Lähihoitaja – lähellä kuolemaa

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2017, Haastattelut

Kuva: Travis Wise/Flickr

Teksti: Emma Röntynen

 

Lähihoitaja Oona kohtasi kuoleman ensimmäistä kertaa, kun asiakas teki itsemurhan verenohennuslääkkeillä. Sen jälkeen kuolemasta on tullut osa työarkea.

Sohvalla istuu tatuoitu, lyhythiuksinen nuori nainen. Hän on Oona, 29, Helsingistä puolitoista vuotta sitten muuttanut lähihoitaja, joka asuu nyt Turussa puolisonsa ja kahden sfinx-rotuisen kissan kanssa.

”Vapaa-ajalla olen tällainen tylsähkö ja introvertti ihmisyksilö, mutta hoitajana taas vähän erilainen henkilö, ikään kuin kaksi eri persoonaa.”

Oona aloitti hoitoapulaisena 15-vuotiaana, jonka jälkeen kouluttautui lähihoitajaksi. Lähihoitaja voi työskennellä monenlaisissa eri ympäristöissä, ja 14-vuotinen ura onkin pitänyt sisällään useita erilaisia työpaikkoja.

”Aloitin vaikeavammaisten puolella, sitten siirryin vanhuspuolelle, sen jälkeen kotihoitoon päihde- ja mielenterveyskuntoutujien pariin ja sitten neurologiselle kuntoutusosastolle. Tällä hetkellä työskentelen infektio-osastolla.”

 

Kuolema työpaikalla

Lähihoitajan työhön kuuluu kokonaisvaltaisen hoitamisen muassa myös kuolevien potilaiden kohtaamista. Oona kohtasi kuoleman työssään ensimmäistä kertaa kuutisen vuotta sitten, kun löysi kotikäynnillä itsemurhan tehneen potilaan.

”Kotihoidossa et voi ikinä tietää mitä on oven takana. Silloin siellä oli iäkkäämpi rouvashenkilö, joka oli päättänyt oman käden kautta päättää päivänsä. Hän oli tehnyt sen niin brutaalilla tavalla, että oli ottanut purkillisen verenohennuslääkkeitä, eli hänestä oli ikään kuin vuotanut kaikki neste pois.”

Tapahtumahetkellä tilanne ei Oonan mukaan tuntunut miltään, ja shokkireaktio tuli vasta kotona. Tapaus on ollut Oonan uran rankin kokemus kuolemasta, ja toivottavasti sellaiseksi jääkin.

”Se on sellainen rauhoittava tekijä taustalla, tietää että ainakaan sellaista ei välttämättä tule enää vastaan.”

Vaikka ensimmäinen kohtaaminen kuoleman kanssa oli kuin kauhuelokuvasta, nykyisin Oona suhtautuu kuolemaan hyvin neutraalisti – mikä näkyy hänen tavassaan puhua kuolemasta kuin mistä tahansa muusta kahvipöytäkeskustelunaiheesta.

”Olen nähnyt kuinka raadollista se voi olla, ja nykyään normaalit, luonnolliset kuolemat eivät oikein tunnu miltään. Ehkä se on jotenkin turruttanut.”

  

Huumori ja päiväunet auttavat selviytymään

Kun työyhteisössä kohdataan kuolemaa harva se päivä, on sitä tarpeen käsitellä myös yhteisöllisesti. Oonan mukaan huumori on tärkeä osa työssä selviämistä. Se auttaa esineellistämään kuolemaa, ja helpottaa sen käsittelyä.

”Hoitajilla ja lääkäreillä on todella mustaa huumoria, muiden mielestä ehkä ihan kamalaa. Esimerkiksi ruumiita laittaessa tulee eteen monia yllättäviä tilanteita, joissa ei voi kuin nauraa.”

Henkisesti rankasta työstä palautuminen on elintärkeää. Oona mainitsee hyviksi nollauskeinoiksi pelaamisen, lukemisen ja päiväunien nukkumisen. Onneksi palautuminenkin helpottuu ajan kuluessa.

”Enää tässä vaiheessa en oikein edes tarvitse sellaista nollausta. Kun laitan työpaikan oven kiinni, niin se on siinä.”

 

Lähteet:

Mol, Lähihoitaja/perushoitaja. http://www.mol.fi/avo/ammatit/10610.htm (viitattu 20.9.2017)