Jokaisen on kerrottava tätä maailmaa itselleen, jotta osaisi toimia siinä.

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2014, Blogijutut, Draama

Otteita Eevastiina Kinnusen luovan kirjoittamisen seminaarityöstä

Näytelmä Kerro jotain on luovan kirjoittamisen lopputyöni. Se on näytelmä kertomisen voimasta ja selitysten kodeista. Erikoiset satusedät Boris ja Doris haluavat kertoa nuoren naisen tarinan. Naisen suvussa on periytynyt vain sirpaleita kertomuksista. Hän etsii itse selityksiä maailmastaan, josta niitä on hankala löytää. Kertomus ei ole ikinä pelkästään viaton tarina. Sillä on voima vääristää ja vallata. Toisaalta sillä on myös voima löytää armoton totuus.

Kertominen kiehtoo minua. Jokaisen on kerrottava tätä maailmaa itselleen, jotta osaisi toimia siinä. Kertomalla koetaan, selitetään, yritetään ymmärtää. Maailma kohdataan usein juuri kertomuksena maailmasta. Syksyn alussa halusin alkaa tutkia tätä enemmän. Jollain tavalla näytelmä tuntui olennaiselta väylältä tähän tutkimiseen. Näytelmässä kertovat sanat ja näkyvät teot voivat asettua ristiriitaan. Mieleeni tuli ajatus teoksesta, jossa joku selittää ja jopa selostaa tapahtumia, kun taas katsoja joutuu miettimään, mitä tuo selostus sulkee ulkopuolelleen ja mitä se selittää väärin. Tällöin katsoja joutuu ehkä itsekin miettimään omaa suhdettaan selittämiseen, sanallistamiseen ja kertomiseen: mitä kertomus tuottaa, miten se vääristää ja mitä se tuo lisää.

JULIUS: Ehkä sieltä löytyy jotain.

ELLI: Mitä?

JULIUS: Vastauksia. Niihin sukukysymyksiin.

(Ja sitten, pienet sinä olet nähnyt sisälleni -hymyt. Boris ja Doris ottavat vanhat laukkunsa ja lähtevät matkaan, uupuneina hekin.)

DORIS: En jaksaisi enää.

BORIS: Mikään ei ole raskaampaa kuin kertoa tarinaa ja pysyä siinä samalla itse mukana.