Kirjastosillasta totta toinen puoli

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2017, Draama

Teksti ja kuva: Ritva-Kaarina Merilä

 

Totuus Esiin! -lehden toimittaja Armas Lehto joutuu päätoimittajan vaatimuksesta kirjoittamaan kriittisen artikkelin Aurajoen Kirjastosillasta. Hän kääntyy valt. yo Jaakko Ilmasen puoleen, koska tämä on saanut suoritettua tilastotieteen peruskurssin oivallisin tuloksin ja on siten sopiva henkilö tekemään haastattelututkimuksen. Lehto hahmottelee tutkimuksen tulosten pohjalta artikkelin avainlauseet tavatessaan Jaakon Café Artissa…

 

– Jaaha, Jaska. Niinkö se oli, että valhe, emävalhe ja tilasto?

– Siis mitä? Mä edustan tieteellistä totuutta.

– Ja moraalia. Just. Sen takia mä pyysinkin sulta tätä tärkeää tutkimusta. En mä voi kirjoittaa lehteen ihan mitä vaan. Sen pitää perustua luotettaviin tutkimustietoihin.

– Ami hei. Tämä haastattelukierros on tehty ihan asiallisesti ja taatusti sen lupaamasi viisikymppisen edestä. Kaikilla on oikeus tietää, mitä kirjastosillasta todella ajatellaan. Eikä tässä nyt mitään väikkäriä yritetä… Mä haen kahvin.

– Tuo mulle kanssa se tavallinen. Mä maksan sitten, kun saan tämän jutun eteenpäin.

– Mikä se sun tavallinen on? Café Artin halvin? Vai tyyrein, kun joku muu maksaa?

– Haista Jaska teetä.

* * *

– Tässä Ami arvokas kahvisi. Ole hyvä!

– Jaaha. Kiitos Jaska. No niin. Annas tulla. Mitä faktaa sait mulle siihen artikkeliin?

– Okei. Siis mä suoritin haastattelun eilen iltapäivällä kahden jälkeen kirjastosillan tässä päässä. Mulla oli nauhuri, johon mä otin vastaukset. En mä tietenkään nimiä kysellyt. Se oli niitten osalta ihan identiteettisuojaista touhua.

– Ahaa. Sen voisi laittaa lehteen vaikka näin: Haastatellut henkilöt eivät paljastaneet nimiään. No montako ehdit jututtaa?

– Mä tein semmoisen suunnitelman, että kysyn joka neljänneltä, kun tulee vastaan sillan yli sen jälkeen, kun se edellinen haastattelu on päättynyt. Niiltä, kun meni toiseen suuntaa mä en kysynyt mitään.

– Jaaha. Eli et kysynyt joka neljänneltä, etkä edes joka kahdeksannelta yli kulkeneelta, vaan vielä harvemmalta. Vain kymmenkunta prosenttia sillan ylittäneistä vastasi haastattelijan kysymyksiin. No kerro nyt montako ehdit jututtaa?

– Siis niitä oli kakskymmentä niin kuin sovittiinkin. Ja kaikki, keltä mä kysyin, vastasi tosi mielellään.

– Selvä. Vastaukset saatiin vain kahdeltakymmeneltä. Mitä sä kysyit?

– Kysymyksiä oli siis neljä. Paikka, muotoilu, värit ja käytätkö usein. Niihin sai vastata vapaasti.

– Vapaasti? Kysymyksiin ei pakotettu vastaamaan. Miten sä sitten kooditit ne?

– Siis ensin ne vastasivat hyvä, keskinkertainen tai huono. Ja sitten sai selittää enemmän, jos halusi. Ja käyttikö sitä kuinka monta kertaa viikossa.

– Sinä se oletkin varsinainen systeemikko. Onko sulla taulukko tehtynä niistä tuloksista?

– Se on tässä.

– Jaaha. Jaa jaa. Tutkija oli tehnyt tulostaulukon valmiiksi. Tarkoitushakuisuuttako? Tämän taulukon mukaan paikkaa pitää siis hyvänä seitsemäntoista, muotoilua yhdeksäntoista ja värejä kahdeksantoista. Aika kova tulos. Voiko se olla totta?

– Ami hei! Tietty se on totta. Ja hienoa!

– Älä Jaska nyt innostu. Tästä on tosi vaikeata saada kunnon uutista. Yhtä ja samaa vanhaa löpinää.

– Entä ne lisäkommentit? Löytyisikö niistä mitään?

– No, anna tulla.

– Yks pariskunta sanoi, että sininen on ihana. Oikeastaan ainoa mahdollinen väri heille, kun heillä on sitä samaa sävyä kotonakin.

– Jaaha. Okei. Sininen sai armon, muista väreistä ei pidetty.

– Sellainen vanhempi mies sanoi, että paikka on mitä parhain, suoraan kirjastoon ja torille, mutta että toiseen suuntaan mentäessä toi ylämäki Hämeenkadulle on vähän hankala ainakin talvella.

– Vai ylämäki? Vaadittiin rinnehissiä rannalta Hämeenkadulle yhdenvertaisuuslain perusteella.

– Siis muotoilustakin oli jotain. Joo, sanasta sanaan näin: ”Meillä kyllä pidetään. On tämä muotoilu tietty aika venkulaa, mutta suunnittelijat uskaltaa vääntää mutkaa vaikka raudasta. On ne semmosta poikkeuksellista porukkaa.”

– Jaaha. Vai pidetään. Sillan suunnittelijoita pidetään poikkeuksellisen venkulana porukkana.

– Monet käytti siltaa joka päivä, ja jotkut useammankin kerran saman päivän aikana. Joku sanoi, että oli muuttanut juuri Brahenkadulle, eikä käytä siltaa enää niin usein kuin ennen.

– Niinpä. Kirjastosillan käyttö on hiipumassa.

– Mitä sä Ami oikein mumiset? Ei se mitään hiipumassa ole.

– Älä nyt sekoittele. Sä toit tilaston, mä kirjoitan tekstin.

– Aamen. Tarvitaanko kuvaa? Mä otin yhden eilen parhaaseen ruuhka-aikaan.

– Ei tarvita. Oltiin siellä eilen kuvaajan kanssa ja saatiin hyvä kuva, kun suljettiin silta siksi aikaa, ja porukkaa kerääntyi odottamaan. Mulla on jo kuvatekstikin valmiina. Sillan ylittäjät pelokkaina rannalla. Kestääkö se paremmin kuin Myllysilta?

– Voi vihne sun juttujas! No, moni haastateltu sanoi sitten vielä, että kävelysiltoja saisi olla enemmänkin ja että haastatteluja voisi tehdä useamminkin. Se oli kuin kiitos tehdystä työstä!

– Just juu. Kaupungin siltastrategia sai viiltävää kritiikkiä. Kansalaiset huomauttelivat useammastakin haastattelusta. Kiitos Jaska! Kyllä mä tästä vielä jutun saan tehtyä, kun sain niin hyvät avainlauseet sun aineistostasi.

Valhe, emävalhe ja … Amin teksti.