Löytö

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2014, Proosa

Teksti: Marko Laihinen

Nainen lorottaa kauhalla alumiinisesta ämpäristä vettä pieneen kahvipannuun. Asettaa sen hellanrinkuloille, kuuluu kevyt kuuma sihahdus. Kävelee ikkunan ääreen varoen herättämästä tytärtään Selmaa, joka nukkuu tyytyväisenä rohisten isoon pärelaatikkoon tehdyssä vuoteessaan. Tuttu lattian turvallinen narina ei tyttöä herätä.

Lilja istuutuu penkin päähän ja katselee ikkunasta kauas tyhjälle peltotielle. Tämä keskipäivän aika on edennyt samankaltaisesti jo yli kaksi vuotta. Siitä asti kun Liljan nuori salakihlattu Arvid Kuusela katosi Neuvostoliiton suurhyökkäyksessä Ihantalassa heinäkuun 5. päivä vuonna 1944. Lilja ei kertonut Arvidista koskaan kenellekään, ei kotona eikä kylillä. Arvid oli kulkuripoika, ja vierasta verta. Sellaisia ihmisiä ei täälläpäin suvaita. 

Tänäänkin on pilvinen päivä, ja pelkät harmaan sävyt ovat levittäytyneet kaikkialle.

Nuoret miehet atk-luokassa saman tietokoneruudun ääressä. Yksi viidestä tulevasta insinööristä on vankasti sitä mieltä, että Kim Kardashianin pakaroita on muokattu kirurgisesti. Ei kenenkään perse luonnollisesti voi olla tuollainen. Vikkelät ohuet sormet rapisuttavat näppäimistöä ja kohta välkehtii kymmeniä uusia kuvia arvioinnin tueksi. Mittarointi käyvät kiivaammaksi, ja näkökulmat pyöristävät lisää kiinnostavaa epävarmuutta kaarelle.

Matti ei edes kuuntele. Hänellä on edessään kuulakärkikynällä tehty suttuinen hahmotelma sukupuusta. Yksi sivuhaara on valmiiksi piirretty, mutta oleellisesta kohdasta ammottaa yhden ihmisen nimi. Sen takia Matin oma oksa ei vielä kasva täydellisenä tästä päivästä taaksepäin.

Eräänä lokakuun lauantaina 1946 joku hahmo lähestyy polkupyörällä peltotietä. Liljan sydän iskee häiriötä kun hän tunnistaa, että tulija on kirkkoherra mustassa lepattavassa asussaan. Lilja epäilee, että nyt on löydetty jokin hänen Arvidille lähettämänsä kirje, jonka kautta hänet on osattu yhdistää mieheen. Ja nyt hän saisi kuulla, että Arvid on kuollut. Mutta ei, kirkkoherra tulee vain tavanomaiselle tervehdyskäynnilleen myös näille pitäjän etäisimmille taloille. Kahvia juodaan, ja ylösnostetusta sadosta ja uskonasioista puhutaan. Kirkkoherra hauskuuttaa ja hytkyttelee iloista mustatukkaista Selmaa polvellaan, muttei kysele Liljalta mitään.

Myöhemmin Matin silmät takertuvat sattumalta eteenastuneeseen Wikipedian sivuun:Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alkaessa alkoi esiintyä myös rintamakarkuruutta. Heinäkuussa 1944 eduskunta sääti asevoimien toivomuksesta lain sotaväen kovennetusta rikoslaista. Pikavauhtia luotu laki mahdollisti kuolemantuomion ”pelkuruudesta taistelussa”, jos sotilas karkasi yksin tai sopimalla tästä toisten kanssa. Sen kesän aikana teloitettiin 46 karkuria ja 3 kieltäytyjää. 14 sotilasta ammuttiin esimiehen aseenkäyttöoikeuden nojalla.

Vuosi 1952. Lilja on aviomiehensä Laurin, Selman ja hänen nelivuotiaan pikkuveljensä Volmarin kanssa Helsingin olympialaisissa. Innokas urheilumies tahtoi viedä perheensäkin suureen suomalaiseen urheilujuhlaan. Kun kilpailupäivä päättyi, he matkasivat jäätelöt käsissään pirssillä majapaikkaansa.

Lilja huomasi vasta matkanteon jo edettyä, että kuljettajana oli Arvid. Kyselevät, mykät katseet vaihtuivat tärisevän taustapeilin kautta kaipauksesta tahmeina. Selmaa mies yritti katsella ja nähdä koko matkan ajan.

He eivät tavanneet enää sen jälkeen koskaan.

Mattia odotti kotiin tullessa mainospostien seassa kaksi kirjettä. Ensimmäinen Kangasalalta jossa todettiin, ettei heidän kirkonkirjoistaan valitettavasti ollut löytynyt henkilöstä Arvid Kuusela merkintöjä. Toinen kirje oli Siirtolaisinstituutista, jossa liitteenä valokopio siirtolaisuusrekisteristä vuodelta 1951. Nimi Arvid Kuusela oli tavattu yhdestä ainoasta dokumentista, jossa kerrottiin että Arvid Lehtoniitty (entiseltä nimeltään Kuusela) oli palannut rahtilaivan mukana Amerikasta Michiganin osavaltiosta Hancockista, ja asettunut asumaan pysyvästi Helsinkiin. Ammatti: autonkuljettaja. Syntymäaika -ja paikka: ei tiedossa.

Matti kaatoi reppunsa sisällön keittiön pöydälle ja etsi kiireesti kolme vuotta etsivätyönsä alla olleen paperinsa. Suoristeli sen pöytälevyä vasten. Ja lopultakin, pienistä vihjeistä liikkeelle lähtenyt, hänen äidinäitinsä isä kiipustaa nopeita kynäkoukeroita pitkin istumaan heidän sukupuunsa oksistoon.

Matti näppää äitinsä numeron. Hälytysääntä kuunnellessaan miettii, että olisi Selma-mummo voinut suvaita vielä eläessään itsekin kertoa tämän tuntemattoman sotilaan nimen.