Miten kirjoitin tänään?

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2016, Kolumnit

Emilia Karjula

Emilia Karjula

Teksti: Emilia Karjula

Loppukevennys

Viime aikoina olen enimmäkseen yrittänyt kuvitella, mitä asiat voisivat tarkoittaa. Kuten se, että minun sanani eivät tule minusta eivätkä kuulu minulle.

Miten niin eivät tule minusta? Minähän näitä nytkin keksin, minä, minä, minä!

Olen lueskellut vaikeita posthumanistisia ajatuksia, joissa ehdotetaan että ehkä ihminen – minä! – ei olekaan kaikista pätevin mittari kaikelle, ja ihanaa Mrs. Dallowayta, jossa kävellään ja valmistaudutaan juhliin. Ja sitten olen kirjoittanut. Tarot-kortteja, väitöskirjaa, unipäiväkirjaa, hakemuksia ja suunnitelmia, ja lisäksi vielä visioinut niin että päähän sattuu. Tosin sanoen olen harjoittanut kirjoittamisen tutkimusta. Kirjoittamisen tutkiminen on hauskaa ja mielenkiintoista, mutta en vielä tiedä, miten sitä tehdään. Jos tietäisin, ei kai tarvitsisi tehdä enää mitään.

Siinä sivussa olen koettanut höllentää itseäni. Ja olen todennut, että

Minähän pysyn hädin tuskin koossa, olen kuulkaa tosi fragmenttinen ja häilyvä pieni konstellaatio! Ei sellaisen auta mennä väittämään, että  tässä minä ilmaisen sisimpiä tuntojani tai ihmisyyden ydinkysymyksiä, tai että tässä minä ajattelen lukijaa ja tässä minä koitan saada hänet koukuttumaan – voi kaikki jumat miten minä inhoankin tuota sanaa! – tai vielä pahempaa, tässä minä vakuutan, että minun argumenttini kannattaa ostaa, voi yök!

Jaa että raapustelet jotain rantahiekkaan ja sitten tulee vaahtopäät ja kaikki on ohi, ja se on sama loru meille kaikille? Niin että väliäkös sitten millään.

No ei. Ei niin! Tai joo, kyllä, oi te vaahtopäät ja katovaisuuden kumu, mutta ei pelkästään!

On väliä. Vaikka kaikki onkin jo sanottu. Tietenkin joku ajatteli tai tanssi tai lauloi sen jo, ja paljon etevämmin.

Mutta ei nyt mitään leirinuotiolopetusta siitä, miten kaikki on yhteistä ja suuret tarinat elävät ikuisesti. Leirinuotiot lähtevät siitä, että kaikki eivät mahdu ja suurilla tarinoilla on helppo perustella, miksi näin on.

Vaan se höllennys.

Kokeilisi vaikka päivän, kirjoittaisi niin ettei kuvittelisikaan ominta itseä tai ihmisyyden ydintä, pulputtaisi vaan ulos, pulpulpul! Ulos, ei sisään! Kunnolla, ei pelossa! Kokonaan, ei viivoja pitkin!

Olisi vaikka kukkamaljakko tai rapu.

 

 

Kirjoittaja on kirjoittamisen tohtorikoulutettava.