Muotokuvia Aurajoen rannalta

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2017, Essee

Kuvassa kirjoittajan isoisä. Valokuvan on ottanut Emmi Fock.

Teksti: Sakari Lehtonen

Saksalaissyntyinen Emmi Fock (1898 – 1983) otti Aurajoen rannoilla sijainneessa studiossaan kaupunkilaisten muotokuvia näiden elämän tärkeinä hetkinä. Helsingin taidemuseon näyttelyssä nähtävät otokset edustavat ajalleen uutta ja edistyksellistä esitystapaa, ja siksi niiden kuvaajan näkemys tuntuu katsojasta edelleen hämmästyttävän nykyaikaiselta.

 

Suomen itsenäisyyden viisi ensimmäistä vuosikymmentä merkitsivät muutosta köyhästä ja maatalousvaltaisesta maasta kohti kansainvälistä ja nykyaikaista hyvinvointivaltiota. Helsingin taidemuseon ”Modernia elämää!” -näyttely esittelee tämän muutoksen näkymistä ajan arkkitehtuurissa, muotoilussa ja kuvataiteessa. Esillä olevien teosten tekijöiden joukossa on myös saksalaissyntyinen Emmi Elisabeth Fock (1898–1983), joka piti Turun Eerikinkadulla 1960-luvulle asti Irmelin-nimistä valokuva-ateljeeta. Hän oli työhönsä vakavasti suhtautuva, aikansa virtauksista hyvin perillä ollut taiteilija, joka vastoin aikansa vanhoillista ilmapiiriä, korosti myös kuvien haaveellista puolta.

Minut Fockista ja hänen töistään sai kiinnostumaan henkilökohtainen yhteys: hallussani on valokuva, jonka isoisäni on otattanut itsestään Irmelinissä vuonna 1941 ennen lähtöä rintamalle jatkosotaan. Tässä ukin kuvassa ei tosin ole mitään erityisen modernia, ja itse asiassa Fockin ateljeen leipätyö olikin uudenaikaisten taidekuvien sijaan tavallisten kansalaisten virallisten muotokuvien ottaminen. Näillä rutiinitöilläkin on kuitenkin jotakin yhteistä tämän päivän kuvien kanssa: vaikka nykyisin saa otettua melko kelvollisen kuvan kotioloissa pelkällä kännykkäkameralla ja sen tarjoamilla muokkausominaisuuksilla, kuvia räpsitään edelleen samassa tarkoituksessa kuin Fockin studiossakin – itsestä mahdollisimman imartelevan näköisen muiston saamiseksi.

 

Ulkomaisin opein seurapiirien ikuistajaksi

Fock syntyi Leipzigissa, Saksassa ja muutti Turkuun vanhempiensa mukana ilmeisesti vuonna 1901 hänen isänsä tullessa kaupungin Kivipainoon töihin faktoriksi. Hän kävi Turussa ruotsinkielistä koulua sekä opiskeli piirustuskoulussa maalausta, kunnes lähti kuusitoistavuotiaana synnyinmaahansa opiskelemaan valokuvausta, minkä jälkeen palasi Turkuun vuonna 1922 ja perusti kaupunkiin oman valokuvaamon. Alalle päätymistä selittää osaltaan se, että valokuvauksen katsottiin tuolloin olevan naisille sopiva ”esteettisyyttä vaativa käsityöammatti” – tekniikan alkeellisuudesta johtuen työhön kuului nimittäin oleellisena osana kuvien retusointi eli kynällä tai siveltimellä tehtävä, hyvin herkkää kättä vaativa kuvan virheiden muokkaaminen tai peittäminen. Vertailukohtana tälle voisi toimia nykyisin molempien sukupuolten edustajien kuvissaan käyttämät erilaiset filtterit ja muu manipulointi.

Fockin studiolle oli kysyntää, koska vuosisadan vaihteen aikoihin tavaksi oli tullut käydä ikuistamassa itsensä tärkeissä elämänvaiheissa siinä missä nykyään ehkä napattaisiin selfie. Kuvia otettiin erityisesti virallisiin tarkoituksiin kuten lapsen syntymän, koulusta valmistumisen tai naimisiin menon johdosta, mutta syyksi saattoi riittää myös pelkkä uusi ystävyys, puku tai polkupyörä. Studion kuvauskirjoista selviää, että Irmelinin kävijämäärä kasvoi 1930-luvun loppuun mennessä sadasta kuuteensataan henkeen kuukaudessa, minkä lisäksi sotavuodet olivat vielä tätäkin vilkkaampaa valokuvassa käynnin aikaa. Irmelinistä muodostui pikkuhiljaa erityisesti Turun seurapiirien kuvauspaikka, ja Fock pyrki erottumaan nimenomaan ajanmukaisuudellaan asettamalla liikkeen ikkunakaappiin silmäätekevien muotokuvia, joita ihmiset kävivät ihastelemassa ja vertailemassa keskenään – eräänlainen aikakauden vastine Instagramille siis!

 

Hollywood-diivoja ja erotiikkaa

Päivätyön ohella Irmelinissä valmistettiin myös Turun teattereiden ja esiintyvien taiteilijoiden mainoskuvia. Viihdemaailman vaikutus näkyy myös Fockin muotokuvauksesta saamiensa tulojen turvin valmistamissa ”vapaissa” taidekuvissa, joilla hän osallistui moniin kilpailuihin saaden osakseen kansainvälistä tunnustusta kunniamaininnoin ja mitalein. Hän oli siis hyvin perillä kuvauksen uusista virtauksista, jotka tulivat Suomeen 1910–1930-luvuilla Saksasta juuri hänen kaltaistensa henkilöiden kautta – itse asiassa koko suomalaisen maalaustaiteen 1920-luvun modernismikin alkoi nimenomaan Turusta, joka oli parin vuosikymmenen ajan uuden taiteen keskus Suomessa. 1920–1930-luvun taitteessa Fock oli kuvissaan modernistisimmillaan, ja varsinkin hänen julkisuuteen tarkoitetuissa muotokuvissaan on havaittavissa selviä yhtymäkohtia aikakauden Hollywood-diivojen kuten Gloria Swansonin glamour-henkisiin kuviin. Vaikka useimmat Fockin malleista olivat naisia, myös miesten kuviin tämä tähtikuvatyyppi vaikutti: esimerkiksi erään miehen kuva muistuttaa saksalaisnäyttelijä Conrad Veidtista otettua kuvaa.

 

Fockin näyttely- ja kilpailukuvissa oli usein aiheena alaston ihminen, sillä maalaustaiteen perintönä sitä pidettiin haastavuutensa vuoksi valokuvauksessakin kyvykkyyden mittapuuna. Aikakaudelle oli tyypillistä ihmisvartalon esittämistapojen rajoittaminen moninaisin säännöin ja rajoituksin: haluttiin esimerkiksi seksuaalisuuden sijaan korostaa ruumiin luonnollisuutta, terveyttä ja tasapainoisuutta. Näistä ihanteista poiketen Fock ei kuitenkaan vältellyt alastonkuvissaan vihjailevaa aistillisuutta ja jopa eroottisuutta – päinvastoin. Hän loi Suomen olosuhteissa tuolloin poikkeuksellisia kuvia, joissa näkyy hyvin uudenlainen, itsenäisempi, omasta vetovoimastaan tietoinen ”flapper-nainen”. Sitä vastoin mies oli alastonvalokuvassa vielä harvinainen näky, vaikka 1920-luvulla myös tämän esittämistapa alkoi saada aiemmin feminiinisinä pidettyjä, katseen kohteena olemisesta tietoisia piirteitä.

Kuvaajana Fock pyrki luomaan studiolleen tunnistettavan, aikakauden henkeä heijastavan modernin tyylin, joka otti vaikutteita tuolloin uudesta populaarikulttuurista: kuva- ja sanomalehdistä, elokuvatähtien muotokuvista sekä mainoksista. Hänen aikaansa edellä olevat kuvansa osoittavat hätkähdyttävällä tavalla nykyisin erottamattomana osana arkeemme kuuluvien esittämistapojen olleen oraalla jo 80 vuotta sitten – ajalla kauan ennen älypuhelimia ja sosiaalista mediaa.

 

”Modernia elämää!” -näyttely on esillä 30.7.2017 asti Tennispalatsissa (Eteläinen Rautatiekatu 8, Helsinki).

 

Tekstissä on käytetty lähteinä teoksia Kuvan kaunis. Emmi Fockin valokuvia 1920-1930-luvulta (Andersson, Frigård ja Kolsio 1998), Alastomuuden oikeutus. Julkistettujen alastonvalokuvien moderneja ideaaleja Suomessa 1900–1940 (Frigård 2008) sekä Moderni Turku 1920- ja 1930-luvuilla (Mäkikalli ja Grägg 2004).