Miten kirjoitin tänään?

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2017, Kolumnit

Taina Kuuskorpi. Kuva: Juho Heikkinen

Teksti: Taina Kuuskorpi

Tänään kirjoitin verisesti. Se oli kivaa. Sitä olisi mukava jatkaa pidemminkin, mutta harmi kyllä liiat roiskeet ja riekaleet syövät tehoa toisistaan. Ja liian raakoina kuulemma myös karkoittavat lukijoita. Joten huomiseksi pitää siivota sekä mieli että kieli.

Yhtä siivoamista kirjoittamiseni onkin. Tietokirjailija Virve Mertanen on kirjoittanut, että kielenhuolto on kuin siivoamista: jos se on tehty, kukaan ei huomaa sitä. Mutta ellei ole, niin… Olen siivonnut ja myös uudelleenrakentanut tekstin alkuosan pian kymmenen kertaa. Tässäkin mielessä editointi alkaa muistuttaa siivoamista: se ei lopu koskaan ja kun pääsee huoneen toiseen päähän, huomaa pölyn jo laskeutuneen taakseen. Sisyfoottisesti voi siis palata aina ja aina alkupisteeseen. Hyvä puoli tässä on, että työ ei kirjailijalta koskaan lopu.

Koetin myös ratkaista ongelmaa siitä, millä tavoin mies pystyy roikkumaan liikkuvan rekan perävaunun avonaisessa ovessa, varsinkin kaarteessa. Kaveri kertoi, että on siellä onneksi kahva, josta pitää kiinni. Sitä hän ei suostunut testaamaan, kuinka pitkälle raavaan miehen käsivarsilihakset jaksavat kyydissä kannatella.

Tuleva rikoskirjani pohjaa monenlaisiin aineistoihin. Minusta etenkin rikoskirjailijalle on suositeltavaa, ettei ihan kaikkea kirjaan tulevaa tarvitse kokea ja elää itse. Sekin on kyllä mahdollista, mutta saattaa lyhentää uran epätoivotun lyhyeen. Onneksi jo lähes kaikesta joku on kirjoittanut ja materiaalia on löytävälle tarjolla. Paitsi tietenkin itse rikoskirjan pihvistä, siitä verisestä kuolemasta. Siitä on omakohtaisia kertomuksia harmittavan vähän saatavilla. Onko tosiaan pakko fiktiota kirjoittaessa tukeutua mielikuvitukseen?

Joskus sitä joutuu niin tekemään vähäpätöisemmissäkin asioissa kuin kuolemassa. Esimerkiksi jos ei uskalla mennä käymään paikoissa, joista aikoo kirjoittaa. Tätäkin ongelmaa ratkaisin tänään aineistojen avulla. Matkakertomuksia ja muiden epäonnisempien päivityksiä maailman vaarallisimmista kaupungeista on oikein hauska lukea kotisohvalta .

Rikoskirjoittamisen parhaita puolia on syy selvittää mitä epäilyttävämpiä kysymyksiä ihan kelvollisen alibin turvin. Kun minä tätä dekkaria… Ja ei kun Googleen ”Haistaako huumekoira lääkepakkaukset?” ”Laskeeko vai nostaako yliannos verenpainelääkettä verenpainetta?” ”Mitä kiinnostavia yhteisvaikutuksia hedelmätuoremehulla ja lääkkeillä saattaa olla?”

Kaikesta kiinnostavasta ei ehdi millään kirjoittaa, vaikka pidin vauhdin tänäänkin kovana. Kovaa kivaa, kivasti kovaa, kovasti kivaa. Kun takki on päivästä tyhjentynyt, alkaa mieli riimitellä ja lirkutella säkeillä, ja laululyriikka alkaa houkutella. Se on yleensä merkki, että on viisainta sammuttaa virta. Fiksu kirjailija on silloin, kun tajuaa lopettaa ajoissa. Tyhmä, kun aloitti, sillä kuka haluaa siivota loputtomiin?