Mainostaulujen takana

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2014, Proosa

Teksti: Niklas Ferm

Ensimmäinen seksikokemukseni tapahtui taloyhtiömme kerhohuoneella vanhoillislestadiolaisen tytön aloitteesta. Kohtaus tuntuu jälkeenpäin oudon näytelmälliseltä – ihan kuin unissa.

Ensimmäisessä parisuhteessani minulla ja tyttöystävälläni oli omat määritelmämme rakkaudellemme. Minulle sitä olivat samat televisiosarjat ja hänelle minun ohut potentiaalini. Erosimme puolentoista vuoden venkoilun jälkeen.

Mietin noita matalamielisyyksiä erään kesäillan loppuruudussa. Sanna oli tilaamassa omaa lacasaspecialmitälietänsä. Keskustapitseria oli umpihumalainen arkki, jossa ruuan saanti kesti määrämättömän kauan.

Olin tavannut Sannan joidenkin merkityksettömien tupareiden jatkojen jatkoilla. Hänen uteliaisuutensa elävöitti minua: tunsin itseni tarpeelliseksi. Sannan mielestä kiharani muistuttivat jonkun kuvan miestä, joka paljastui Oscar Wildeksi. Pian huomasimme molemmat, että lupauksiaan ei ole pakko täyttää. Niitä on keksittävä yhtä nopeasti lisää.

Olimmekin riidelleet koko alkuillan. Minä tanssin ”väärällä tavalla” ja hän oli ”ehkä pannut” entistä luokkatoveriani. Oikeammin vain nahistelimme. Tapailumme oli väljähtänyt kylmäksi vitsiksi, joka ei naurattanut kumpaakaan.

Äkkiarvaamatta pöytääni istui kaksi naista. Näkikö Sanna? Ehei: valkovenäläinen lainehti vielä hänen ikävystyneissä aivoissaan. Hän keskittyi huutelemaan keittiöön ja nojailemaan tuohtuneena kassapöytää vasten.

”Anni”, heläytti toinen istuvista tytöistä kuparinruskeiden silmiensä takaa. Hänen katseensa oli kirkas häilähdys laskuhumalan synkeyteeni. Viipyilevä naistenshampoon tuoksu kiihdytti kiinnostustani. Annin vieressä nuokkui miltei näkymättömänä laiha ja poissaoleva rokkarityttö. Nancy ilman kapinaa.

Suustani tulvahteli irtovitsejä: minulla ei ollut mitään hävittävää. Tyttöjen reidet tuskastuttivat, mutta en halunnut heidän avaavan niitä, vaan sommittelevan ne niin kuin vain valokuvissa on mahdollista.

He varmasti huomasivat perässäni vetämäni kyllästymisen varjon. Erotin kuiskauksen: ”söpö kundi.” Sitten Anni sitä kysyi. Haeskelin sanojani, kunnes vastasin: ”Totta kai” kuin sellainen mies, jolle vastaavat käänteet olivat ennustettavia.

Kuulin vielä perässäni Sannan kirpeän kiljahduksen. Sitten olimme ulkona. En välittänyt seuraamuksista, en miettinyt kaipaajiani. Ratkaisuni selittäminen on vaikeaa. Sisäinen kertojanääni hiljenee ratkaisevimpien tekojemme ajaksi.

Matkasimme valtaväyliä Kouvolaan. Matkan aikana heittelimme tyttöjen irkkupubista nappaamia juomatikkuja toistemme päälle, nauroimme ja yllytimme toisiamme kielisuudelmiin. Tytöt olivat sellaisia, joita äitini kutsuisi ”jänskiksi tyypeiksi.” Minut he saivat hihkuvaan haltiotilaan.

Pysähdyimme keskussairaalan taakse. Rantasaunarakennukselle johtava nurmikko oli kasvanut luoksepääsemistä varten. Edessä avautui Pyhäjärven usva. Ilma oli säätilaton.

Siinä pehmeäkäpäläisessä aamuyössä rasvatyynen järven luona tein kaiken, mitä he pyysivät. Olin palvelijoita nöyrempi. Seksi latautui spontaaneista naurunremakoista. Sitähän seksi on: elämän leikiksi lyömistä. Kukaan ei tullut, mutta siitä ei ollut kysymyskään.

Ennen nukahtamistani muistan halunneeni rakastaa heitä molempia toisenlaisessa paikassa toisenlaiseen aikaan. En esittelisi heitä kenellekkään. Olin kuitenkin samanlainen ja sammuin.

Vannepäinen päivänkoitto teki kaikesta epäuskottavampaa. Voin pahoin. Anni nukkui tupakanhajuisen hiuskerän alla. Laiha rokkari oksensi kylpyhuoneessa. Mitä hänestä jäi jäljelle?

Hiivin ulos ennen vaivaantunutta valheen valkenemista. Puolijuoksin janoisena pihamaan poikki ja tilasin taksin. Taakseni jäi laulun sanojen mukainen maakaistale, joka ei totisesti houkuttelisi hölmöjä luokseen.