Kirjallisuudentutkijan ja kirjallisuusterapeutin erilaiset näkökulmat

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2017, Haastattelut

FT kirjallisuudentutkija Päivi Kosonen (Kuva: Timo Jerkku)

Teksti: Virve Vainiala

Haastattelen FT, kirjallisuudentutkija Päivi Kososta Teutorin kahvilassa, joka kylpee ystävänpäivänä helmikuisen kelmeässä auringonvalossa. Päivi Kososen ominta alaa ovat omaelämäkertatutkimuksen lisäksi kirjallisuusterapia sekä kirjoittajaohjaus ja -koulutus. Minulle hän on opettanut luovaa tietokirjoittamista Turun avoimessa yliopistossa.

 

Mitä tarkoitetaan kirjallisuusterapialla ja kirjoittamisterapialla?

Olemme sopineet Suomen kirjallisuusterapeuttisessa yhdistyksessä, että käytämme kirjallisuusterapeutti- ja kirjallisuusterapia -nimikkeitä. Suomessa virallinen nimike on kirjallisuusterapia, vaikka toiminnassa käytetään myös kirjoittamista terapeuttisena työmuotona. Nimike tulee Yhdysvalloista, jossa käytetään bibliotherapy-nimitystä. Siellä käytetään myös writing therapy -nimitystä. Joskus puhutaan myös runousterapiasta (poetry therapy). Kirjallisuusterapiayhdistys valvoo kirjallisuusterapeuttisen ohjauksen ja koulutuksen laatua. Koska nimikettä ei ole suojattu, kuka tahansa voi kutsua itseään kirjallisuusterapeutiksi, mutta tällöin henkilö ei toimi kirjallisuusterapeuttisen yhdistyksen alaisena.

 

Millaista työtä kirjallisuusterapeutti tai kirjoittamisterapeutti tekee?

Käytössä on monenlaisia työskentelytapoja: lukeminen, kirjoittaminen ja keskustelu. Luetaan esimerkiksi runoja, novelleja ja lyhytproosaa. Sitten tunnustellaan luettua ja vielä kirjoitetaan siitä, mitä tunteita ja ajatuksia luettu herättää osallistujissa. Lukemista voi käyttää myös psykoedukaation keinona. Tällöin asiakkaalle annetaan tehtäväksi lukea sopivaa kirjallisuutta vaikkapa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä tai masennuksesta. Se voi olla tietokirjallisuutta tai se voi olla joku kaunokirja.

 

Miten kirjallisuusterapeutin ammattiin voi kouluttautua?

Helsingin yliopistossa on vuodesta 1981 lähtien järjestetty kirjallisuusterapian perusteiden opetusta 30 opintopisteen verran. Opetus on perusopetusta ja odottaa tavallaan jatkoa, mutta sitä ei ole vielä tullut laajasta kysynnästä huolimatta. Olen siellä kouluttajana. Koulutus ei anna terapeutin pätevyyttä, vaan se pitää hankkia muuta kautta. Myös psykoterapeutit voivat käyttää kirjallisuusterapiaa työskentelymetodina.

Kirjallisuusterapian perusteiden opiskelijat tulevat vuosittain useilta eri aloilta. Joukossa on äidinkielenopettajia, sosiaalityöntekijöitä, kulttuurialan työntekijöitä sekä ihmisiä terveydenhoitoalalta ja psykologian alalta. Kirjallisuusterapiaa opiskelemaan hakeutuu ammattilaisia, jotka työskentelevät erilaisten asiakasryhmien kanssa. Jos haluaa tehdä terapiatyötä, pitää terapeutin koulutus hankkia muuta kautta. Muuten on kirjallisuusterapiaohjaaja, joka voi toimia kasvuryhmissä, vaikka ei ole terapiakoulutusta.

 

Miten asiakkaat hakeutuvat kirjallisuusterapiaan?

Erilaisia teitä. Joukossamme on terapeutteja, jotka tekevät omaa työtään ja käyttävät kirjallisuusterapian menetelmiä ammatissaan apuna. Minulla on myös yksilöterapeutin koulutus, olen ratkaisukeskeinen psykoterapeutti. Käytän kirjallisuusterapian keinoja muissa ammateissani, esimerkiksi opettaessani. Silloin ei ole kuitenkaan kyse terapiasta vaan kirjallisuusterapeuttisin keinoin helpotetaan opetustyötä, muun muassa auttamalla ryhmädynamiikan luomisprosessia.

Turun seudulla toimii Turun kirjallisuusterapialiiton alajaosto ja mukana on henkilöitä, jotka tekevät töitä esimerkiksi kirkon piirissä, koulussa tai yksityissektorilla. Äidinkielenopettajat voivat käyttää kirjallisuusterapian välineitä omassa ammatissaan. Kirjallisuusterapiapalveluja voi myös tarjota yksityisesti. Minulta kysellään, haluaisinko järjestää erilaisia kursseja.

 

Millainen oma suhteesi kirjoittamiseen on? Pidätkö tai oletko pitänyt päiväkirjaa? Miten se on ohjannut päätymistäsi alalle ja kiinnostuksen kohteitasi tutkijana?

Olen kirjoittanut aina. Olen kirjoittanut romaanin parhaan kaverini kanssa ensimmäisellä luokalla  kansakoulussa. Kirjallisuusterapiassa täytyy pitää sekä kirjoittamisesta että lukemisesta, muuten työtä on vaikea tehdä. Terapiaa tehdään myös persoonalla. Täytyy olla luonteva suhde lukemiseen ja kirjoittamiseen. Pitää myös olla ymmärrys kielen kerrostuneisuudesta.

Luovan kirjoittamisen kursseilla kirjoittamisessa on kysymys ammattitaidon kehittämisestä. Tällöin toiminnan fokus on kirjoittamisessa. Kirjallisuusterapiassa fokus on persoonassa ja ilmaisussa silloin, kun kirjoitetaan. Terapiassa pohditaan, mitä tunteita ja ajatuksia luettu herättää. Luovassa kirjoittamisessa voidaan käyttää kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä, mutta tarkoitus ei ole terapoida.

Kirjoittaminen on tullut tutuksi erilaisilta puolilta blokkeineen ja avautumisineen ja rutiineineen. Ilman muuta kiinnostukseni on ohjannut päätymistäni kirjallisuustieteeseen ja kirjallisuusterapiaan.

 

Mikä sinua kiinnostaa omaelämäkerrallisissa teksteissä?

Olen viisikymmentä vuotta yrittänyt etsiä vastausta tähän kysymykseen. Sen takia olen kolunnut omaelämäkerrallisia tekstejä antiikista tähän päivään. Minua kiinnostaa ihmisten tapa puhua itsestään ja omasta elämästään eri aikakausina ja eri kulttuureissa. Nyt minulla on tekeillä tutkimus keskiajan omaelämäkerrallisista teksteistä.

Omaelämäkerrallinen kulttuuri on tällä hetkellä hyvin ambivalentti. Itsekeskeisessä kulttuurissa hävetään puhua itsestä. Paljon pohditaan omaa elämää, mutta sitä ei saa sanoa. Muistan, kuinka väittelyn jälkeen ajattelin, että tästä minulle riittää koko elämän ajan tehtävää. Siinä on niin paljon säikeitä, että minun pitäisi varmaan kirjoittaa omaelämäkerta pystyäkseni vastaamaan tähän kysymykseen.

 

Onko omaelämäkertatutkimus harvinaista Suomessa?

Omaelämäkertatutkijoita on Suomessa paljon, mutta tutkimus ei ole kovin vanhaa. Minä olen lisensioitunut vuonna 1995. Se oli silloin aika harvinaista. Koen olevani tienraivaaja-asemassa. Jossakin vaiheessa omaelämäkertatutkimusta tehtiin yhteiskuntatieteiden parissa. Humanistien keskuuteen se on tullut paljon myöhemmin, mutta kyllä meillä on paljon tutkimusta. Pitäisi koota yhteen, mitä on tutkittu. Kirjallisuusterapia on vielä oma alueensa.

 

Millä tavalla kirjoittamisterapian tekstit ja niiden kirjoittaminen eroaa kaunokirjallisuudesta? Mitä yhtymäkohtia niillä on?

Kirjallisuuden tutkimuksessa puhutaan paljon esimerkiksi kirjoittamisen terapeuttisuudesta. Jotkut tutkijat sanovat, että kirjoittamiseen liittyy terapeuttinen momentti, sanotaan sitä tai ei. On olemassa kirjailijoita, jotka käyttävät kirjoittamista terapiana. Sveitsiläinen Henri-Frédéric Amiel (1821 – 1881) kirjoitti aivan koko elämänsä päiväkirjaan ja oli siinä vielä perinpohjaisempi kuin Karl-Ove Knausgård.

Meillä on kulttuurissa sellainen hyvin vahva tunnustuskulttuuri, etsitään autenttista ajatusta. Luulen, että kirjailijat tavoittelevat tunteen autenttisuutta, ilmaisun autenttisuutta, kuten terapiassa ihminen yritetään saada tunnistamaan jokin tunne ja tuomaan se tietoisuuteen.

Terapiassa autenttisuus tuodaan jotenkin vinosti. Käytetään menetelmiä, jolloin se tulee tavallaan niin kuin vahingossa. Kun ihminen kirjoittaa kaunokirjallisuutta, hän pyrkii suoraan ilmaisemaan tunteensa ja ajatuksensa. Kirjoittamisterapiassa syntyneitä tekstejä ei pyritä julkaisemaan eikä niitä editoida, kuten kaunokirjallista tekstiä kirjoittaessa. Eikä saakaan editoida. Meitä kiinnostaa koko prosessi.

 

Missä kulkee omaelämäkerrallisuuden ja fiktion raja? Elämän tarinallistaminen – mistä ”toden” illuusio syntyy kaunokirjallisuudessa? On kiistelty esimerkiksi Henri Charrièren Papillon-teoksen autenttisuudesta. Onko sillä merkitystä, onko teos totta vai ei?

Keneltä kysyt, kirjallisuusterapeutilta vai omaelämäkertatutkijalta? Omaelämäkerta on todellisuuteen perustuvaa kirjallisuutta, vaikka se ei olisi tottakaan. Siinä viitataan subjektiiviseen totuuteen omasta elämästä. Terapeutille kysymyksellä ei ole mitään merkitystä. Jos esimerkiksi elämä on hajallaan, on hyvä, että ihminen saa sen jotenkin koottua ja luotua toisenlaisen identiteettitarinan, jotta hän voi elää. Sille ihmiselle se on muodostunut elämän totuudeksi. Sitten on niinkin, että ihminen suojautuu tietyiltä totuuksilta.

Omaelämäkerrallisuudesta ja fiktiosta ei puhuta terapiassa ollenkaan. Eivät ne ole käsitteitä, jotka sinne kuuluvat. Sinne kuuluvat toiset käsitteet, esimerkiksi ’onko tämä sinulle merkityksellistä’, ’miten sinä koet’, ’mitä sinä tunnet’. Silloin ei ole kysymys fiktiosta vaan suojautumisesta asioilta, joiden aika ei ole tulla esille. Se on luonnollista: ihmiset ovat viisaampia kuin tietävätkään.

 

Mitä tarkoittaa haurastuttaminen ja eheyttäminen?

Omaelämäkerrallinen kirjoittaminen saattaakin olla voimaannuttamisen sijaan haurastuttaja, ja monesti se on hyvä asia. Teen yhtä paljon töitä voimaannuttamisen kuin haurastuttamisen kanssa asiakkaan tilanteen mukaan. Joskus on hyvä rikkoa defenssejä, suojautumiskeinoja, ja tavallaan tuoda siihen säröä. Asiakas rupeaakin näkemään elämänsä jostakin toisesta näkökulmasta.

Haurastuttamisesta ja eheyttämisestä on kysymys näkökulman vaihdosta omassa elämässään. Jos elämä on palapelinä, eikä asiakas tiedä, miten asiat liittyvät yhteen, ruvetaan kokoamaan hänen elämätarinaansa ja vahvistetaan hänen identiteettiään.

Riippuu positiosta, miten kysymyksiisi voi vastata. Liikun niin monella alueella, että jokaisesta positiosta vastaan eri tavalla. Kysymys on siitä, mistä näkökulmasta asioita tarkastellaan.