Kirjoittaminen on etsimistä ja tutkimista ‒ Virpi Pöyhöstä haastattelemassa

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2015, Haastattelut

Kuva: Veikko Somerpuro

Kuva: Veikko Somerpuro

Teksti: Linda Skogström

Olen innoissani kirjailija Virpi Pöyhösen tapaamisesta, koska paitsi että pääsen tekemään ensimmäistä kirjailijahaastatteluani, olen myös korviani myöten ihastunut hänen uusimpaan romaaniinsa Doe, joka on ilmestynyt aiemmin tänä vuonna.

Ennen kuin sukellamme kysymyksiin, joita olen jännityksellä kirjoittanut haastattelua varten, kerron kirjailijalle, millaisella innolla luin hänen uusinta teostaan. Pöyhönen kiittää hymyssä suin ja kertoo olevansa iloinen palautteesta, koska Doe on tietysti myös hänelle erityisen tärkeä teos. Ensimmäistä haastatteluaan tekevälle Virpi Pöyhönen on ehkäpä kiitollisin mahdollinen haastateltava, koska kirjailija suhtautuu tilanteeseen aidolla innolla ja mielenkiinnolla, ja alun perinkään tilanteessa ei ole jäätä, jota rikkoa.

Tapaamme Virpi Pöyhösen kanssa siis kahvittelun ja haastattelun merkeissä Café Artissa. Turun yliopistossa opiskelleelta ja siellä myös nykyään työskentelevältä Pöyhöseltä on tähän mennessä ilmestynyt kolme teosta. Esikoisteos Minulle olet Jätti (2007) on lastenkirja, ja sitä ovat seuranneet aikuisille suunnatut romaanit Hän rakastaa minua (2013) ja Doe (2015).

Puhumme Doesta pitkään, koska se on on koskettanut sekä haastattelijaa että haastateltavaa. Doe on suurten ajatusten kirja, ja eräs sen kantavista teemoista on juurettomuus. Myös romaanin muut pääteemat ovat ajankohtaisia: Viha, valta, pelko, äiti-tytärsuhde ja niin sisäiset kuin ulkoisetkin aidat ovat Pöyhösen omin sanoin tärkeitä osia teoksen tematiikassa. Doe sisältää myös yhteiskunnallista ainesta, mutta kirjailija kertoo, ettei ole pyrkinyt kommentoimaan Yhdysvaltoja valtiona, vaikka kaupunki nimeltä Doe siellä sijaitseekin.

Doen rakenteen kanssa Pöyhönen kertoo tehneensä paljon töitä. Ihan tavanomainen tuo rakenne ei olekaan, vaan monta tulkinnan tasoa risteilee halki kerronnan. Äiti Patty ja tytär Mary toimivat vuorollaan kertojina paljastaen hiljalleen elämänsä kompleksisuuden suhteessa paitsi toisiinsa myös muihin hahmoihin ja koko juoneen. Rakenteen omintakeisuus ei kuitenkaan tee Doen lukemisesta vaikeaa, vaan pikemminkin antaa teokselle ominaislaadun, jossa suuret teemat ja aiheet sekä selkeä ratkaisuja kohti juoksutus yhdistyvät.

Doe on teos, jonka läpi leijailee pahaenteisyys. Uhka on paitsi kertojien ja muiden henkilöhahmojen sisäistä myös ulkopuolelta tulevaa, ja jännite ei katkea hetkeksikään. Hiipivän uhan lisäksi Doea kuvaa myös tietty taianomaisuus ja osittain jopa sadun tuntu. Äiti Pattyn yhä uudelleen toistuva paluu intiaanireservaattiin hyödyntää toiston tehoa, ja Mary kuusipäisen veljesjoukon lisänä tuo mieleen H.C. Andersenin Villijoutsenten tarinan.

Romaanin veljeslauma on mielenkiintoinen osa tarinaa ja tematiikkaa. Äiti Patty näkee kuusi poikaansa laumana. “Myös pikkusiskolle, Marylle, veljet ovat lauma, mutta sellainen, johon hän tuntee itse kuuluvansa”, Pöyhönen toteaa. Hän jatkaa, ettei veljien sisäisyyttä avata teoksessa, koska se ei tukenut toivottua kokonaisuutta. “Doen mitta on se, mikä sen kuuluu olla, ja olen siihen tyytyväinen” hän sanoo. Tyytyväinen on lukijakin. Veljien sisäisen maailman arvoituksellisuus ylläpitää jatkuvaa jännitettä.

Maryn hahmo oli Pöyhöselle haastava luotava. ”Eniten jouduin deletoimaan Maryn kohdalla”, hän kertoo ja jatkaa, että Marya luodessa poistettu liuskamäärä lähenteli seitsemääkymmentä. Poistettujen liuskojen tilalle kasvoi kuitenkin uutta, ja lukijankin näkökulmasta teini-ikäinen Mary on upea, aito hahmo.

Pöyhönen kuvaa Doen kirjoitusprosessia etsiväksi ja haastavaksi. Ison tarinankaaren jälkeen lähtivät syntymään pienemmät kaaret, joiden tuli istua kokonaisuuteen. Kirjailija kertoo, että Maryn ja Pattyn kuvat syntyivät hänen päässään jo aikaisessa vaiheessa, ja lisäksi alkuperäiskansojen asema kiinnosti työn alusta asti.

Myös teoksen miljöön merkitys kasvoi suureksi. ”Kirjoitan yleensäkin aika paikkalähtöisesti”, kirjailija kertoo. Doen nimikkokaupunki on tärkeä osa tarinaa, ja se on melkein ellei jopa yhtä suuressa roolissa kuin henkilöhahmotkin. Erityisesti uhan, vallan ja sorron teemat konkretisoituvat pitkälti juuri miljöön kuvauksessa.

9789510413067_frontcover_final doe

”Ei tuntunut luontevalta sijoittaa tarinaa Suomeen”, Pöyhönen jatkaa. Esilukijat kyllä ehdottivat kotimaisia miljöitä tarinaan, mutta kirjailija huomasi että romaanin sijoittamisessa kauemmas oli omat etunsa. ”On kiva kirjoittaa kauas”, Pöyhönen hymyilee ja kertoo, miten kuvitteellinen paikka tarjoaa tiettyjä vapauksia luomiseen. Kauas kirjoitettuina erikoiset ratkaisut tuntuvat toimivan luonnollisemmin, ja tuntemattomaan paikkaan voi yhdistää vieraampaa kuvastoa, joka taas puolestaan värittää tarinaa. ”Doe on omalaatuinen”, Pöyhönen sanoo, ja tuohon mielipiteeseen on helppo yhtyä. Omalaatuisuudessa on Doen lumo.

Kysymykseeni, mikä omista teoksista Pöyhöselle on tärkein hän vastaa Doe. ”Se on varmaan vielä niin lähellä itseä”, hän pohtii. Doen tärkeys liittyy myös teoksen haastavuuteen: ”Prosessi ei ollut kovin helppo, vaikka alussa kirja tuntui kirjoittavan itse itseään.” Doen kanssa Pöyhönen kertoo myös siirtyneensä kirjoittajana eteenpäin: “Doe opetti minulle paljon”.

Kysymykseeni yleisistä tavoista aloittaa ja saattaa kirjoitustyötä eteenpäin Pöyhönen vastaa tekevänsä ensinnäkin paljon taustatyötä ja intuitiivista etsintää. Esimerkiksi tietokirjoista, kuvista, dokumenteista ja elokuvista hän kertoo saavansa ideoita, jotka tukevat kirjoittamista. Vaikkapa oikeanlainen elokuva tietyssä työvaiheessa voi tarjota esimerkiksi tunnelman, jota tekstissä voi hyödyntää ja kehitellä. Kirjailija kertoo myös osallistuvansa vuosittain Prahassa järjestettäville ihmisoikeusdokumenttifestivaaleille, paitsi yleisestä mielenkiinnosta myös saadakseen uudenlaisia ajatuksia ja ideoita. ”Kirjoittaminen on etsimistä ja tutkimista”, Pöyhönen kiteyttää. Hänelle taustoittaminen on paitsi ideoinnin väline, myös ilonlähde.

Puhumme myös Pöyhösen lastenkirjasta Minulle olet Jätti (2007). Teoksen luominen lähti liikkeelle, kun lopputyönään lastenkirjakuvitusta tekevä Helena Inkeri pyysi Pöyhöstä mukaan projektiin. Inkerin valokuvin kuvittama ja Pöyhösen kirjoittama teos julkaistiin aluksi omakustanteena ja myöhemmin Avain-kustantamon toimesta.

”En oikein osaa sanoa, mikä ero lastenkirjan ja aikuisille kirjoitetun kirjan teossa on”, Pöyhönen toteaa nyt ja lisää, että onhan Jätin kirjoittamisesta jo aikaa. Nykyisin kirjailija kokee romaanin olevan se mitta, jota hän tahtoo kirjoittaa, muttei torppaa tyystin ajatusta kirjoittaa ehkä joskus vielä lapsillekin.

Puhumme myös kirjoittamisen esteistä ja niiden voittamisesta. Suurimmaksi esteekseen Pöyhönen toteaa ”oman pään kriitikot”, joita vastaan taistelussa auttaa tietysti usko omaan tekemiseen. ”Myös härkäpäinen kirjoittaminen, aito halu ja mielenkiinto auttavat”, hän lisää. Samoin palautetta antavat ihmiset kannustavat työhön.

Kirjailijan asenne työhönsä on kadehdittava. ”Jatkuva oppiminen ja itsensä haastaminen johtavat varmuudella kasvuun”, hän toteaa. ”Ja oppimisen avulla mielenkiinto ja palo tekemiseen pysyvät yllä.”  Hän myös jatkaa, että kirjoittamiseen on tunnettava juuri paloa, halua luoda, sekä tahtoa tutkia maailmaa. Pöyhönen uskoo myös puhtaan tekemisen voimaan: ”Kirjoittaminen vaatii oikeasti istumista alas, ja sitä on harjoitettava paljon”, hän summaa.

Kirjoituspaikoistaan Pöyhönen kertoo tarvitsevansa välillä kahviloiden ja julkisen tilan tunnelmaa, välillä taas kodin rauhallisuutta. ”On viehättävää valita paikka fiiliksen mukaan”, hän lisää.

Pöyhönen on suorittanut luovan kirjoittamisen perus- ja aineopinnot Turun yliopistossa, ja kertoo, että sai niistä tärkeitä eväitä. Opintojen parhaaksi anniksi hän nimeää sen, miten ne opettivat tavoitteellisuuteen ja antoivat uskoa itseen kirjoittajana. Myös kirjoitusrutiinin oppimisessa luovan opinnoilla oli tärkeä osa. Lisäksi palautteen saaminen ja antaminen olivat suureksi avuksi, niin kuin sekin, että kursseilla pääsi kokeilemaan hyvin erilaisia kirjoitustyylejä. ”Ja tietysti tapasin siellä kivoja ihmisiä”, Pöyhönen lisää lämpimästi hymyillen. Proosaa kirjoittava Pöyhönen toteaa, että myös luovan kirjoittamisen lyriikan ja draaman opinnoista on ollut hyötyä. ”Lyriikka, draama ja proosa tukevat kaikki toisiaan”, hän sanoo.

Puolisen vuotta sitten Pöyhönen kertoo löytäneensä luovan kirjoittamisen portfolionsa: ”Sitä oli söpö lukea.” Erityisesti sen ”Minä kirjoittajana” -osio ilahdutti. ”Aikanaan kirjatut kirjoittamisen haasteet ovat nyt, noin kymmenen vuoden jälkeen samanlaisia”, Pöyhönen naurahtaa.

Myös Pöyhösen psykologian opinnot näkyvät kirjoitustyössä. ”Psykologia on tukenut henkilöhahmojen luomista ja opettanut ajattelemaan ihmistä”, hän kertoo ja jatkaa: ”Opinnot tarjosivat sellaista tietoa, mitä ei ehkä ihan kaikilla ole.” Esimerkiksi Minulle olet Jätti -teoksen kohdalla psykologiset seikat näkyvät osana koulukiusaamisen teemaa. Doea Pöyhönen alkoi kirjoittaa väiteltyään psykologian tohtoriksi elokuussa 2013.

Nykyään kirjailija työskentelee Turun yliopistolla erikoistutkijana ja tuottaa sisältöjä kouluhyvinvointihankkeeseen. Tutkijan ja sisällöntuottajan töiden lisäksi hän kirjoittaa.

Työn alla on jo uusi romaani, josta hän ei vielä halua paljastaa yksityiskohtia. ”Henkilöitä on jo muodostunut”, Pöyhönen kertoo, mutta pitää niin teemat kuin aiheetkin vielä salaisuuksina.

Haastattelun lopuksi pyydän Pöyhöseltä terveisiä luovan kirjoittamisen opiskelijoille ja muille kirjailijanaluille. Hän miettii hetken ja vastaa: ”Kirjoittakaa paljon, lukekaa ja tutkikaa, olkaa uteliaita ja uskokaa siihen, mitä haluatte tehdä.”

”Julkaistakseen on tehtävä paljon työtä, mutta ei se mahdotonta ole”, hän lisää loppuun. Tuon seikan Pöyhönen onkin osoittanut omalla esimerkillään aivan oikeaksi. Kiitän haastattelusta ja päätän hankkia käsiini loputkin Pöyhösen teoksista. Lisäksi odotan jo innoissani uutta romaania.