Luovan kirjoittamisen opinnoista oli monipuolista hyötyä Iida Raumalle

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2014, Haastattelut

Iida1Haastattelu: Henni Kitti ja Mariam Magomedov (Osa haastattelusta julkaistu aiemmin osoitteessa www.luovuksissa.com.)

Iida Rauma (s. 1984) kirjoittaa esikoisromaanissaan Katoamisten kirja (2011) koulujen, terveyskeskusten ja vanhainkotien ovien takana tapahtuvasta arkisesta väkivallasta. Rauma on koulutukseltaan valtiotieteiden kandidaatti, mutta on opiskellut myös elokuvausta ja luovaa kirjoittamista. Haastattelimme kirjailijaa hänen suhteestaan kirjoittamiseen.

Rauma kertoo suhteensa kirjoittamiseen olevan hyvin henkilökohtainen.

– Luulen, että kirjoitan aika tavalla siksi, koska vihaan. Ja myös koska minulla on päähänpinttymä yrittää ymmärtää ja mennä sellaiselle alueelle, joka on minulle käsittämätön, vaikea ja pimeä. Jos nyt rehellisiä ollaan, en aina erityisemmin nauti kirjoittamisesta. Mutta jos en kirjoita, minulla on sellainen olo ettei elämässä ole mitään mieltä.

Luovan kirjoittamisen opinnoista on ollut monipuolista hyötyä kirjailijalle.

– Opinnot antoivat luvan keskittyä siihen, mitä halusin tehdä kaikista eniten. Tietenkin oli myös tärkeää saada kunnollista, monipuolista ja inspiroivaa opetusta. Muilla taiteenaloillahan on itsestään selvyys, että omaa alaa saa harjoitella ja että siinä voi tulla paremmaksi! Luovan kirjoittamisen opintojen aikana omasta tekstistäni karisi turhaa miellyttämistä ja kaunistelua. Opin kirjoittamaan rehellisemmin siitä, mistä haluan kirjoittaa.

Rauma kuvailee opintojen vahvistaneen kirjoitusrutiinia, joka on olennaista kokonaisuuksien aikaansaamisen ja ammattimaisen kirjoittamisen kannalta. Tärkeää oli myös saada tavata muita kirjoittavia ihmisiä ja keskustella teksteistä heidän kanssaan.

– Muiden palautteen avulla saa itsekin jonkin suhteen tekstiinsä ja oppii katselemaan sitä ulkoapäin. Etäisyyden saaminen omaan tekstiinsä on tärkeää, sillä iso osa kirjoittamisesta on tekstin editoimista ja uusiksi muotoilemista.

Kirjoittajaidentiteettiä etsimässä

Rauman matka kirjailijaksi ei ollut itsestään selvä.

– Kirjoitin vuosikaudet ilman, että ajattelin olevani kirjoittava ihminen. Peruskouluikäisenä kirjoittelin paljon tarinoita ja aloin pitää 11-vuotiaana päiväkirjaa. Koulussa inhosin äidinkieltä, enkä ajatellut olevani kaksinen kirjoittaja. Enemmänkin kirjoittaminen oli kai jotain, mitä oli vain pakko tehdä pitääkseen psyykeensä kasassa.

Lukiossa Raumalla oli hyvä ja kannustava äidinkielenopettaja. Silloin hän koki ensimmäistä kertaa, että proosan kirjoittaminen on sitä, mitä hän voi ja haluaa tehdä. Lukioaikoina hän alkoi myös kirjoittaa ensimmäistä romaanikäsikirjoitustaan.

– Ei siitä hyvä tullut, mutta ainakin tajusin sen olevan jotain, mihin kiinnostukseni riittää.

Turun yliopiston luovan kirjoittamisen opinnot olivat Raumalle merkittävät kirjoittajaidentiteetin voimistumisen kannalta. Opintojen parissa hän tapasi muita kirjoittajia, ja kirjoittamisesta muodostui ajateltavissa oleva tapa elää.

Kirjoittajan leipä

Rauman esikoisen tie julkaistavaksi oli hänen omien sanojensa mukaan pitkä, sinnikäs, raskas ja turhauttava.

– Sellainen se varmaan usein on ensimmäisen kirjan kanssa, mutta toki toivon muille parempaa onnea.

Kirjailijan työ on haastavaa sekä taloudellisesti että henkisesti. Rauma ajattelee työnsä koostuvan monista erilaisista kirjoittamisen aloista:

– Apurahoista ja kirjoittamista liippaavista töistä, kuten lehtijutuista ja opettamisesta. Toimeentulo on juttu sinänsä. Toinen asia on, jaksaako sitä elää päivät pääksytysten kotona ja kamppailla valkoisen paperin kanssa. Seuraavan vuoden ajattelin pysyä kotona apurahan turvin ja katsoa, kestääkö pää ja syntyykö tekstiä.

Kuulumiset vuoden kuluttua

Otimme kirjailijaan uudelleen yhteyttä vuoden kuluttua ensimmäisestä haastattelusta ja kysyimme, miten kirjoittaminen edistyy tällä hetkellä.

Rauma kertoo, että useimmiten tuntuu siltä, ettei kirjoittaminen suju olleenkaan. Silti jonain päivinä huomaa, että tekstiä on kuitenkin kertynyt lisää. Kirjoittaminen on ajattelutyötä, joten se vaatii aikaa ja painiskelua.

– Yksi isoimmista haasteista kirjoittamisessa on keskeneräisyyden ja kaaoksen sietäminen, kirjailija mainitsee.

Rauma kirjoittaa tällä hetkellä uutta romaaniaan, mutta ei mielellään puhu keskeneräisestä työstään.

“Kuin nyrkkeilysäkkiä hakkaisi”

Raumalle viha on merkittävin kirjoittamisen katalysaattori. Hän ei kirjoita niinkään vihaamistaan asoista, vaan vihansa voimalla:

– Uskon, että viha on useimmiten hyvin täsmällinen ja henkilökohtainen tunne, joka liittyy konkreettisiin ihmisiin ja kokemuksiin. Toki koen vastenmielisyyttä yksisilmäistä ja kategorista ajattelua kohtaan. En pidä seksismistä ja koen ongelmalliseksi vaikkapa sen, miten tuotantoeläimiä kohdellaan, mutta varsinaista vihaa minussa herättävät lähinnä yksittäiset henkilökohtaisesti tuntemani ihmiset ja tilanteet, joissa olen ollut.

Kirjailija kuvaa vihan tuntuvan kehossa – aivan kuten kirjoittaminenkin.

– Varmaan vähän kuin nyrkkeilysäkkiä hakkaisi. Sekin pitää tehdä hallitusti.

Innoittajana kirjailijan yksinäisessä työssä voivat olla aiemmat kirjailijat, mutta liian suoria vaikutteita Rauma ei halua ottaa keneltäkään. Hän kuitenkin mainitsee lukevansa koko ajan ja kahmivansa kaikenlaisia kirjoja. Rauman mukaan monet kirjailijat ovat teksteillään vaikuttaneet siihen, miten hän kirjoittaa ja millainen ihminen hän on.