Nuorten työhaaveita

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2017, Blogijutut

Kuva: joan!ta/Flickr

Teksti: Riitta Mattila

 

Maalaistyttönä jouduin lapsena tekemään raskaita heinätöitä ja juurikkaanharvennuksia, sen ajan tyyliin palkatta. Ajoin jopa traktoria, mikä oli kamalaa. Onneksi pääsin 13-vuotiaana hoitamaan serkkuni pientä poikaa. Mika oli kolmivuotias iloinen vesseli, ja kova poika puhumaan ja laulamaan. Tosin r-kirjainta hän ei osannut vielä sanoa. Oli hauska kuunnella, kun Mika napsutti jalallaan lattiaan ja lauloi imitoiden naukuvalla äänellä Irwin Goodmanin silloista hittiä:

”Ei tippa tapa ja ämpäliin ei huku…”

 

Kokemus lastenhoitajana oli miellyttävä ja sain työstä myös hyvän korvauksen. Oli mahtavaa saada omaa rahaa. Ostin heti levysoittimen.

Kesätyö on useimmille nuorille kasvattava kokemus, sillä työpaikalla nuori joutuu kantamaan vastuun omista tekemisistään. Työn ei välttämättä tarvitse olla kivaa, sillä elämässä joutuu myös tekemään vähemmän mukavia asioita. Onni tulee siitä, että joutuu ponnistelemaan ja ehkä epäonnistumaankin ennen kuin saavuttaa päämääränsä.

Velipoikani oli onnekas. Kun hän täytti 15, isoisäni lupasi hänelle mopon, jos hän hoitaisi sonnivasikkaa koko kesän. Veljeni antoi sonnille heti nimen: Solifer. Ei veljeni ollut erityisen kiinnostunut Soliferin hoidosta, mutta ruokki sen kuitenkin joka päivä, siivosi karsinan, ja vei sonnin laitumelle ja sieltä navettaan. Hän hoiti tehtävänsä hyvin ja syksyllä hän kaasutteli ylpeänä kouluun omalla Soliferillaan.

Suomessa koululaisten kesälomat ovat aina olleet pitkiä. Nuorilla on liikaa aikaa joutenoloon. Tylsistyminen saattaa johtaa jopa huonoihin harrastuksiin. Kesätyö voi olla nuorelle ensi askel aikuisuuteen, ja on hienoa ansaita omaa rahaa

Kun oma poikani oli 12-vuotias, hän kuuli, että mainoksia jakamalla saa rahaa. Menimme ilmoittautumaan, mutta hän oli liian nuori. Olisi pitänyt olla vähintään 13-vuotias. Poika sai kuitenkin työpaikan kaksi vuotta vanhemman sisarensa nimissä.

Hän sai paljon rahaa, koska veroa ei mennyt eikä hänellä muitakaan pakollisia menoja ollut. Mainokset jaettiin kaksi kertaa viikossa. Pojallani oli kerrostaloalueita. Mieheni vei lajittelun jälkeen mainossäkit muutamaan sovittuun paikkaan helpottaakseen pojan työtä.

Kerran poikani oli kovassa flunssassa ja halusin auttaa häntä tekemällä jakelukierroksen. Kerrostalojakelu oli siedettävää. Olihan käytössä hissi. Omakotialueella työ tuntui todella raskaalta. Voimani olivat aivan lopussa. Oli talviaika. Onneksi omakotialue oli pieni. Poikani ei valittanut työn raskaudesta.

Pian poikani pääsikin laivasiivoojaksi ja jo 14-vuotiaana hän hankki omilla tienesteillään mopon, vaikka ei vielä silloin saanut ajotiellä ajaakaan.

 

”Hyvältä pudonnutkin sämpylä maistuu”

Tyytyväisyys elämään ei tule vain siitä, että välttää vaikeuksia. On myös otettava vastaan haasteita, joissa oma suoriutumiskyky joutuu koetukselle. Persoonallisuus kehittyy. Toisen ihmisen motivoimisessa ei ole kysymys kontrollista eikä pakosta, vaan siitä, että jollekin toiminnalle luodaan mahdollisuudet ja herätetään yksilön omat voimavarat.

Kun omat lapseni olivat teini-iässä, heillä oli kova tarve ansaita rahaa voidakseen toteuttaa unelmiaan. Niinpä he kaikki aloittivat laivasiivouksen Ruotsin laivoilla. Kotoamme on viisi kilometriä satamaan. Yleensä nuoret pyöräilivät, satoi tai paistoi. Joskus mieheni kyyditsi heidät autolla helpottaakseen heidän aherrustaan.

Itsekin osallistuin silloin tällöin laivasiivoukseen, mikäli omilta työkiireiltäni ehdin. Halusin myös tukea lasteni jaksamista. Varsinkin vanhempi tyttäreni ahnehti joskus liikaakin työvuoroja ja siksi hän joskus aneli nöyrällä vuohenäänellä minulta:

”Voisitko mennä puolestani aamulaivalle, kun en itse millään ehdi?”

Menin mielelläni, ja kirjoitin hänen nimensä vuorolistaan. Hän sai palkan ja minä tein työt. Se on tasa-arvoa, se. Laivasiivoustienesteillään tyttäreni teki kaksi Rhodoksen-matkaa jo hyvin nuorena.

Motivoin nykyisin kuusi- ja yhdeksänvuotiaita lapsenlapsiani työntekoon. Vanhempi on innokas leipomaan ja nuorempi tiskaamaan. Tällaiset kotipuuhat ovat lapsille hyvää ajanvietettä, ettei aika tule pitkäksi. Itse inhoan kotitöitä suunnattomasti. Siksi otan heidän työpanoksensa iloisena vastaan. Pientä korvausta vastaan, tietenkin.

Yritän olla kannustava lasten tehdessä kotitöitä. Kehun kovasti, kun 6-vuotias jaksaa tiskata koko tiskin, kun ennen hän on jaksanut tiskata vain puolet astioista. Jos leipurin yksi sämpylä putoaakin lattialle, sanon, että se ei haittaa, vaan ihan hyvältä maistuu kuitenkin.