Päätoimittajan kollaasi

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2017 0 Comments

Kuva: Jason White/Flickr

 

Arvoisa lukija!

Ote-lehden vuoden ensimmäinen numero käsittelee haaveita, toiveita ja todellisuutta.

 

Tänään kirjoitin verisesti. 
Tämä päivä ei vaikuttanut poikkeavan muista, mutta toisaalta oli kauheaa ajatella, ettei kyseinen hetki enää koskaan palaisi.
Marssin siivoustyönjohtajan puheille ja ääni värähtämättä ilmoitin, että tämä lähtee nyt.
Lysähdin helpotuksesta.

Annie’s song oli soinut auton radiossa, kun he olivat ajaneet esikoisen kanssa synnytyssairaalasta kotiin.
Hän tyhjensi silmät tulisina olohuoneen vaalean seinän tauluista ja haki työhuoneesta pari tussikynää.
Hän sulki silmänsä ja keskittyi istumaan täydessä katsomossa kuuman ja pölyävän pesiskentän laidalla.
Rakastan sinua! Huolehti lapsistamme, jos emme tapaa.
Lupaamme myös pitää kaikkia etuja ja asetuxia wahvana ja järkähtämättömänä heidän täydellisä woimasansa.
Ah… Psilocybe… uuh… Semilanceata, Ave Maria ja Jumalan kiitos!
Äiti puhui hänestä harvoin, mutta aina lämpimään sävyyn.
Hän haaveili maansa itsenäisyydestä ja toimi sen puolesta hirsipuun uhallakin.
Kaiken yllä leijui myös koko ajan kysymys: entä, jos kuolen huomenna? Mitään raja-aitoja ei ollut, eikä rakastaminen ollut missään mielessä tuomittavaa.
Suomi 100. Mitä tämä merkitsee sinulle?

Paavo Nurmi loukkaa jalkansa juoksukilpailuissa ja joutuu sairaalan. Juice lopettaa juomisen, kun hänestä tulee isoisä. Anne Pohtamo esiintyy muotinäytöksessä tavaratalossa ja tapaa idolinsa Kirsi Kunnaksen.
Yhteishenki on hyvä. Kaikki auttavat kaikkia. Laivasiivous rikkoo arkirutiinit. 
Hyvältä pudonnutkin sämpylä maistuu.
Uusia käsikirjoituksia tulee vuodessa noin 650 – 700. Niistä julkaistaan keskimäärin yksi.
Tärkeintä oli kuitenkin pieni munalukko ja kaksi pikkiriikkistä avainta, joilla päiväkirjan sai lukittua pikkusisarusten uteliailta katseilta.
Se on luonnollista: ihmiset ovat viisaampia kuin tietävätkään.

Toisille vanhat lelut tuovat muistoja mieleen. Jotkut eivät voi käsittää, miksi laittaa rahaa moiseen turhuuteen.
Liikkuvien kuvien sepitettyyn maailmaan eläytyminen on lempipuuhaamme, mutta mihin halumme uskoa näihin haaveisiin oikein perustuu?
Kirjoittaessani olin hyvin tietoinen itsestäni. Päiväkirjamerkintäni olivat sekaisin tunteita purkavaa tajunnanvirtaa ja pientä teeskentelyä.
Toivon, että olisin sadun jääkuningatar Elsa. Taikavoimin jäädyttäisin tänne rauhan – mitä se onkaan – meitä jäänkirkkaudesta hämäryyteen pakenevan.
26-vuotiaana poissa selväjärkisten hatara oikeus onneen.
Ja kuitenkin kolmio on täydellisen kaunis, miten tukevasti se seisoo kannallaan, hallitsee huippuaan.
Pöydän pinta on tyhjä kasvoistasi. Kaikki on piilossa.
Älä nyt itke. Kyllä me selvitetään asiat yhdessä.

Aina toiveet ja todellisuus eivät kohtaa. Onneksi meille jää haaveilu, lukeminen ja kirjoittaminen. Anna itsesi hetkeksi kadota, sukeltaa sanoihin! Kun taas mulahdat pintaan, todellisuus voi näyttää tyystin toiselta.

Eskapistisia lukuhetkiä,

Aleksi Yli-Jama

päätoimittaja

 

***

Tämä Ote-lehden numero on Turun avoimen yliopiston luovan kirjoittamisen opiskelijoiden toimittama. Suurkiitos työstänne Virve Vainiala, Tiina Österman, Ritva-Kaarina Merilä, Julietta S. Blumenthal, Sini-Päivi Aho, Petri Luosto, Sakari Lehtonen ja Riitta Mattila.

Seuraava OTE ilmestyy toukokuussa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *