Infarktiauto

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2015, Proosa

412708655_b96e8e5cd9_z

Teksti: WP

 

Kaikki muu oli mustaa. Kasitien valot näkyivät vasemmalla ja huoltoasema loisti suoraan edessä. Auraaja oli tehnyt työnsä huolimattomasti, lumivallit olivat kutistaneet parkkipaikan muotopuoleksi alkuperäisestä. Hän pysäytti auton keskelle kahta ruutua.

Infarktiauto, oli tytär sanonut. Ei hänelle, mutta sisko oli kertonut. Se oli totta, hän oli ostanut auton kaksi päivää diagnoosista. Auto oli julmetun kokoinen. Kaupunkimaasturi, jonka vieressä muut autot näyttivät keveiltä leluilta. Askeleet narskuivat hiljaisella parkkipaikalla, kun hän käveli ovelle. Maassa näkyivät vain yhdet ajourat, muu oli höttöisen lumikerroksen peitossa. Liukuovet avautuivat auliisti, se tuntui hyvältä.

Huoltoasema oli joka kerta samanlainen. Ihan sama, missä hän sinne astui. Oranssi ja vihreä loimottivat. Pelikoneella seisoi kaksi miestä, toinen heilautti kättään. Ei hän niiden nimiä muistanut, mutta joskus oli pysähtynyt vaihtamaan pari sanaa. Toinen oli jäänyt juuri työkyvyttömyyseläkkeelle. Vai oliko se sittenkin irtisanottu? Hän käveli suoraan linjastolle. Tarjotin, tuoremehu, sämpylä, kahvi. Kahvi valui automaatista kuppiin. Kun hän nosti kuppia, se tärisi. Saatanan saatana. Siitä läikähti, ja hän kouraisi koko käden täyteen kertakäyttöservettejä. Hän katsoi kassaa kasvoihin vasta kun oli ihan pakko. Kello kävi sen pään takana jo melkein kolmea. Tyttö oli kalvakka ja nuutunut, mutta ihan sievä. Se näytti kyllästyneeltä, mutta siltä ettei sillä ollut mitään huolia. Hän sai vaivoin murahdettua kiitoksen sille, kun se tarjosi kuittia.

Sairaalasta päästyään hän oli ajanut joka yö jollekin huoltamolle. Silmät eivät meinanneet pysyä auki, eikä hän yleensä saanut syötyä muovikuoreen pakattua sämpyläänsä loppuun. Teki mieli mennä oksentamaan se saman tien ulos. Alkuun hän oli ajatellut, että se johtuu leikkauksesta. Kuvotus ei kuitenkaan lakannut, vaikka kunto parani muuten.

Sairaalatermit, tulevat operaatiot, lasten ja siskon harvat puhelut. Kaikki ne velloivat hänen sisällään heti, kun kotiin tuli pimeää. Hän odotti sängyssä niin kauan, että tunne kävi sietämättömäksi. Sitten hän veti vaatteet päälleen. Käveli autolle ja ajoi huoltoasemalle. Yleensä lähimmälle, mutta toisinaan vähän kauemmas, jos hänestä tuntui, että hän ei pystyisi vaihtamaan pelikonemiesten kanssa yhtään kevyttä sanaa. Huoltoaseman valopiiriin astuessa kaikki rauhoittui hetkeksi. Oli niin tasaista, arkista, kassalla valvoi aina joku.