Isänsä poika

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2017, Proosa

Teksti ja kuvitus: Virve Vainiala

 

– Joko lähetään, Osku sanoi kireyttä äänessään, nousi pöydästä ja painui vessaan vilkaisemattakaan Kerttuun päin, joka haarukoi risottoa entistäkin ripeämmin suuhunsa.

Kerttu oli ensin käynyt kaupassa ja sitten valmistanut hätäisesti risoton. Osku olisi lähtenyt ennemmin nälässä ja ostanut matkan varrelta hampurilaisen, mutta Kerttu ei antanut periksi. Hän halusi syödä kunnolla ennen kuin lähtisi minnekään. Ruuan laiton lomassa hän oli pakannut kauppakassiin kaikenlaista tarpeellista: ikkunalastan, pölyrättejä, villapaitoja kipeän selän lämmikkeeksi, särkylääkettä, muovikasseja. Kaikki oikean käden siivoushanskat olivat joutuneet roskiin rikkouduttuaan, mutta vasemman käden hanskoja löytyi siivouskaapista useampia. Tällä kertaa Kerttu muisti ottaa myös mittarullan ja muistiinpanovälineitä. Kirjankin Kerttu sujautti kassiin, jos vaikka sattuisi olemaan luppoaikaa jossakin välissä. Loput siivousvälineet löytyisivät Oskun asunnolta. Edellisellä kerralla seinien pinta-alan laskeminen maalin hankintaa varten oli jäänyt kesken ilman mittarullaa.

 

Sillä aikaa, kun Kerttu oli ollut kaupassa, Osku oli maannut sohvalla ja surffannut netissä. Astianpesukoneen hän sentään oli tyhjentänyt Kertun käskystä, mutta edellisen päivän likaiset astiat lojuivat vielä tiskipöydällä. Kun kädet eivät kestäneet likaisiin astioihin tarttumista, Osku oli sanonut. Ja nyt piti sitten pitää kiirettä. Kerttu tuli pahalle päälle jo yhdestä käytetystä juomalasista tiskialtaassa. Niiden paikka oli astianpesukoneessa.

– Mitenkähän se meinaa siivota, jos kädet ovat huonossa kunnossa, Kerttu puhisi itsekseen ja käänsi selkänsä keittiön sekasotkulle.

 

Oskun ihottuma oli päässyt pahaan kuntoon Kertun luona majaillessa. Kerttu kantoi Oskulle apteekista kortisonivoiteita ja perusvoiteita, mutta tehottomiahan ne ovat, ellei niitä käytä. Kerttu olisi voidellutkin kädet Oskun puolesta kuten tämän lapsena ollessa, mutta siihen Osku ei suostunut.

Makuuhuoneessa Kerttu sulki läppärin ennen kuin sammutti valot. Olohuoneessa Kerttu kompastui Oskun vaatekassiin.

– Joku voisi siivota täälläkin joskus!

Osku voisi jo viedä osan vaatekasseistaan mukanaan. Kerttu ei tiennyt, miten juhlisi sitä, kun saisi taas olohuoneensa omaan käyttöönsä. Jotain voisi keksiä, oikein repäisevää – jos vaikka söisi jäätelöä alusvaatteisilla sohvalla loikoillen tai miksei saman tien vaikka alasti. Olisihan siinä hohtoa kerrassaan, kun saisi kulkea pitkästä aikaa omassa asunnossaan niin kuin halusi. Tosin selkä ei tykännyt vähissä vaatteissa koikkelehtimisesta. Se jumitti nykyään pienimmästäkin vedosta ja paikoillaan istuminenkin teki huonoa.

 

Eteisessä tuli tungosta, kun molemmat hamusivat yhtä aikaa takkia ja kenkiä. Osku sieppasi taloustikkaat seinustalta kainaloonsa ja Kerttu nappasi valmiiksi pakatun ostoskassin vessan oven pielestä. Pihalla Osku tunki tikkaat auton takapenkille. Sillä aikaa Kerttu kiskoi kauppakassista tyhjän muovikassin ja vasemman käden taloushanskan esille ennen kuin istahti pelkääjän paikalle.

– Pitää tankata, Osku murahti kääntyessään kadulle.

– No, sitten minä ehdin siivota tään tästä.

Lähin huoltamo oli naapurikorttelissa.

– Onko sulla rahaa tarpeeksi? Kerttu huikkasi Oskun perään ja potki jaloissaan pyöriviä rojuja. Osku murahti jotakin ja läväytti auton oven kiinni mennessään tankkaamaan.

 

Kerttu irrotti turvavyön ja kurotti kädellään roinaa penkin alta niin pitkälle kuin ylti – palautustölkit toiseen kassiin ja roskat toiseen. Osku ei kauan viipynyt mittarilla. Kun Kaarina seuraavan kerran nosti päätään kojelaudan ja penkin välistä, Osku jo kaasutteli kohti valtatietä.

– Mitä sä tästä meet? Ei tästä saa ajaa, Kerttu parkaisi.

– Tästä pääsee ihan hyvin, Osku sanoi umpimielisenä.

Hetken päästä Kerttu riisui taloushanskan ja ojenteli jalkojaan samalla, kun hamusi turvavyötä paikoilleen.

− Sä olet vienyt akunkin pois. Minne sä veit sen?

– Vein papalle Tapioniemeen.

Jo oli aikakin. Uusi akku tuntui toimivan moitteettomasti. Kerttu oli sanonut Oskulle moneen kertaan vanhasta akusta, joka oli tyhjän panttina lojunut pelkääjän paikalla jalkatilassa, että palauttaisi tämän sinne, mistä oli sen saanutkin. Sitä Kerttu ei kuitenkaan sanonut Oskulle, että he kyllä pärjäisivät keskenäänkin, pappa saisi pitää risat akkunsa itsellään. Kerttu kyllä ostaisi vastakin Oskulle akut sun muut tarpeen mukaan. Tapioniemen väeltä ei olla mitään vailla, ei isältä sen enempää kuin papaltakaan, sen Kerttu oli päättänyt, kun oli aikoinaan muuttanut Oskun kanssa omilleen. Vaikka olihan Oskukin puoliksi Tapioniemi. Kertusta kuitenkin tuntui siltä, että Osku kuului nykyään enemmän hänelle kuin isälleen. Kerttua oikein suututti, kun hän ajatteli, miten vähän tätä kiinnosti Oskun elämä. Kerttukaan ei enää jaksanut touhuta isää ja poikaa yhteen, kun siitä seurasi vain riitaa ja epäsopua pitkäksi aikaa. Väkisinkö hänen olisi pitänyt viedä poika isänsä kanssa riitelemään!

– Siellä pitää pestä ensin ruokaöljyllä ja Fairyllä, jos siellä on jotakin rasvaliukoista. Sen jälkeen pitää ottaa emäksisellä, että loputkin paskat saadaan pois.

– Miksi sä haluat ruokaöljyä sinne lotrata…? Kerttu kävi vähän hitaalla. – Ai niin, rasvaliukoisten takia. Sitten se öljy pitää pestä kristallisoodalla, ettei pinnat jää tahmaisiksi.

– No, niinhän minä sanoin, Osku sanoi takakireyttä äänessään.

 

Kerttu vaikeni. Häntä nolotti hieman oma hitautensa, ja Osku osasi toisinaan olla säälimätön sanoissaan. Ihan kuin isänsä, Kerttu ajatteli apeana mutta piristyi jälleen, kun muisti evääksi pakkaamansa Geishat. Hän avasi pahvilaatikon ja rupesi mussuttamaan konvehteja yksi kerrallaan ja tarjosi Oskullekin, mutta tämä ei huolinut.

– Ei vittu tästä tule mitään! Tää tuntuu ihan kamalalle. Pää halkeaa.

– Miten se silleen…? Kerttu sanoi hiljaa.

– Koko ajan se on tuntunut ihan samalta, Osku jupisi.

– Jos sinne lääkäriin varaisit ajan, Kerttu yritti, mutta Osku ei sanonut mitään.

 

Kerttu liikahti hermostuneesti istuimellaan ja katseli syksyisen apeaa maisemaa. Tuolla tavalla oli isänsäkin valittanut päätään kerran toisensa perään, eikä sitten ollut kuitenkaan tehnyt mitään. Oskun migreeni oli nykyään pahana sen jälkeen, kun hänelle tuli ero tyttöystävän kanssa. Migreeni kulki Tapioniemillä suvussa. Kun päätä puristi, se purkautui juroutena ja pahantuulisuutena, mutta ei se ollut Kertun murhe enää. Hän oli irtisanoutunut siitä suvusta silloin, kun erosi Oskun isästä. Oskusta hän kyllä huolehtisi, jos tarve vaatii. Aikuinen mies osaa kuitenkin huolehtia itsestäänkin, kunhan saisi sydänsurut pois päiväjärjestyksestä.

 

Hiljaisuuden vallitessa Kerttu rapisteli Geishoja suuhunsa ja imeskeli niitä hartaasti ennen kuin laittoi seuraavan suuhunsa. Tällä kertaa myös Osku halusi muutaman. Kerttu kuori neljä Geishaa ja laittoi ne yksitellen Oskun käteen, mistä hän noukki ne saman tien suuhunsa. Näin Kerttu oli tehnyt myös Oskun isän kanssa. Tämä oli ajanut katse tiehen naulittuna, ja Kerttu oli kuorinut eväät ja avannut ja sulkenut tälle juomapullot.

 

Aninkaistenmäki ei vihlaissut enää vatsassa niin paljon kuin ensimmäisellä kerralla Turussa käydessä. Jokimaisema näytti kieltämättä hienolta auringonlaskun valossa. Silti Kerttu ei pitänyt yhtään Aninkaistenkadun reitistä. Kerttu muisti, kuinka hän oli pelännyt mäkeä ensimmäisellä reissulla Oskun isän kyydissä. Hän oli huutanut suoraa huutoa, ja Oskun isä oli nauranut hänelle, kun he olivat ajaneet tuomiokirkkoa katsomaan. Takaisin tullessa hän oli pelännyt punaisissa valoissa, että auto lähtee luisumaan alamäkeen takana tulevien autojen päälle. Muitakin reittejä olisi ollut, mutta jo silloin Oskun isä halusi tehdä oman päänsä mukaan.

 

Illan pimetessä Osku kaartoi pihaan. Kerttu kömpi autosta ulos. Selkäranka raksahteli vaimeasti, kun hän ojentautui suoraksi ja venytteli puutuneita jäseniään. Hän haali kassit etupenkiltä matkaansa – kauppakassi toiseen käteen ja käsilaukku toiseen. Sitten hän paukautti oven kiinni ja varmisti vielä kahvasta rynkyttämällä, että ovi oli ihan varmasti lukossa. Tuomiokirkon kello kumahteli vaimeasti. Aurajokea ei näkynyt, vaikka puiden lehdet eivät enää varjostaneet maisemaa, mutta sen etäisen läsnäolon saattoi aavistaa. Oskun ikkunoista joki pilkisteli, kun osasi etsiä oikean kohdan. Tikkaat olallaan Osku harppoi ovelle. Kerttu kipitti selkä jäykkänä perässä. Ennen siivousta pitäisi ottaa pari panadolia, ettei kipu äityisi pahaksi.

 

Viime hetkellä hissiin luikahtanut ventovieras poika painoi oman kerroksensa nappia. Pojan kassista pilkisti patonkipaketti – oli selvästi kotoa tulossa viikonloppua viettämästä, niin kuin Oskukin. Kerttu kysyi Oskulta, monenteen kerrokseen, mutta tämä ei nostanut katsettaan postista. Laskuja näyttivät olevan suurin osa, sen Kerttu huomasi, kun Osku oli avannut postilokeron ala-aulassa.

– Etkö sinä painanutkaan nappia? Osku kysyi perimmäiseen nurkkaan painautuneelta Kertulta, kun hissi porhalsi viidenteen kerrokseen.

– No, en. Mä kyllä kysyin, monenteenko kerrokseen, mutta sinä et sanonut mitään. Ei se mitään, voidaanhan me ajella ylimääräistäkin lenkkiä. Ei tässä ole mitään kiirettä.

 

Vieras poika hymyili varovaisesti Kertulle ja poistui hissistä omassa kerroksessaan, Kerttu riemastui nokkeluudestaan. Osku painoi kolmannen kerroksen nappulaa. Vaikka Kertun suunnistusvaisto oli hyvä, Oskun kanssa hän ei aina pysynyt kartalla. Kun Kerttu oli käynyt Oskun luona, Osku oli loikkinut pitkillä koivillaan edeltä ja hän oli viipottanut Oskun perässä portaita pitkin ja unohtanut laskea kerrokset. Kerran Osku oli vienyt hänet hissillä, mutta silloin he olivat tehneet mutkan kellarin kautta, eikä Kerttu muistanut seurata, mihin kerrokseen he silloin päätyivät.

 

Tarkoitus oli, että Kerttu siivoaisi myös jääkaapin ja keittiön kaappien päällykset. Osku lähtisi kaverinsa luokse katsomaan ilmaista runkopatjaa. Tyttöystävä oli tyhjentänyt kämpän perusteellisesti, vain Oskun vaatteet ja kirjat olivat jääneet. Sängynkin hän oli vienyt mennessään. Läppärin Osku oli ottanut mukaansa Kertun luo, kun hän oli lähtenyt ison riidan päätteeksi ovet paukkuen. Sydänsurujen sattuessa aikuinenkin mies muistaa äitinsä, vaikka ei muuten muistaisi soitella tai käydä kylässä.

 

Sisällä Kerttu riisui takkinsa vikkelään ja syöksähti vessaan pissalle. Hän huuteli vessan oven läpi Oskun perään, ettei sitten mitään haisevaa kannata raahata tänne. Ennemmin vaikka ostaa uuden, hän voisi maksaa osan siitä. Eikä saanut jäädä kovin pitkäksi aikaa. Huoneen siivoamisessa on riittämiin tekemistä molemmille koko illaksi.

– Koeta nyt siivota sillä aikaa, että ehdit viimeisellä bussilla kotiin, Osku sanoi ja oli saman tien poissa.

Kerttu istui vielä pöntöllä, kun Osku soitti: – Kato sitten, että tikkaat on lukittu kunnolla, jos rupeat kiipeilemään.

 

Isänsä poika siinäkin.