Monologi

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2014, Draama

Kuva: Herry Lawford/Flickr

Kuva: Herry Lawford/Flickr

Teksti: Liisa Ilkka

Jaa tuossako se nyt on. Ihan oikeelta näyttää mutta olenko aikaisessa – puoli kymmeneltä se oli – pitikö taas lähtee niin varhain. Varttia yli on vasta. Tuollahan tuolissa vielä istuu joku muu; ei minun passaa vielä mennä. Jospa minä vaan seison tässä ja ootan. Onpa hieno takki tuolla rouvalla, pitäskö minunkin ostaa harmaa, vaikka mustaa suunnittelin. Jaa mutta kun nämä lasit on tämmöset ruskeet, sopiiko niihin harmaa – niin mutta minulla on ne uudet piilolinssit. Hiertävät ikävästi, mutta johan minä oon tämän asian päättäny. Viis mukavuudesta, nyt on isommista asioista kyse. Tarpeeks olen ollu hiirulainen, nyt on minun vuoro! Kylläpä aurinko paistaa. Toivottavasti tämä Terttu ymmärtää mitä minä haluan ja saksikäsi on vakaa – ai jai jos Ensio näkee minut kun on uus kuontalo, uus kroppa ja joku nuori kloppi kainalossa, toivottavasti kaduttaa. Eijei älä ala Ensioo taas, katkeruus vahingoittaa vaan sinua ittees. Aattele miten kivaa Tallinnassa on, viikko enää, sitten me tytöt nautitaan kylpylähoidoista! Joko se on aika – ai vielä kymmenen minuuttia. Parin minuutin päästä menen, ehtiipä ottaa takkia pois. Olisko koira hyvä idea, joku pieni ja pehmee. Mitä niitä nyt on, villakoira, mäyräkoira, sihuahua, kokkeri. Ensiolla on varmana oma mäyräkoira kainalossa, istuukoon möhömahoineen sohvalla vaikka kaiket illat. Raija Inkeri Pennanen, sinulla on nyt uus elämä! Miten sen meni se Kaija Koon Kaunis rietas onnellinen – sä et tarvii lupaa keneltäkään, joten aaaannnna meeennä, aaaannna meennnä. Jaa nyt se on seittemää vaille, nyt menen sisälle.