Luovuutta lukijoiden ehdoilla

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2015, Haastattelut

Juhana Torkki. Kuva Sampo Korhonen 2014. (Otava)

Juhana Torkki. Kuva Sampo Korhonen 2014. (Otava)

Teksti: Minerva Piha

Puheopettaja, tietokirjailija Juhana Torkki on juuri julkaissut neljännen kirjansa. Sen hän on, kuten aikaisemmatkin teoksensa, kirjoittanut lukijoiden ehdoilla. Mutta onko tietokirjoittaminen ollenkaan luovaa? Torkki kertoo OTE-lehden lukijoille kirjoittamisesta ja Puhevalta käyttöön! -kirjansa synnystä.

 

”Ideat kirjoihini ovat aina syntyneet kuuntelemalla. Kuuntelen ajassa elävien ihmisten murheita, ja niistä nousevia mietteitä alan ajatella eteenpäin. Juuri julkaistu kirjani Puhevalta käyttöön! syntyi vuosi sitten, kun syöpälääkärit, joille olin ollut luennoimassa, pyysivät luennostani kirjallisen tiivistelmän. Huomasin, että tämähän voisi laajeta kirjaksi. Kustantajani Otava innostui ideasta, ja niin aloin työstää sitä.

Teoksessa käyttämäni käytännönläheinen kaava syntyi työssä puheopettajana. Olen käyttänyt sitä jo vuosia. Valmennettavat pyysivät työkalua motivoivan ja innostavan puheen tekemiseen. Pyyntö tuntui haastavalta, ja haastattelin johtajia ja muita puhujia johtamisen teemoista. Heitä kuunnellessani nousivat esiin kiitollisuuden, pelon ja ylpeyden teemat sekä muut teoksessa esittelemäni asiat. Näiden perusteella muodostin yhdeksän kysymystä, joiden avulla voi valmistella elämänsä parhaan puheen, kuten kirjan kannessakin luvataan. Kun esittelin kaavan ensimmäisen kerran yleisölle, näin aluksi hämmentyneitä ilmeitä. Kuitenkin heti luennon loputtua eräs kokenut pankinjohtaja eturivistä tokaisi: ”Tämä oli hyvä!” Se oli kannustava merkki – ehkä olin löytänyt jotakin, joka voisi toimia.

 

Dialogissa piilee ratkaisu

Puhevalta käyttöön! on dialogimuotoinen, mutta niin ei aluksi ollut. Lähdin kirjoittamaan sitä proosamuotoon niin kuin aikasempiakin teoksiani. Mielestäni tekstissä oli kuitenkin hankaluus lukijan kannalta: ensinnäkin varsinaisen leipätekstin lisäksi aloin kirjoittaa tekstiä selventävää esipuhetta, joka paisui yhä pitemmäksi, ja toiseksi pelkäsin koko ajan, että entä jos lukijan mieleen nousee vastaväitteitä, joihin tekstini ei vastaa.

Vatvoin tekstiäni ja yritin keksiä keinon ongelmien korjaamiseksi. Mitään ratkaisua ei tuntunut löytyvän. Sitten aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta ymmärsin, että tästä pitää tulla dialogi! Se ratkaisi kaikki tekstin ongelmat: dialogimuoto toimii tyylillä sanoista tekoihin; proosamuoto on vain teoriaa. Kirjoitin dialogia flow-tilassa ja tajunnanvirtana. Jotenkin vain tiesin, mitä dialogin yksi osapuoli vastaa toiselle. Toki aikaisemmin kirjoittamani proosakäsikirjoitus auttoi paljon. Jouduin kyllä opiskelemaan insinöörien ja kirurgien töihin liittyviä asioita – dialogin toinen osapuoli on insinööri, jonka pitää valmistella puhe kirurgeille.

Ongelmat eivät kuitenkaan loppuneet tekstin rakenteellisten ja sisällöllisten asioiden ratkeamiseen. Kustantajani Otavan kanssa nimittäin tuli vääntö dialogimuodosta. Aloin itsekin epäröidä. Kun puhuin tästä eräälle nyt jo edesmenneelle ystävälleni, harrastelijakirjoittajalle, joka on kirjoittanut antiikin suuruuksien innoittamana dialogeja, hän sanoi minulle: ”Jos se mielestäsi toimii ja inspiroi, käytä dialogia. Tee se, mihin uskot.” Pohdimme asiaa Otavan kanssa, ja lopulta kustantajakin piti ideaa hyvänä.

Ei dialogimuotoinen tietokirja ole mikään uusi asia. Helpotti, että taustalla on traditio: teokseni on genreltään opettavaa dialogimuotoista kirjallisuutta, jonka taustana ovat antiikin esikuvat. Mielestäni dialogin soveltaminen nykyaikaan oli kiehtova ja jännittävä idea, johon monet historiassa tehdyt opetusdialogit rohkaisivat.

 

Sommittelusta syntyy luovuus

Vaikka kaikki Puhevalta käyttöön! -teoksen henkilöt ovat fiktiivisiä, myös dialogin toinen osapuoli, puheopettaja, niin teos on sisällöltään tietokirjateksti. Sen tehtävä on opettaa ja auttaa valmistelemaan puhe. Se on kirjoitettu lukijoita ajatellen, se ei ole itseilmaisua. Luulen, että lukijoille kirjoittaminen on myös teosteni suosion syy.

Tästä huolimatta tietokirjan – ei vain tämän vaan kaikkien teoksieni – tekeminen on myös luova prosessi. Sisältö on tiukkaa asiaa, mutta luovuus herää kokoonpanovaiheessa, kirjoittaessa. Luovuus on sanoissa ja sommittelussa, kiinnostavien ilmaisutapojen löytämisessä.

Teoksessa Puhevalta käyttöön! on dialogimuodon takia muutakin luovaa kuin sanakäänteet ja sommittelu: henkilöt ja tapahtumapaikka. Ne palvelevat kuitenkin tekstin tietosisältöä. Dialogin oppilasosapuoleksi tarvitsin henkilön, joka on oppinut toisenlaiseen, hankalaan puheen valmistelun tapaan. Hänen piti olla kiireinen työihminen, joka perustaa ajattelunsa faktaan ja dataan. Sitten hänen pitäisikin yhtäkkiä valmistella tunteisiin vetoava puhe. Insinööri tuntui tarjoavan tällaiselle hahmolle otollisen maaperän. Dialogin puheopettaja oli oikeastaan heti valmis henkilö, vaikka se en olekaan minä itse.

Tapahtumapaikka puolestaan oli hyvin intuitiivinen päätös: halusin ympäristön, johon liittyy rauha, kiireettömyys, hiljaisuus – siis kontrasti sille kiireentunnulle ja vieraantumiselle, jota nykypäivän työelämässä usein joutuu kokemaan. Valitsin paikaksi Lapin, tunnelmallisen latukahvilan ja autiotuvan. Ne tarjoavat myös kevennyksiä paljon asiaa sisältävässä tekstissäni.

 

Kirjoittaminen on etuoikeus

Kirjojen kirjoittaminen on työni se osa, josta pidän kaikkein eniten. Tilanteeni on hyvä: kirjoittamisen lisäksi koulutan ja valmennan, joten minun ei tarvitse kirjoittaa henkeni pitimiksi. Silti aikaa jää hyvin myös kirjoittamiseen.

Kirjoittamisessa ei ole mitään, mikä ärsyttäisi tai tuntuisi kurjalta. Olen hidas kirjoittaja, haistelen ideaa usein pari vuotta, sitten kuuntelen ihmisiä pari vuotta ja kirjoitan lopulta aika nopeasti. Hitaus ei häiritse minua, vaan nautin ongelmien ratkaisemisesta, vaikeidenkin. Sellaisten kuin Puhevalta käyttöön! -kirjan dialogimuodon keksiminen tai moniuloitteisen ajattelun saattaminen lineaariseen muotoon – sehän on kirjan ongelma, kaksiuloitteisuus. Tällaisten asioiden pähkäily tuottaa oivaltamisen iloa, joka on tekstin tekemisen prosessissa kaikkein parasta.

Syvin motivaattorini kirjoittamisessa on kuitenkin ihmisten auttaminen. Ei ole parempaa kuin kuulla ihmisiltä vilpitön kiitos siitä, että olen tehnyt heitä auttavan kirjan. Olen etuoikeutettu, kun saan tehdä tällaista työtä.”