Kangastuksia

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2014, Lyriikka

Kuva: A_Peach/Flickr

Kuva: A_Peach/Flickr

Näin veden pinnalla kangastakin, liian mustan ja surullisen
En halunnut maalata sitä
Halusin maalata auringonkukkia, mutta ei niitä voinut maalata
Musta tuli sekoittaa valkoiseen, oli maalattava harmaita juovia
Ne ovat todellisuutta

Teksti: Susanna Lehtinen

 

Kuva: Tasha/Flickr

Kuva: Tasha/Flickr

Sukellan mummin paitaan kädet edellä.

Äänet vaimenevat ja ympärillä lainehtii
puhtaan pyykin tuoksu
liplattavat langat ja hihanpyörteet
himmeä vaaleansininen valo
lämpöinen ja viileä.

Viivyttelen veden alla
kunnes maistan suolan.
Suru pyrkii pintaan.
Riuhdon käsillä.
Ei saa auttaa!

Tähän tuttuun, vakavaan syliin juuri halusinkin hukkua.

Teksti: Soila Kotiranta

Kuva: ben britten/Flickr

Kuva: ben britten/Flickr

se ihmeellinen pallo
punainen ja kirkas ja
niin ihana niin ihana
heijasti ja heijastaa
minut ja kaiken
joulun- ja rakastamisenpunaisena

kevyt ja kuhmuinen satavuotias
kiiltävä ja kiiltänyt
tuoksusta en tiedä
onko se pallon ympärillä
vai palloko se itsessään tuoksuu
siltä miltä kaikki ne joulut

minun kävi
niinkuin ihmisen
niinkuin lapsenkin käy
halusin omistaa

narusta vetämällä se soi
Kulkuset
ja minä vedin vedin vedin vedin vedin
ja aina naru kesti
ihme oikeastaan
vaikka vedin ja vedin ja vedin

mummu sanoi
älä nyt kokoajan
saat sen sitten perinnöksi
vetele sitä sitten

nyt se on minun
vaikka en haluaisi
siinä se roikkuu kiiltää muistuttaa
kiiltää niin että silmiä kirvelee
kaikkina päivinä kaikki ajat
kesät ja talvet ja niiden välit
keskellä huonetta
ja huoneita minulla on vain yksi

naru ei kiillä
siihen uskaltaa enää tuskin koskea
se hiutuu se samenee

Teksti: Linda Skogström