Hänen on syötävä

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2013, Proosa

Teksti: Helena Kulmala

Vanha, sitkeän näköinen mies sanomalehtiosastolla. Sillä tavalla sitkeän, jos häntä puraisisi.

Mies puree hampaattomalla suulla pullaa, leuat jauhavat syvään kuin ikenet eivät koskaan kohtaisi. Miehellä on yllään maastopuku. Tavallisena viikonpäivänä, kirjaston uneliaan liikkeen keskellä hän on valmistautunut johonkin.

Hän on kävellyt koko matkan maailmanlopusta tähän pohjoiseen rantakaupunkiin ja viimein istunut alas syömään pullan. Kantanut monia muovikassejaan sisäkkäin, sisimpään kuin maatuskan sydämeen piilottanut gramman Kalaharin autiomaan hiekkaa muistuttamaan janosta. Käynyt Siperian ylängöillä tiikeripainin tuulen kanssa ja antanut sen riipiä takkinsa rei’ille, jotta muistaisi kylmyyden.

Hänen asunsa viestii sotaa, yksin maailmaa vastaan. Ja silti hänen on syötävä. Asetuttava kaikkien nuolten mahdolliseen maaliin, oltava siinä paljaana kuin kaljuksi ajeltu pää. Toisia kulkee ohi, mies istuu ja syö.

Miten kukaan voi ohittaa ihmisen, joka syö yksin.