Narrin jälkeen

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2017, Proosa

Kuva: Eva Rinaldi/Flickr

Teksti: Petri Luosto

 

John Lewis, Harvardin yliopiston uunituore viisikymppinen apulaisprofessori, istui työhuoneessaan. Hän oli kirjoittamassa kirjaansa Yhdysvaltain julkishallinnosta. Kirjoittaminen oli ollut raskasta työtä ja hän päätti pitää pienen tauon ja selata uutisia CNN:n kotisivulta. Hän oli aina ollut kiinnostunut siitä, mitä maailmalla tapahtuu.

 

Lääkärit olivat onnistuneet ensimmäistä kertaa siirtämään yhden ihmisen pään toiselle ihmiselle. John ajatteli, että tuosta osaamisesta olisi ollut hyötyä ihmisille, kuten toimittajille, jotka kyselisivät poliitikoilta hankalia kysymyksiä. Joillekin poliitikoille vaihtopäät voisivat olla hyvä investointi. Asiat eivät ainakaan olisi voineet mennä siitä huonompaan suuntaan.

 

Toinen yllättävä uutinen oli se, että suomalaiset insinöörit olivat pystyneet valmistamaan prototyypin kännykkään mahtuvasta valheenpaljastimesta. Se kuulemma luki puhujan huulten liikkeestä, valehteliko puhuja. Tuollainen laite markkinoilla tekisi poliitikkojen elämästä todella tuskaista, kun heidän pitäisi pysytellä totuudessa eivätkä he enää voisi värittää totuutta tai kertoa ”vaihtoehtoisia tosiasioita”. Johnia hykerrytti ajatus siitä, että poliitikot ja heidän tiedottajansa pitäisivät puheitaan ja lehtimiehet skannaisivat kädet ojossa kännyköillään heidän huuliaan.

 

John oli käynyt muutaman kerran luennoimassa Turussa vuosien aikana. John piti edelleenkin Turun kaupungista ja sen vanhojen puutalojen arkkitehtuurista. Hän arvosti myös suomalaisten kunnioittavaa suhdetta luontoon ja hän halusi päästä lomalla jonnekin luonnon helmaan.

 

Lewis muisti, kuinka Jump oli kampanjoidessaan vaatinut muurin rakentamista Kanadan vastaiselle rajalle. Ymmärrettävästi niin senaatti kuin myös edustajainhuone suhtautuivat hyvin nihkeästi muurin rakentamiseen USA:n ja Kanadan rajalle, koska näiden maiden välisen rajan pituus, kun Alaska lasketaan mukaan, on melkein 8900 kilometriä. Muurin hinnaksi olisi tullut kymmeniä, ellei sata miljardia dollaria eikä Kanada luonnollisestikaan halunnut maksaa siitä senttiäkään.

 

Jumpin idea kieltää useista buddhalaisista maista Yhdysvaltoihin tuleminen vietiin lopulta aina korkeimpaan oikeuteen asti, jossa se todettiin Yhdysvaltain perustuslain ensimmäisen lisäyksen vastaiseksi. Perustuslaki kun kieltää säätämästä lakeja, jotka rajoittavat uskonnonvapautta. Lewis oli mielissään siitä, että korkein oikeus löi tuossa asiassa Jumpia sormille.

 

Buddhalaiset valtiot eivät olleet tuosta rajoituksesta mielissään. Niiden välit Yhdysvaltoihin huononivat ja ne pyrkivät parempiin suhteisiin Kiinan kanssa. Euroopassa asiaa ei sen enempää virallisesti kommentoitu, vaikka Jumpia vastaan osoitettiinkin mieltä. Johnille tuli tästä mieleen vanha Martin Niemöllerin kommentti sosialistien, ammattiyhdistysaktiivien ja juutalaisten hakemisesta vankeuteen. Tuolloin olivat buddhalaiset menossa ja John mietti, milloin tulisi Euroopan vuoro.

 

Kiina ei reagoinut asiaan millään tavalla. Lewis oletti, että oli kiinalaisten vuosituhantista viisautta, että kun heidän vastustajansa tekee virheen, he eivät viitsi auttaa häntä mainitsemalla asiasta. Kiinalaisilla kun oli toimintamallina tuntea niin itsensä kuin myös vastustajansa.

 

John tiesi, että kiinalaiset olivat olleet ovelia ja he olivat tukeneet Jumpin kampanjaa hienovaraisesti. Jump oli tullut valituksi ja sen jälkeen paljastui, että hänen avustajansa Saulus Dreamcastle oli ollut aktiivisesti yhteydessä kiinalaisten kanssa. Tämän takia Saulus oli joutunut vuosiksi vankilaan. Päästyään vankilasta hän oli ollut murtunut mies niin henkisesti kuin myös taloudellisesti.

 

Kun yhteydet kiinalaisiin paljastuivat, se merkitsi myös Jumpin presidenttiyden lopun alkua. Yhdysvaltain turvallisuuskoneisto alkoi syynätä Jumpin esikunnan muita yhteyksiä kiinalaisiin, ja alkoihan niitä paljastua. Useammalla hänen luottohenkilöllään oli yhteyksiä siihen suuntaan jo ennen vaaleja, ja he olivat käyneet kiinalaisten kanssa laittomia keskusteluja ja ilmeisesti antaneet myös kiinalaisille virkamiehille lupauksia, jotka olivat lainvastaisia, koska ne rikkoivat vuonna 1799 säädettyä Logan Actia, joka kielsi siviilihenkilöiden neuvottelut Yhdysvaltojen nimissä vieraiden valtojen kanssa. Jump oli tämän seurauksena joutunut eroamaan oltuaan vuoden presidenttinä.

 

Johnin käsityksen mukaan Jumpin valinnan taustalla oli nimenomaan kiinalaisten juoni pyrkiä kasvattamaan omaa vaikutusvaltaansa Yhdysvaltain kustannuksella Kaukoidässä. Kiinalaiset tiesivät, että Jump ei pitänyt buddhalaisista. Jos hän tulisi valituksi, hänen vaalilupauksensa vieroittaisivat buddhalaisia valtioita Yhdysvalloista. Samaan aikaan Kiina esiintyisi buddhalaisille valtioille hyväntekijänä, jolloin Kiinan ja niiden välit paranisivat.

 

Johnin kone kertoi, että hän oli saanut sähköpostia. Hän avasi sähköpostin, joka oli hänen suomalaiselta ystävältään ja entiseltä vuokraisännältään Mikko Antellilta, joka halusi onnitella Johnia Harvardin professuurista. Mikko myös kysyi, millä termillä Suomen presidentin puolisoa Nexar Antonio Floresia Yhdysvalloissa tarkalleen ottaen kutsuttaisiin. Mikko kysyi tätä, koska hän oli saanut työpaikan Suomen tasavallan presidentin kansliasta. John muisti, että Mikolla oli vaimo ja kolme kouluikäistä lasta. He olivat vierailleet muutaman kerran Yhdysvalloissa. Näihin vierailuihin oli kuulunut myös käynti Harvardissa, jolloin John oli toiminut heidän oppaanaan.

 

Yllättäen CNN:n verkkosivulle tuli yllätysuutinen. Sen mukaan Yhdysvaltain entinen presidentti Richard K. Jump oli kuollut. Hän oli liukastunut vaahteranlehteen, lyönyt päänsä, vajonnut koomaan eikä ollut herännyt siitä. Jumpin lähipiiri oli pitänyt hänen kuolemaansa asti tuon asian salassa. Lewis muisti, että kun Jump vuonna 2016 valittiin presidentiksi, hän oli toiminut aikoinaan Turun yliopistossa vierailevana tutkijana. Hän oli myös pitänyt luentoja suomalaisnuorille Yhdysvalloista.