merikarhuksi ja yhdessä he olivat ”karhu ja neito kaunoinen”. Isä oli ottanut hänet mukaansa, koska isä piti häntä erittäin lupaavana kilpineitona. Hän oli paikallisen kyläpäällikkö Gandalfrin vanhin tytär ja hän oli kilpineito. Isä oli kookas, lihava ja melkein karhumainen nelikymppinen mies. Nuoremmat sisaret olivat Svärdhildrille kateellisia siitä, että hän pääsi isänsä matkaan. Hänen isänsä oli myös tämän laivan kapteeni.

Svärdhildr oli iloinen, että hän oli päässyt mukaan tälle matkalle. Hän oli nuori ja halusi kokea seikkailua. Kauppamatka alkoi Trondheimin vuonosta, josta he ottivat kauppatavaraksi omasta kylästä eläinten nahkoja ja kalaa. He purjehtivat Pohjanmeren poikki Shetlandinsaarille, jossa isä myi paikallisille kauppiaille kalaa ja osti heiltä mursunluuta. Svärdhildrille on kerrottu, että nahoilla ja mursunluulla on kovaa kysyntää Frankkien valtakunnassa. Jos kauppamatka onnistuisi, frankkien rautaesineet ja rikkaudet vaurastuttaisivat kylää.

Nuorempana Svärdhildr oli usein tapellut kylän poikien kanssa. Hän oli aina ollut aika kookas lapsi ja hänen sisukkuutensa kiinnitti hänen isänsä huomion. Svärdhildr muisti, kuinka hän oli kärttänyt isäänsä, että hän opettaisi Svärdhildrille miekan, kirveen ja kilven käyttöä. Isä oli ollut alun perin vastahakoinen, mutta hänen mukaansa Svärdhildrillä tuntui olevan aivan liikaa energiaa eikä isä halunnut hänen tappelevan poikien kanssa, vaikka hän pärjäsi heidän kanssaan sangen tasaväkisesti. Lopulta isä halusi, että hän suuntaisi energiansa taistelutaitojen kehittämiseen poikien hakkaamisen sijasta.

Vanhemmat kilpineidot olivat kertoneet Svärdhildrille, että veneessä perinteiset naisten vaatteet olivat vain tiellä. Svärdhildr oli samaa mieltä ja nahkasta tehdyt housut tuntuivat käytännöllisiltä eivätkä ne rajoittaneet liikkuvuutta samalla tavalla kuin hameet, joita Svärdhildr käytti isänsä talossa.

Svärdhildrillä oli ollut kaksi veljeä, Haraldr ja Einarr. Harald, joka oli ollut loistava purjehtija, oli kuollut, kun kylään oli iskenyt isorokkoepidemia kuusi vuotta sitten. Kyseinen epidemia oli tappanut kymmeniä kylän asukkaita. Einarr, joka oli loistava soturi, oli myöhemmin hukkunut veneonnettomuudessa. Hän oli usein aikaisemmin harjoitellut yhdessä Svärdhildrin kanssa. Nuo tragediat olivat masentaneet isää pahasti. Svärdhildr tiesi, että sisimmässään hän edelleen suri, sillä hänellä oli hengissä vain kolme tytärtä, joista Svärdhildr oli vanhin. Svärdhildr toivoi, että hän pystyisi täyttämään veljiensä roolin isänsä silmissä.

Svärdhildr muisteli useita kertoja, kun hän oli harjoitellut lähitaistelutaitoja isänsä kanssa. Niissä taisteluissa hän oli oppinut käyttämään niin kilpeä, kirvestä kuin myös miekkaa. Ennen kaikkea hän oli oppinut, että kilpi ei ole pelkästään puolustuksellinen ase, vaan sitä voi käyttää myös lyödäkseen vastustajaa häiriten hänen keskittymistään ja kenties saada tilaisuuden ratkaisevaan iskuun, jolla vastustajasta saattoi päästä eroon.

Äkkiä ollessaan laivan keulassa Svärdhildr huomasi jotain horisontissa. Isä oli ilmeisesti laivan perässä määrittämässä Auringon tarkkaa sijaintia aurinkokiven avulla, joten hänen näkyvyytensä keulaan oli luultavasti rajallinen. Aurinkokivi oli mineraalia, jota kutsuttiin saarisälväksi. Svärdhildr ei ymmärtänyt miten kivi reagoi auringonvalon kanssa pilvisenä päivänä, mutta sen avulla voitiin määritellä Auringon sijainti taivaalla.

”Mitä katselet tyttöni?” isän ääni kuului hänen takanaan.

”Tuolla etelässä on jotain”, Svärdhildr huusi ja osoitti horisonttiin havaintonsa suuntaan.

Isä oli laivan perässä ja tuli keulaan. Hän katsoi samaan suuntaan, henkäisi syvään ja sanoi: ”Siellä on viisi laivaa! Kautta Thorin leukaparran!  Anglimerirosvoja! Pue varusteesi päälle! Voimme joutua taisteluun!”

Tämän jälkeen isä huusi kuin Fenrir-susi perämiehelle: ”Kääntäkää laiva kohti pohjoista! Huutakaa muille laivoille myös käsky kääntyä!”

Svärdhildr tiesi, että isä ei halunnut käydä taisteluun, koska hänellä oli mukanaan kallis lasti eläinten nahkoja ja mursunluuta. Svärdhildr käveli nopeasti lastina olevien nahkojen ja mursunluun ylitse varusteidensa luokse. Hän tunsi laivan kääntyvät jalkojensa alla, kun alus oli hitaasti kääntymässä kohti pohjoista. Hänen varusteinaan oli kevyt metallinen rengaspaita, kilpi ja kirves. Kilvellä hän oli torjunut Einarrin raivokkaita iskuja, kun he harjoittelivat ja kirveellä hän oli jopa hajottanut yhden isänsä vanhan kilven. Tämän lisäksi hänen varusteisiinsa kuuluivat jousi ja nuolia nuoliviinissä, jotka hän pisti selkäänsä. Nopeasti hän puki varusteensa päälleen. Aluksi varusteet olivat tuntuneet painavilta, mutta Svärdhildr oli joutunut pitämään niitä jatkuvasti, kun isä antoi hänelle taistelukoulutusta. Se oli hänen ehtonsa koulutuksen antamiseen, jolloin hän totutti Svärdhildrin varusteiden painoon.

Svärdhildr käänsi katseensa etelään ja näki, kun anglimerirosvojen alukset lähestyivät yllättävän kovaa. Viimeisetkin viikinkien alukset olivat kääntyneet kohti pohjoista, mutta vähäinen tuuli ja anglien ilmeisesti levänneiden soutajien ansiosta he näyttivät saavuttavan viikinkien laivoja nopeasti. Näytti siltä, että pakoon ei päästäisi. Hän myös tiesi, että isä ei tulisi antamaan mitään kauppatavaraa noille merirosvoille ilmaiseksi.

Viikinkien alukset pakenivat rintamana. Ne olivat kääntyneet jonomuodostelmasta riviksi, kun käsky kääntyä oli välitetty muihin laivoihin. Nyt kaikki laivat pyrkivät pakoon anglien laivoja, jotka ne näyttivät saavuttavan viikinkien aluksia vähitellen. Kun ne saavuttaisivat viikinkien alukset, niin ne pyrkisivät rinnalle ja valtaamaan viikinkilaivat.

Svärdhildr tiesi, että jokaisessa heidän laivassaan oli noin 20 hengen miehistö, mutta suurin osa oli enemmän merimiehiä kuin sotureita. Jokaisessa laivassa oli myös muutama kilpineito. Ilmeisesti noissa anglien laivoissa oli kokeneita sotureita, koska heillä oli raskaat varusteet päällään. Svärdhildr pystyi tarkan näkönsä avulla näkemään heidän luultavasti sangen hyvät varusteensa. Anglien laivoista ammuttiin nuolia lähimpänä olevaan viikinkien laivaan niin, että useita soutajia ilmeisesti kuoli tai haavoittui. Laivan nopeus hidastui tämän takia, kun sen liike tuulen puutteen takia perustui soutamiseen. Toinen anglien laiva koetti tulla sen sivulle. Kuitenkin laivassa oleva miehistö teki kovaa vastarintaa. Näytti siltä, että anglien laiva luopui ilmeisesti valtausaikeista ja otti muutaman kuolonuhrin nuolista. Anglit kuitenkin kostivat tuon äkkipikaisesti ampumalla palavia nuolia viikinkialukseen. Yksi nuolista sytytti aluksen ylhäällä olevan purjeen palamaan ja viikinkialus oli mennyttä.

”Voi hyvät jumalat”, Svärdhildr vaikeroi järkyttyneenä. Svärdhildr ajatteli, että tuossa aluksessa oli 20 kylämme ihmistä ja heidän joukossaan olivat hänen kihlattunsa Torbjörn, naapurin pojat Inge ja Asmund sekä heidän siskonsa ystävättäreni Dagmar. Tunsin jokaisen noista ihmisistä.

”Voi Odinin korpin jätökset!” isä kirosi, kun näki tuon laivan palavan. ”Toinen laiva lähestyy meitä ja sen miehistöllä on pahat mielessä.”

Yksi anglilaiva lähestyi heidän laivaansa. Isä huusi miehistönsä jäsenille, että nyt on syytä varustautua taisteluun. Vihollisalus saisi heidän laivansa kiinni tuossa tuokiossa. Se näytti pyrkivän heidän laivansa viereen ilmeisenä tavoitteenaan vallata heidän laivansa. Mikään ei näyttäisi pysäyttävän anglilaivaa.

Pian laiva tunkeutui heidän laivansa viereen paarpuurin perän puolelta katsottuna. Siinä oli noin kahdenkymmenen hengen miehistö. Muutamat rohkeimmat soturit pyrkivät jo nyt hyppimään sieltä heidän laivaansa, kun laivat olivat melkein vierekkäin. Heidän hyppynsä onnistuivat. He joutuivat käsikähmään viikinkien kanssa. Lyöntejä vaihdettiin puolin ja toisin. Svärdhildr huomasi, että kun isä taisteli yhden anglisoturin kanssa, niin toinen raskaassa panssarissa kilpi ja miekka aseinaan oli päässyt isän taakse. Hän oli kuitenkin Svärdhildrin edessä.

Soturi oli selin Svärdhildriin. Hän oli Svärdhildrin etuvasemmalla ja hänellä oli kypärä päässään. Hänen lyömisensä kirveellä ei tulisi kyseeseen. Hän oli myös laivan laidalla. Svärdhildr syöksyi vaistomaisesti eteenpäin koettaen pelastaa isänsä.

”Isä, varo, takanasi!” Svärdhildr huusi ja löi anglisoturia kilvellään. Anglisoturi oli yllättynyt tästä hyökkäyksestä ja hän horjahteli. Svärdhildr löi anglisoturia uudelleen kilvellään ja tällä kertaa hän löi niin kovaa kuin vain pystyi. Anglisoturi oli heidän laivansa reunalla ja hän horjahti laidan yli raskaissa varusteissaan kylmään Pohjanmereen. Tuo oli Torbjörnin puolesta, Svärdhildr ajatteli. Samaan aikaan isä oli tappanut toisen anglisoturin ja työntänyt hänen ruumiinsa myös laidan yli.

Laivat etääntyivät toisistaan ja Svärdhildr näki, että anglit sytyttelivät tulta, jotta he voisivat heittää palavia soihtuja tai ampua palavia nuolia heidän laivaansa. Nopeasti Svärdhildr laski kilven maahan ja otti jousen ja nuolen selästään. Hän ampui ensimmäisen nuolen anglimieheen, joka koetti sytyttää soihtua, mutta ei osunut. Svärdhildr otti toisen nuolen, tähtäsi tarkasti ja ampui. Anglimiehellä oli jo palava soihtu kädessään, mutta Svärdhildr osui häneen nuolella kaataen hänet maahan. Hän kaatui laivansa pieneen tulisijaan, hänen vaatteensa syttyivät palamaan ja soihtunsa sytytti aluksen purjeet palamaan. Anglilaivan miehistön hengissä olevat jäsenet alkoivat kiivaasti sammuttamaan paloa ja laiva etääntyi heidän aluksestaan.

”Tiesin, että osaat taistella, mutta olin yllättynyt, että pelastit henkeni”, Svärdhildr kuuli isänsä sanovan ja nyökkäävän hänelle hyväksyvästi. Isä ei selvästikään pitänyt häntä enää pikkutyttönä, vaan naisena, joka oli tappanut vihollissoturin ja estänyt angleja sytyttämästä heidän laivaansa palamaan. Svärdhildristä tuntui, että hän pystyi mihin tahansa.

Koko taistelutilanne tuntui Svärdhildristä kaoottiselta ja veri haisi laivassa etovalta. Kummankin puolen soturit olivat tappaneet toisiaan. Ihmisen tappaminen tuntui Svärdhildristä oudolta, mutta samalla hän oli pystynyt näyttämään voimansa tositilanteessa. Hänen käsiensä lihaksia särki, hän tunsi väsymystä ja hänen ihonsa oli kananlihalla kiivaasta taistelusta. Hän oli todistanut, että hän on viikinkisoturi niin kuin kaikki muutkin matkalla olevat soturit.

Vaikka anglilaiva jäi jälkeen, mutta kolme muuta heidän laivaansa kuitenkin lähestyi. He selvästikin aikoivat ryöstää laivamme, Svärdhildr ajatteli. Hän näki, että he eivät pystyisi kestämään uutta hyökkäystä.

”Meidän täytyy heittää lasti yli laidan”, yksi merimiehistä sanoi isälle.

”Voi Lokin rintakarvat! Inhoan sanoa tätä, mutta olet oikeassa”, isä vastasi ja jatkoi: ”Jos heillä ei ole mitään ryöstettävää, niin he saattavat kääntyä takaisin. Tyhjä laiva on paljon vähemmän houkutteleva kohde kuin laiva täynnä turkiksia ja mursunluuta. Heittäkää lasti yli laidan!”

Svärdhildr ei ollut uskoa korviaan. Heidän laivansa kallista lastia heitettiin mereen. Hän kuitenkin ymmärsi, että se saattoi olla ainoa tapa pelastaa heidät anglimerirosvojen kynsistä. Tuo lasti oli kylälle todella arvokas ja se voitiin heittää Pohjanmereen vain äärimmäisessä hätätapauksessa. Isä, Svärdhildr ja jäljellä olevat merimiehet heittivät kuitenkin lastin nopeasti mereen. Ruumiit heitettiin myös mereen. Svärdhildristä tuntui ikävältä heittää kuolleita läheisiään mereen. Myös muissa viikinkien laivoissa lastit heitettiin mereen.

Svärdhildr näki sen jälkeen, kun lastit oli heitetty mereen, niin viikinkien laivat pystyivät pitämään anglit tarpeeksi kaukana. Yllättäen Svärdhildr huomasi, että taivaalle oli tulossa tummia pilviä ja hän tunsi suolaisen tuulenpuuskan kasvoillaan. Tulevatko he pääsemään anglien kynsistä myrskyn keskelle, Svärdhildr mietti. Samaan aikaan isä huusi laivoille käskyn pyrkiä rannikolle, jotta he voisivat rantautua myrskyn ajaksi.

Heidän laivassaan oli kuollut kolme viikinkiä, jotka oli heitetty mereen kuolleina. Haavoittuneita viikinkejä oli viisi. Samaan aikaan Svärdhildr keskittyi muutaman haavoittuneiden viikinkimerimiesten haavojen hoitamiseen. Laivassa oli mukana yrttejä, mutta niiden käyttämisessä ja haavojen sitomisessa Svärdhildr ei ollut kovinkaan hyvä, vaikka hän oli saanut siihen opetusta kylän parhaalta parantajalta. Kuitenkaan yksikään viikinki ei ollut enää suoranaisesti hengenvaarassa, mutta kestäisi viikkoja ennen kuin he olisivat uudestaan taistelukunnossa.

Anglien alukset olivat kadonneet ja viikinkien laivat suuntasivat kohti länttä ja Britannian rannikkoa. Suurin osa laivoista rantautui helposti, mutta viimeisenä tullut laiva arvioi rantakalliot ja tuulen väärin törmäten kallioihin. Pian kävi selväksi, että kukaan sen noin kahdenkymmenen hengen miehistöstä ei selviytynyt. Muut neljä laivaa ja noin seitsemänkymmentä viikinkiä nousivat laivoistaan ja kävelivät rannikolle. Svärdhildr näki, kuinka kolmen muun laivan päälliköt tulivat puhumaan isälle.

”Missä olemme tarkalleen ottaen?” isä kysyi.

”Olen purjehtinut täällä aikaisemminkin. Myin tänne kalaa”, Olafr, yhden laivan päällikkö sanoi. ”Olemme Lindisfarnen läheisyydessä.”

”Mikä se on?” isä tiedusteli.

”Se on kristittyjen pyhä paikka. Siellä heidän tietäjänsä ja pappinsa asuvat rikkauksien keskellä. Se on heikosti puolustettu, sillä pyhillä miehillä ei juurikaan ole aseita”, Olafr selitti.

”Olemme menettäneet kaksi laivaa sekä kuolleina ja haavoittuneina noin 50 henkeä ja tämän lisäksi lastimme on mennyttä”, Svärdhildr totesi lohduttomasti. Hän tiesi tai tunsi jokaisen kuolleen. Inge, Asmund and Dagmar kuolivat ensimmäisen laivan mukana. Toisen laivankin koko miehistö kuoli

heidän joukossaan hänen kilpineitoystävänsä Ragnhild.

”Tiedän. Kylämme edun vuoksi meidän pitää ryöstää tuo paikka”, isä totesi.

 

Lindisfarnen luostari Northumberlandin alueella ryöstettiin vuonna 793 ja vuonna 795 viikingit ryöstivät Ionan luostarin Skotlannissa. Viikinkiajan katsotaan alkaneen Lindisfarnen luostarin ryöstämisestä.

 

Pohjanmeren kirjoittamisesta

 

Viikinkiaiheen valitsin sen takia, että halusin kirjoittaa historiaan sijoittuvan tarinan. Viikingeistä ei ole olemassa suoria kirjallisia lähteitä, vaan heistä kirjoitettu materiaali on joko kirjoitettu heidän kristittyjen uhriensa toimesta taikka vuosikymmeniä tai vuosisatoja heidän aikansa jälkeen. Kuitenkin esimerkiksi saagojen ja arkeologian avulla heidän elämäänsä päästy tutkimaan. Myös tv-sarja Viikingit inspiroi minua kirjoittamaan tämän tarinan.

Valitsin päähenkilöksi tarkoituksella nuoren ja järkevän naisen. Itsessään naishahmon kirjoittaminen ei ole kovinkaan paljoa poikkea vastaavan mieshahmon kirjoittamisesta. On paljon haastavampaa kirjoittaa hyvin tunteellisesta hahmosta sukupuolesta riippumatta. Vanha neuvo naishahmon kirjoittamisesta kertoo, että ensiksi keskity kirjoittamaan hahmo miehenä ja sitten mieti, miten tuo hahmo muuttuisi, jos sen sukupuolta vaihtaisi. Viikinkisoturin suhteen hahmo ei muuttuisi kovinkaan paljoa, mutta tässä pitää huomata se, että hahmon täytyy sopia omaan aikaansa. Nämä viikingit eivät ole kristittyjä eivätkä he elä mannereurooppalaisessa kaupunkikulttuurissa, vaan he pääasiassa hankkivat leipänsä kalastuksella, vaatimattomalla maanviljelyllä ja kaupankäynnillä. Tuollaisessa yhteiskunnassa yhteisön selviytymiseen tarvitaan jokaisen yhteisön jäsenen panosta riippumatta sukupuolesta.

Kyllä tämä aihe vaati jonkin verran tutkimustyötä Googlen avulla. Svärdhildrillä piti olla laivassa mahdollisimman käytännölliset vaatteet. Hänen koulutuksestaan kilpineidoksi täytyi kertoa, koska se paljasti, että hänellä oli hyvät taistelijan taidot, joita hän oli vielä hionut, vaikka hän ei ollut käyttänyt niitä aikaisemmin tositoimissa.

Oli luonnollista pistää hänen isänsä hänen laivansa kapteeniksi ja koko kaupparetkikunnan johtajaksi. Viikinkiaikana merenkulku saattoi olla hyvin vaarallista niin sään kuin myös mahdollisten merirosvojen takia. Laivoilla oli oma arvonsa, mutta niiden mukana oleva lasti saattoi olla vieläkin houkuttelevampi kohde ryöstää.

Viikinkien tiedetään käyneen kauppaa mursunluulla, jota he luultavasti toivat ainakin Islannista. Tarkkoja mursunluun lähteitä tuolta ajalta on lähes mahdotonta määritellä, koska sen ajan mursujen levinneisyyttä ei tunneta. Kuitenkin tiedetään, että mursunluu oli norsunluun ”halpa” korvike tuolla ajalla, kun kauppareitit Euroopasta Saharan eteläpuoleiseen Afrikkaan sulkeutuivat arabivalloituksien seurauksena 700-luvulla.

Taistelukohtauksien kuvaaminen realistisesti on haasteellista, koska silloin hyvin pienessä ajassa tapahtuu hyvin paljon. Taistelut ovat yleensä yksittäisen ihmisen silmistä katsottuna hyvin kaoottisia tapahtumia. Ystäviä ja vihollisia kuolee ympärillä ja kenties kummaltakin puolelta uusia joukkoja tulee paikalle. Taistelun kertoja saattaa haavoittua tai jopa kuolla taistelussa. Liian pitkä taistelun kuvaus voi myös siirtää huomiota tarinasta kyseiseen taisteluun. Kenties kaikista tunnetuin taistelukuvaus on Victor Hugon kymmenien sivujen mittainen kuvaus Waterloon taistelusta kirjassaan ”Kurjat”.

Tulisijat olivat ilmeisesti hyvin harvinaisia viikinkiajan laivoissa, koska tuli oli erittäin vaarallinen elementti. Jos laiva syttyy palamaan, niin sen sammuttaminen oli vaikeata. Tulipalo saattoi tuhota laivan maston, purjeet ja airot tehden siitä merikelvottoman. Tästä aiheesta oli vaikeata löytää materiaalia edes Googlen avulla, mutta ilmeisesti joissakin laivoissa tuona aikana saattoi olla jonkinlaisia tulisijoja ruuanlaittamista varten. Tällaisesta tulisijasta oli myös mahdollista ottaa tulta nuolia ja soihtuja varten.

Lastin menettäminen ja yli kahdenkymmenen viikingin kuolemat symboloivat kylän ja sen asukkaiden tekemiä uhrauksia, jotka ovat olleet heille raskaita. He ovat tehneet paljon työtä, jotta he ovat saaneet laivoihinsa riittävän määrän lastia. Tuon lastin heittäminen mereen oli kuitenkin pakkotilanne, jotta he pääsisivät pakoon anglimerirosvoja.

Tuossa vaiheessa he eivät voineet tietää, että pian nousisi myrsky. Kun anglit näkivät, että he heittivät lastinsa mereen ja keventyneet viikinkilaivat pystyivät lisäämään etäisyyttä anglilaivoihin, niin he luopuivat takaa-ajosta. Heillä ei ollut mitään kannustinta ajaa viikinkejä takaa etenkin, kun alkoi näyttää siltä, että viikingit pääsisivät pakoon.

Haluan tarinaan viikinkien kannalta kiinnostavan lopun. He olivat päätyneet Englantiin Lindisfarnen saarelle, jossa oli viikinkiaikana vauras luostari. Tuon luostarin ryöstämisen vuonna 793 katsotaan aloittaneen viikinkien aikakauden. Tässä tarinassa tuo luostari ryöstetään, koska viikinkien kauppamatka epäonnistuu ja turhautuneen viikinkipäällikön tyttärensä usuttamana pitää viedä jotain tuliaisia kotiin. Tämän takia luostarin läheisyys on viikingeille lottovoitto. Tavallaan voidaan myös nähdä syy- ja seuraussuhde anglimerirosvojen ja luostarin ryöstämisen välillä, sillä ilman anglimerirosvoja tässä tarinassa Lindisfarne olisi jäänyt rauhaan.

Viimeistelyvaiheessa oli mielenkiintoista vähän värittää tarinaa valkyrian, Fenrir-suden, aurinkokiven, joka oli tehty islanninsälvästä ja viikinkien yrttilääketieteen avulla. Sitä kautta tarina sai lisäväriä ja myös ripauksen huumoria.

Yhteenvetona voi sanoa, että kun tarinaa kirjoittaa, niin on hyvä tietää siitä aiheesta jotain etukäteen. Tästä huolimatta hyvän tarinan kirjoittaminen edellyttää usein myös tutkimustyötä. Tässäkin tarinassa oli useita kohtia, joiden takia piti hieman käyttää Googlea ja ne kohdat on mainittu aikaisemmilla sivuilla.