Helene Schjerfbeck – taide hänelle, hänen taiteensa meille

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2016, Lehtijutut

Helen Schjerfbeck, omakuva vuodelta 1915

Helen Schjerfbeck, omakuva vuodelta 1915

Teksti: Tiina Österman

Näyttely Turun taidemuseossa 16.9.2016 – 29.1.2017

 

Pieni tyttö istuu vakavana kotisohvalla, hän on juuri päässyt kotiin sairaalasta. Lonkkaan sattuu. Hän on kaatunut portaissa ja loukannut vasemman lonkkansa. Suuren sairaalan lääkäritkään eivät saaneet parannettua vammaa. Nyt hänellä on edessään toipilasaika, eikä hän pääse pitkään aikaan pihalle leikkimään. Hän ei enää koskaan voi juosta leikkikaverien kanssa. Hän on vasta nelivuotias ja aika käy pitkäksi. Isä haluaa lohduttaa häntä ja tuo hänelle paperia ja väriliidut. Hän ryhtyy piirtämään.

 

Taide elämäntyönä

Lapsuuden ajan huvituksesta ja ajankulusta tuli Helene Schjerfbeckille (1862 – 1946) hänen elämänsä mittainen työsarka ja tärkein myötä kulkija. Hänen ilmiömäinen lahjakkuutensa olisi tullut varmasti esille ilman lapsuuden onnettomuuttakin. Sillä oli kuitenkin suuri vaikutus siihen, että hänen lahjansa huomattiin hyvin varhain ja hän pääsi kehittämään erityistaitojaan.

”Helene Schjerfbeck sai yksityisopetusta ja hänen opettajansa tunnisti erityislahjakkuuden. Yksityisopettajan ansiosta Helene Schjerfbeck pääsi 11 -vuotiaana Suomen Taideyhdistyksen kouluun vapaaoppilaaksi”, sanoo Leena Ahtola-Moorhouse, Ateneumin intendentin virasta eläkkeelle jäänyt Schjerfbeckin paras tuntija. ”Helenen maalaustekniikoiden hallinta olikin loistavaa. Toisaalta, se saattoi jopa hieman haitata oman ilmaisun etsimisessä.” Myöhemmin Helene Schjerfbeck alkoikin käydä henkilökohtaisia taiteellisia keskusteluja suurten maailman taiteilijoiden kuten Rembrandtin ja El Grecon kanssa. Helene Schjerfbeckin omakuville löytyy usein pareja maailman mestaritaiteilijoiden tuotannosta.

Helene Schjerfbeck teki opetustyötä lyhyen ajan Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Siitä alkaen, kun hän muutti äitinsä kanssa Hyvinkäälle, heidän toimeentulonsa perustui Schjerfbeckin maalausten myymiseen. Naimattomana naisena Helene Schjerfbeckin mahdollisuudet hyviin ansioihin olivat heikommat kuin hänen mieskollegoillaan. Kuvataidekriitikko ja tutkija Asta Kihlmanin mukaan Helene Schjerfbeck maalasi juuri Hyvinkäällä ollessaan, kaukana koko taidemaailmasta, hienoimmat teoksensa 1900-luvulla.

Viimeiset vuotensa Helene Schjerfbeck vietti Ruotsissa Saltsjöbadenissa. Hän oli vakavasti sairas ja hän muutti Suomesta sodan jaloista ruotsalaiseen parantolaan. Maalaaminen jatkui hoitokodissa kuolemaan asti. Helene Schjerfbeckille oli tärkeää, että saattoi omalla työllään huolehtia hoidon kustannuksista.1  
Olen onnellisimmillani maalatessani”, kertoo Leena Ahtola-Moorhouse Helene Schjerfbeckin kirjoittaneen merkittävälle tukijalleen taidekriitikko Einar Reuterille.

Leena Ahtola-Moorhouse. Kuva: Tiina Österman

Leena Ahtola-Moorhouse. Kuva: Tiina Österman

Mikä merkitys aiheella on?

Suuret historiamaalaukset olivat arvostettuja 1800-luvun lopun Suomessa. Niitä maalasivat tyypillisesti miestaiteilijat. Seitsemäntoistavuotiaana nuorena naisena Helene Schjerfbeck mursi miehistä rintamaa maalaamalla historiallisia aiheita sekä olemalla moderni ja kokeileva. Toisaalta historiallisten maalausten tekeminen oli hänelle edellytys sille, että hän saattoi jatkaa opintojaan ja maalaamista. Helene Schjerfbeck tarvitsi kipeästi näillä töillään saamansa stipendirahat. Tosin naisille myönnetyt apurahat olivat pienempiä kuin miehille maksetut. Naisten opiskelun ajateltiin olevan lähinnä harrastuspohjaista, vaikka heitä opiskeli 1800-luvun lopulla taidekouluissa miehiä enemmän.2 ”Schjerfbeckin varhaiset historiamaalaukset ja naturalistiset teokset edustavat ehdottomasti aikansa huippua. Niitäkin mullistavampi merkitys hänellä on 1900-luvun modernismissa”, toteaa Asta Kihlman.

Helene Schjerfbeckille tärkeitä aiheita olivat asetelmat, kukkaset ja erityisesti ihmiset. ”Helene Schjerfbeck nautti toisten ihmisten tarkkailemisesta. Hänellä oli valtava kaipuu läheisyyteen ja keskusteluun muiden ihmisten kanssa.” kertoo Leena Ahtola-Moorhouse. ”Toisaalta hän myös uupui, kun ystävät kävivät hänen luonaan vierailulla. Hän saattoi maata kaksi päivää kotonaan vietettyään yhden vilkkaan päivän ystäviensä kanssa.” Schjerfbeckin taiteessa on havaittavissa elämää myötäilevä kaari: kukka-aiheet muuttuvat elämän loppupuolella hedelmäaiheiksi, jopa niin, että lopussa hän maalaa pilaantuvia hedelmiä.

 

Omakuvien merkitys

Kuvataiteessa ensimmäiset omakuvat tunnetaan italialaisessa taiteessa jo 1400 -luvun puolivälistä. Peili yleistyi renessanssin aikana ja se mahdollisti omakuvien maalaamisen.3  Maailman taiteessa merkittäviä omakuvien tekijöitä ovat hollantilainen Rembrandt (1606-1669) sekä meksikolainen Frida Kahlo (1907 – 1954), jonka tuotannosta suurin osa on omakuvia.

Helene Schjerfbeckille omakuvien maalaaminen tuli sitä tärkeämmäksi, mitä enemmän hänelle tuli ikää. Ensimmäisen omakuva -teoksen hän piirsi kuitenkin jo 16-vuotiaana vuonna 1878.  Omakuvien väkevä sarja alkaa Helene Schjerfbeckin täytettyä viisikymmentä vuotta.

Alussa omakuvien merkitys Helene Schjerfbeckille oli siinä dialogissa, jota hän kävi töissään mestaritaiteilijoiden kanssa. Nuorena hän tutustui mestariteoksiin Euroopan taidemuseoissa. Vanhuudessaan hän näki useat lehtikuvina tai joutui jopa tyytymään vain kirjoitettuihin kuvauksiin.  Toisinaan kuvat saattoivat olla vain mustavalkoisia. Silloin hän loihti värit sen mukaan, minkä käsityksen hän sai lehtiteksteistä. 4 Hän sai vaikutteita mm. Rembrandtin, Edvard Munchin, Vincent van Goghin, Édouard Manetin ja Paul Cézannen teoksista.

Ensimmäisessä kirjeessään Einar Reuterille Helene Schjerfbeck kirjoittaa, että hän yrittää saada sielustaan esille primitiivisyyden. Helene Schjerfbeckin identiteettikäsitys oli nykyaikaisen ihmisen käsitys, omakuvissaan hän sai jatkuvasti itsestään esiin erilaisia tunteita ja ominaisuuksia. Siksi kuvat ovat myös niin erilaisia keskenään.5

Omakuvien tekeminen oli myös käytännöllinen ratkaisu. Taiteilija ei tarvinnut erillistä mallia, jonka kanssa hänen olisi pitänyt sopia maalausajoista ja palkkioista. Peilin kautta Helene Schjerfbeck saattoi tarkastella itseään juuri sinä hetkenä ja siinä valossa kuin hänelle itselleen parhaiten sopi.

Schjerfbeckin omakuvien sarja on myös kuvaus ihmisen ikääntymisestä ja kuoleman lähestymisestä. Maalausten tyyli ja väritys muuttuvat vuosien saatossa. Jälki muuttuu vähäeleisemmäksi ja viivan merkitys korostuu. Värit liukuvat tummempaan suuntaan. Tyypillistä on myös, että kuvissa on joko yksi tai muutama voimakas väriläiskä. Se voi olla suu tai täplä poskessa tai täplä otsalla. Helene Schjerfbeckillä on taito vangita katsoja teokseensa. Omakuvat alkavat nuoruusvuosien herkänkauniista tytöstä ja päätyvät pääkalloa muistuttavaan vanhuksen päähän.

 

Mitä merkityksiä teoksissa on?

Katsojan on helppo ”käsittää” sellaiset teokset, joilla on selkeä nimi. Nimi voi viitata maalauksessa olevaan henkilöön, paikkaan tai esineeseen. Nimi ohjaa katsojan luentaa ja havaintoja. Modernismissa yleisin teosnimi oli ”nimetön”, tällä haluttiin alleviivata sitä, että narraatiolla ei ollut merkitystä visuaaliselle (ei-esittävälle) kuvalle.6 Katsoja voi tunnistaa teoksessa olevan henkilön, jolloin teos avautuu helposti. Teokset, jotka kuvaavat jotakin tapahtumaa, voivat olla tuttuja historiasta. Katsoja tulkitsee teoksia oman elämänsä, omien kokemustensa ja tunteidensa kautta.

Teoksesta voi tutkia sen kohdetta, värien käyttöä, siveltimen käyttöä, valoa, henkilöiden pukeutumistyyliä, yksityiskohtia, sommittelua tai symboleja. Jos kuvassa on henkilöitä, näiden ilmeitä ja liikkeitä voi tulkita. Kuvassa on paljon informaatiota, johon katsoja voi perustaa tulkintansa.

Kaiken selkeän ja nähtävän lisäksi teos herättää tunteita. Ne ovat hyvin henkilökohtaisia ja ne voivat vaihdella eri katsojien välillä. Tunteet syntyvät teoksen aiheesta, ilmapiiristä, sekä värien ja muotojen käytöstä. Usein muistamme parhaiten ne hetket, tapahtumat tai erilaiset teokset, jotka ovat herättäneet meissä eniten tunteita. Asta Kihlman kertoo, että omat kokemukset ja teoksessa esitettyjen tunnetilojen tuttuus voivat antaa katsojalle tunteen teoksen merkityksellisyydestä. Merkitys voi löytyä myös teoksen ”kauneudesta” tai teoksen eettisistä tai yhteiskunnallisista arvoista.

Merkitysten löytämistä voi syventää perehtymällä itse taiteilijaan ja hänen tuotantoonsa laajasti. Näyttelyissä käyminen ja taiteilijasta löytyvään materiaaliin tutustuminen avaavat näkemystä siitä, mikä taiteilijalle on ollut tärkeää kussakin elämänvaiheessa. Samoin taiteilijan oman elämän tunteminen auttaa asettumaan taiteilijan ajatusmaailmaan. Toisaalta on myös tärkeää, että ei vangitse itseään liikaa siihen tietoon, joka kustakin taiteilijasta on olemassa. Jokaisella katsojalla on oikeus tulkita teoksia omalla tavallaan. Teosten monimuotoinen tulkinta on varmasti myös usein taiteilijan oma tavoite. Asta Kihlman toteaakin, että taiteilija ei pysty rajaamaan teostensa merkityspotentiaalia.

 

Uusien kerrosten löytyminen

Leena Ahtola-Moorhouse tuntee Helene Schjerfbeckin elämän ja tuotannon varmasti paremmin kuin kukaan toinen ihminen. Hän on käynyt läpi koko Helene Schjerfbeckin laajan kirjeenvaihdon, samoin hän tuntee kaikki julkisesti esillä olleet ja olevat Schjerfbeckin teokset.

Hän tietää esimerkiksi, että Helene Schjerfbeck kävi ahkeraa kirjeenvaihtoa serkkunsa tyttären Dora Estlanderin kanssa. Heidän yhteinen kiinnostuksen kohteensa oli muoti ja siitä he saattoivat käydä pitkiä kirjekeskusteluja. Helene Schjerfbeck oli tarkka ulkonäöstään ja vaatteistaan. Hän tilasi Lafayetten muotitalon katalogeja kotiinsa ja niistä hän seurasi muodin tuulia. Schjerfbeckistä otetuissa valokuvissa näkee hänen muotimaailman tuntemuksensa. Omakuvissaan hän on usein maalannut itselleen pyöreän kaulakorun korostamaan kauniita silmiään.

Kun tarkemmin katsoo Helene Schjerfbeckin omakuvia, niin huomaa, että hän on maalannut kasvojensa vasemman puolen erilaiseksi kuin oikean puolen. Koska teokset on maalattu peilin kautta, niin kehon vasen puoli on sama kuin edestäpäin katsottunakin vasen puoli. Vasen silmä voi olla erivärinen kuin oikea, tai se voi olla eri tasossa kuin oikea tai se voi olla erikokoinen kuin oikea silmä. Tämä johtuu lapsuuden onnettomuudessa loukkaantuneesta vasemmasta lonkasta. Schjerfbeckille vasen puoli on traumaattinen ja sitä hän toistaa teoksissaan. Kuoleman lähestyessä eriparisuus poistuu. Psykoanalyyttisen tulkinnan mukaan ihmistä vaivaavat traumat häipyvät, kun hän tuntee elämänsä päätepisteen lähestyvän.7

Schjerfbeckin omakuville on myös tyypillistä, että hän on kuvannut itseään hyvin läheltä. Näin hän on halunnut ottaa suoran kontaktin toiseen ihmiseen. Monet teoksista kuvaavat häntä suoraan edestäpäin. Se kuvastaa itsetietoista, vahvuutensa tuntevaa naista, joka tuo vahvasti esiin aistillisuutensa.8

On myös kausi, jolloin Helene Schjerfbeck kuvaa itsensä masentuneena, jopa julman näköisenä. Nämä teokset ajoittuvat kauteen, jolloin hän on saanut kuulla Einar Reuterin menneen kihloihin Tyra –nimisen neidin kanssa. Helene Schjerfbeck oli käynyt kiihkeää kirjeenvaihtoa Einar Reuterin kanssa ja tavannut hänet useasti. Hän oli myös varmasti ajatellut heistä kahdesta jotakin enemmän kuin vain taiteilijan ja tukijan suhdetta.

Turun taidemuseon omissa kokoelmissa on Helene Schjerfbeckin omakuva vuodelta 1915. Se on saanut vaikutteita Japanista. Helene Schjerfbeck kuvaa itsensä kimonomaisessa, selkeän kauniissa puvussa. Teoksessa hänen ilmeensä on ylimysmäinen. Puvusta taaksepäin lähtevä liehuke on kuin enkelin lehahtava siipi. Erityistä teoksessa on myös sen hopeaväri, jonka Schjerfbeck on maalannut taustalleen.

Mitä paremmin on mahdollisuus tutustua taiteilijaan ja hänen taustoihinsa, sitä syvemmin on mahdollista ymmärtää taiteilijan teoksia ja sitä mielenkiintoisemmiksi ne käyvät. Toisaalta, kuten Leena Ahtola-Moorhouse toteaa: ”Schjerfbeckin taiteessa on kyse siitä, että ihminen on universaali olento. Sen tulkintaan ei tarvita kulttuurisia kerroksia. Se ei myöskään vaadi paikallisen kulttuurin ymmärtämistä, jotta sitä voisi ymmärtää.” Tuntuu siltä, että Helene Schjerfbeckin taiteessa on kaikki kohdallaan; sitä voi katsoa ja tulkita hyvin myös tuntematta taiteilijaa tai hänen taustaansa.

 

Lähteet:

1,4,5,6,7,8 Haastattelu Leena Ahtola-Moorhouse, 19.11.2016
2,6 Haastattelu Asta Kihlman 28.11.2016
3  Omakuvaus kuvataiteessa – essee – Mikko Markko