Köyhyyden puheenvuoro

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2014, Kritiikit

tieck-kansiTeksti: Miika Hellevaara

Ludwig Tieck kirjoittaa yltäkylläisyyden suhteellisuudesta

Ludwig Tieck: Elämän yltäkylläisyys. Suom. Markku Mannila. Loppusanat Asko Nivala. Faros kustannus Oy, 2013. 100 s.

Köyhyydestä on mahdotonta selvitä pelkällä optimismilla. Pelastuminen vaatii toisen apua. Ludwig Tieckin (1773-1835) pienoisromaani (Des Lebens Ûberfluss, 1839) Elämän yltäkylläisyys on saksalaisen romantiikan yksi syrjään jääneistä merkkiteoksista. Tieckin tuotantoa ei ole juurikaan suomennettu aikaisemmin. Markku Mannilan selkeästi käännetty suomennos tulee siis tarpeeseen.

Kirja kertoo nuoresta parista Heinrichistä ja Clarasta, jotka yrittävät optimismin, huumorin ja ironian keinoin selvitä rankan talven yli köyhyydessä ja kurjissa oloissa. Teoksen keskeinen teema käsittelee materiaalisen köyhyyden ja ajattelun optimismin välistä suhdetta. Kahden vastakkaisen todellisuuden välinen ristiriita synnyttää sekä humoristisia että lakonisia kohtauksia, kuten esimerkiksi tilanteen, jossa Heinrich nauraa ajatukselle, että he voisivat palella kuoliaiksi, onhan pariskunnan rakkaus niin kuumaa ja veri lämmintä, että kuoleminen olisi sula mahdottomuus. Teoksen huumorin kuivuus muistuttaa toisinaan kaurismäkiläistä elokuvaa.

Vieraantumisen äärellä

Elämän yltäkylläisyys on monitasoinen teos. Se toimii toisaalta aatehistoriallisena dokumenttina romantiikan keskeisistä kirjallisista ja filosofisista motiiveista ja samanaikaisesti se on yllättävän ajankohtainen teos. Ajankohtaisuus tulee ilmi esimerkiksi kohtauksessa, jossa Heinrichin unet paljastavat alitajuisen pelon ihmisen esineellistymisestä, muuttumisesta olioksi, jota voidaan huutokaupata ja verrata mekaaniseen kutomakoneeseen.

Teos kertoo pintatasollaan köyhyydestä, mutta yleisemmällä tasolla kyse on kirjallisuudesta itsestään. Romantikkojen taideuskon mukaisesti kirjallisuus luo välttämättömiä fiktioita, joiden avulla ihminen pystyy selviämään karusta todellisuudesta. Tieck on kuitenkin tarkkanäköisimmillään juuri määritellessään rajoja näille fiktioille.

Lukeneisuus ylläpitää pariskunnan elinvoimaa, mutta samalla se myös vieraannuttaa vallitsevasta yhteiskuntajärjestyksestä. Päähenkilöt eivät juurikaan poistu asunnostaan, eivätkä osallistu yhteiskunnan toimintaan. He ovat niin henkisesti kuin materiaalisesti syrjäytyneitä.

Romaanissa tätä kuvastaa konkreettisesti pariskunnan kodin vähittäinen irtaantuminen katutasosta. Päähenkilöt joutuvat polttamaan asuntonsa rappuset pysyäkseen lämpiminä. Ikkunasta ei näy muita ihmisiä, ainoastaan uskollinen piika käy tuomassa ruokaa.

Traagisen ja koomisen rajankäyntiä

Mitä se yltäkylläisyys sitten on? Se on suhteellista. Kun näköetäisyydellä ei ole mitään mihin omia nautintoja verrata, jopa polttopuiden tarjoama lämpö keskellä sydäntalvea tuntuu yltäkylläisyydeltä. Teoksesta huokuu epikurolainen elämänasenne.

Tieck ei silti missään vaiheessa ihannoi köyhyyttä. Päinvastoin teos osoittaa, että traagisen ja koomisen välinen raja on häilyvä. Vaikka nauru toisinaan vapauttaa välittömästä ahdingosta, on silläkin rajansa ja vain todellinen väliintulo eli materiaalisten olosuhteiden muutos voi tarjota varsinaisen pelastuksen. Pelkkä positiivinen asenne ei pelasta ketään köyhyydestä. Tieckin romaani on yhä monilla tavoilla puhutteleva ja ajankohtainen. Se kysyy yltäkylläisyyden mittaa.