Loppusyksyn runosatoa

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2015, Lyriikka

Kuva: Me*Myself*&*I/Flickr

Kuva: Me*Myself*&*I/Flickr

Anna runoille hetki. Alla otos luovan kirjoittamisen aineopintojen lyriikankurssin tuotoksista, eli palanen yliopistomme tuoreinta runoutta. Nauti!

 

Linnut

Siin paikas ku ei postiluukus loe nime
ja ainut kirjahyll oli täys pruunei poiki
ja valkeid hambaid
seal lähtisivat lasilinnut lentama.

Ne lensivät sen flyygeli ja sauna ja uima-allakse yli
mul oli huiska käes aga mutta se oli liika lyhyt ja seinil
ei olnut maisemi kuhu vois nagu paeta vaan
hampaid, diplomeid, mitaleid.
Olohoones nelja lasiseina, nee räjahtis ja linnut
– kuidas see sanota, vaakkusivat?
kui nad lensivat pois ära.

 

-Rosa Aphalo

 

 

Maailmanlopun lapset

 

Runousoppi kertoo

että jokaisessa tarinassa

on alku, keskikohta ja loppu

 

Mutta tässä tarinassa loppu

tuli ennen alkua

Taivaalta satoi tuhkaa

kuin Jumala karistaisi tupakkaa

 

Joten Aristoteles, vedä käteen.

 

Me kirjoitamme meidän tarinamme

Niin kuin se on.

 

-Olli Lönnberg

 

 

 

 Käänny

 

Käänny näin päin sanot

Oletko kukkienkin jälkeen

vielä surullinen

 

Ei minusta vaikka kuinka toivot

vaikka kuinka tahtoisit tai kuinka huutaisit

Eikö tuon kummempaa?

 

missä ovat pehmeät merkit, mihin ne pantiin

ainakaan meidän välille ei

 

Hukassahan tässä

ollaan kertakaikkiaan

 

merkkien välissä ja tuo mitä teet

sanot sitä äänen korottamiseksi

minä koviksi merkeiksi

 

-Linda Skogström

 

 

Kutistaja

 

vihaan teitä työkseni

ja työtäni

sitäkin vihaan

 

uudet päivät

uudet kuukaudet ja teillä

samat murheet

vanhat itkut

sekoittuvat uusiin

 

minunko päänikö se

tässä hajoaakin

omako kalloniko se on

joka tässä

kuoliaaksi kutistuu

 

 

-Linda Skogström

 

 

 

Olet ääneen

 

Huudat

Toistat nimeäni

 

Avaruus kumisee

tyhjää

tiheää

 

Kaikki soi

 

Sinä tiedät.

 

Kuulethan kun vastaan?

 

suomen kielestä puuttuu kestopreesens

 

 

-Sonja Valtonen

 

 

Ei mennä kauas

 

Voimme elää ikuisuuden

koskaan kuolematta,

koskematta kylmiin käsiin,

jotka jäädyttävät koko ihmisen

Ei mennä kauas,

kun ollaan juuri opittu rakastamaan.

Sinun sylisi on avoin,

tulen luoksesi paljain jaloin

ja lämmitämme toisiamme

kunnes pakkanen peittää maan

 

Nora Palonen

 

 

 

 

Tyttöjen välisestä

 

hiukset takuilla

yöpaidat nilkoissa

kylmään järveen

henkeä haukkoen

taakse ei katsottu

edessä ei mitään

 

meillä oli jäljellä

kiimaansa ammuvat lehmät

katosta valuva terva

kaarnaan uponneet kynnet

 

poski vasten rungon lovia

hiljaa laskimme iskut

tyttöjen välisistä salaisuuksista

ei vieraille puhuttu

käsi kädessä pestiin

toisistamme ruumiin häpeä

 

eikä sieluista irti päästetty

 

-Sofi Ylikoski