Melkein kirjailija

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2015, Haastattelut

Kirsi Alaniva on aina kirjoittanut baarissa tajunnanvirtaa, ja joskus hän on kirjoituttanut sitä myös muilla. Käsikirjoituksen myötä huvikseen kirjoittelu on hävinnyt. (Kuva: Wilhelmiina Palonen)

Kirsi Alaniva on aina kirjoittanut baarissa tajunnanvirtaa, ja joskus hän on kirjoituttanut sitä myös muilla. Käsikirjoituksen myötä huvikseen kirjoittelu on hävinnyt. (Kuva: Wilhelmiina Palonen)

Teksti: Wilhelmiina Palonen

Kirsi Alaniva ei ole ihan vielä kirjailija, vaan lähinnä häkeltynyt kirjoituskilpailun voittaja. Keväällä ilmestyy esikoisteos, jonka ensimmäiset lauseet saivat alkunsa luovan kirjoittamisen aineopinnoissa.

 

Ensimmäisen lapsen syntymästä oli muutama viikko, kun Kirsi Alaniva palasi luentosaliin, luovan kirjoittamisen aineopintojen seminaariin. Tarkoitus oli alunperin kirjoittaa novellikokoelma. Alaniva oli aloittanut luovan kirjoittamisen perusopinnoissa edellisenä syksynä, vuonna 2012, ja jatkanut heti aineopintoihin.

Synnytyksen jälkeen käsikirjoitus lähti nopeasti liikkeelle. Eikä siitä tullut novellikokoelmaa. Kurssilla annettiin tehtävä, jossa piti kirjoittaa jonkin asian syntykertomus. Tehtävästä syntyivät lauseet, josta koko käsikirjoituksen tuottaminen käynnistyi. Silloin syntyneestä tekstistä jäi valmiiseen käsikirjoitukseen katkelma melkein sellaisenaan.

”Se lähti tosi intuitiivisesti”, sanoo Alaniva kirjoitusprosessista, ”Se lähti siitä ensimmäisestä lauseesta. Löytyi jotakin, joka soi. Vaikka tämä kuulostaa varmaan tosi pateettiselta.”

Tauot lapsen hoidossa ja imetyksessä rytmittivät kirjoittamista. Jos keskellä päivää oli hetki vapaata aikaa, Alaniva saattoi mennä Proffan kellariin ja kirjoittaa niin paljon kuin ehti.

”Olin vain yhtäkkiä keskellä jotakin kohtausta.”

Lapsi ja eristys pakottivat repimään oman ajan jostakin. Aiemmin kun oli paljon aikaa, kirjoittamisen aloittaminen oli vaikeampaa.

Kun aineopinnot loppuivat keväällä 2014, koossa oli noin 30 liuskaa tekstiä. Syksyllä Alaniva kuuli luovan kirjoittamisen oppiaineen ja Savukeidas-kustantamon järjestämästä kirjoituskilpailusta.

”Ajattelin, että nyt tai ei koskaan.”

Hän ei miettinyt voittoa, vaan sitä että saisi itselleen editorin. Kilpailun kuusi finalistia saivat kaikki itselleen kirjailijatutorit, jotka auttoivat työstämään käsikirjoitusta eteenpäin. Alaniva sai parikseen kirjailija Niina Hakalahden.

”Niina oli nappivalinta.”

Alaniva on valmistunut toimittajaksi vuonna 2006 ja kirjoittanut sen jälkeen useisiin lehtiin. Kokeneelle palautteensaajalle tuli kuitenkin yllätyksenä, miten suuri vaikutus editorin taiten antamalla palautteella oli.

Käsikirjoitus koostuu kahdesta osasta, joista ensimmäinen oli valmis silloin,  kun Hakalahti luki tekstin ensimmäistä kertaa. Alaniva sanoo, että jos palaute siinä kohtaa olisi ollut ruotivaa, kirjoitustyö olisi saattanut jumiutua. Hakalahti kuitenkin kannusti ja sai kiinni tekstimaailmasta, jonka Alaniva oli luonut.

Keväällä 2015 Alaniva sai kuulla kustannussopimuksesta ja siitä, että hänen käsikirjoituksensa oli voittanut koko kilpailun. Savukeidas ei ollut koskaan julkaissut proosaa, mutta nyt se julkaisisi hänen esikoisteoksensa. Virallisesti tieto julkaistiin tänä syksynä Turun kirjamessuilla. Alaniva sanoo olevansa edelleen järkyttynyt kustannussopimuksesta.

”En usko siihen, ennen kuin se kirja on kädessä.”

Kirjasta ei saa vielä sanoa paljon mitään. Sen verran, että siinä on äitejä ja tyttäriä ja miljöönä kartano. Ajallisesti liikutaan 1900-luvulla ja kirjallisesti jossakin realismin rajapinnalla. Siellä missä on ruma, vähän rujokin maailma. Alaniva itse asui kuusi vuotta Ruissalossa, vanhan kartanon pihapiirissä. Saunana toimi entinen kanala, eikä suihkua ollut. Jo silloin hän mietti, että haluaisi jotenkin kirjoittaa siitä miljööstä.

Oman kaunokirjallisen ilmaisun löytyminen on ollut yllättävää. Ensinnäkään hänen ei pitänyt kirjoittaa fiktiota. Alanivan äiti elätti perheen kirjoittamalla jatkotarinoita Sinä&Minään ja Harlekiini-pokkareita. Alaniva istui nuorempana vieressä ja auttoi äitiä keksimään yksityiskohtia, mutta ryhtyi itse opiskelemaan journalismia, vähän kuin irtiottona.

Luovan kirjoittamisen opintojen alussa hän kirjoitti vielä lyhyttä virkettä ja selvää tekstiä. Oma tyyli kuitenkin tarkentui viimeistään esikoisteosta kirjoittaessa.

”En olisi voinut kirjoittaa mitään muuta.”

Kun käsikirjoitus vihdoin on valmis ja pois tulevan kirjailijan käsistä, tämä sanoo haaveilevansa ”jostakin aivottomasta työstä”. Ja nauraa. Toisaalta Alaniva sanoo ikävöivänsä vapaata kirjoittamista, jota tekee ihan vain huvin vuoksi. Alaniva matkusteli joskus parhaan ystävänsä kanssa Väli-Amerikassa. Siellä he joivat rommikolaa, antoivat toisilleen tehtävät ja alkoivat kirjoittaa.

”Maailman paras asia on vetää kännit ja sen jälkeen kirjoittaa ystävän kanssa.”