Luovan kirjoittamisen opinto-oikeus vaati NOPEUTTA, SYVÄÄ HÄPEÄÄ JA PAHOJA TEKOJA

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2016, Kolumnit

 

Kuva: gnuckx/Flickr

Kuva: gnuckx/Flickr

Teksti: Taina Kuuskorpi

Luova kirjoittaminen on säilyttänyt suuren suosionsa. Tänä vuonna sadalle opiskelijalle rajattu pääsykoekurssi ”Johdatus kirjoittamiseen” täyttyi 3,5 tunnissa. Päästäkseen mukaan opintopaikkakisaan piti olla todella nopea liikkeissään, kun ilmoittautumisaika alkoi. Moni on istunut sormi Lähetä-näppäimellä, sillä kuudessa sekunnissa tuli 40 ilmoittautumista.

Kurssilla sukellettiin urheasti pää edellä erilaisiin kirjoittamisen lajeihin: proosaan, lyriikkaan, luovaan tietokirjoittamiseen sekä draamaan. Lisäksi hypättiin hallitusti ja myönteisellä mielellä aloittavan kirjoittajan kylmävesialtaaseen. Tämä tarkoitti omien tekstien näyttämistä ehkä elämän ensimmäistä kertaa ventovieraille lukijoille. Ja jotta opiskelijoiden iho saatiin oikein kananlihalle, kommentoitiin kirjoitustehtäviä julkisesti harjoitusryhmissä. Tällä totuteltiin oppiaineen keskeisiin työtapoihin: tekstintuottamiseen, palautteen saamiseen ja antamiseen sekä ryhmätyöhön. Myös luovan kirjoittamisen kentällä työskentely vaatii päiväkirjamaisesta ajattelusta luopumista ja uskallusta alkaa kirjoittaa julkisia, julkaistavia tekstejä.

Monille omien tekstien näyttäminen ja ruotiminen oli pieni shokki, mutta saadusta palautteesta päätellen rohkaiseva ja myönteinen kokemus. Ehkä avantouinti onkin luovalle kirjoittajalle se oikea laji karaistua alalle?

Pahat tehtävät

Myöskään kurssitekstien aiheet eivät päästäneet tänä vuonna helpolla, sillä tehtävänannot olivat pahoja. Kirjaimellisesti. Luovan tietokirjoittamisen tehtävänä oli pohtia esseessä, miksi ihmisestä tulee paha. Proosan tehtävänä oli puolestaan sukeltaa häpeän tunteeseen ja tarkastella sitä intensiivisesti kaunokirjallisin keinoin.

Kumpikin tehtävänanto tuotti mieleenpainuvia ja yllättäen myös hauskoja tekstejä. Otteen tässä numerossa on kolme johdatuskurssilla syntynyttä tekstiä, kaksi pahuuden lähteiltä (Reetta Turtiainen ja Taneli Pyysalo) ja yksi häpeän syövereistä (Iida Sammalisto). Näin hienoja tekstejä meillä tehdään – jo ennen opetusta. Tai vielä silloin.

Itse koen, että luovan kirjoittamisen opettajan työssä on paljon kätilöintiä. Kirjoittajissa on valtavasti ideoita, toiveita ja tavoitteita eikä mielikuvituksen tai luovuuden herättely yleensä ole iso työ. Tärkeämpää on opettaa rajausta, kirjoittamiseen keskittymistä ja tarjota työkaluja tarinoiden ja tekstien saamiseksi toimivaan ja lukijaa palvelevaan muotoon.

Lukijalle kirjoittaminen oli yksi keskeinen viesti, jota itse korostin kurssilla opettaessani. Moni opiskelija kuvaa kirjoittamisen motiivikseen omien ajatusten selkiyttämisen kirjoittamisella. Lukijan huomioiva kirjoittaminen lähtee kuitenkin toisesta suunnasta: omien ajatusten selkiyttämisestä kirjoittamista varten. Yleistajuisuus, selkeä ilmaisu, vetävä tyyli ja kiinnostava näkökulma olivat useimmissa kurssitehtävissä arvioitavia seikkoja.

Intohimo tai pakko kirjoittaa

Erityisesti kirjoittamisen motivaatiota käsittelevässä tehtävässä tuli kiistatta esiin, miten paljon kirjoittaminen monelle merkitsee. Joillekin kirjoittaminen on elämäntapa, joillekin intohimo, ja joillekin jopa pakko.

Sydäntä särkien iso osa hakijoista oli kuitenkin jälleen pakko rajata opinto-oikeuden ulkopuolelle. Kurssin kokonaan suorittaneista 91 opiskelijasta valittiin 14 perus- ja aineopinto-oikeuden saavaa. Lisäksi kärkijoukkoon itsensä kirjoitti yksi opiskelija, joka haki vain perusopinto-oikeutta. Näin uusia luovan kirjoittamisen opiskelijoita saatiin yhteensä 15. Kirjoittamisen taitoa on kuitenkin mahdollista harjoitella myös oppiaineen ulkopuolella – ja sitten pyrkiä meille uudelleen. Seuraava pääsykoekurssi järjestetään syyskuussa 2017. Ole silloin sormi Lähetä-nappulalla valmiina.