Fisut

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2015, Proosa

Kuva: Stephen Nakatani/Flickr

Kuva: Stephen Nakatani/Flickr

Teksti: Wilhelmiina Palonen

Sillä oli vaaleet viikset, vaaleemmat kun mun hiukset. Heti kun mä näin ne viikset, ajattelin, että ihan kun Jaakolla, vaikka en ollut nähnyt Jaakkoa kun vaan kuvissa, ja sitten se vasta iski muhun kunnolla, se oli Jaakko, se oli ihan siinä! Osti baaritiskillä juomaa, ison hanabissen

Olin aika hermona. Siksi kai en osannu sanoa mitään järkevää. Menin sen viereen, tilaamaan kelkkaa, se nyt vaan oli eka minkä keksin listasta. Vilkuilin sen silmiä ja niissä oli yllättävän paljon samaa kun mun silmissä, kummallakin sellaset haaleen siniset. Ihan samanlaiset kun faijalla varmaan, vaikka en mä ollut katsonu niitä niin tarkkaan. Ne vetisti ja olin muutenkin pitänyt siihen vähän etäisyyttä. Me ei olla oltu faijan kanssa missään hyvissä väleissä, se ja sen sekopäät perhejutut. Niin kun nyt vaikka tämä, että Jaakko ei tiennyt musta.

Mä koitin hymyillä Jaakolle niin hyvin kun osasin. Halusin tutustuu siihen, aattelin, että olispa siistiä, jos se kutsuis istuu omaan pöytäänsä. Mut ei se kutsunu, huudettiin vaan muutama sana siitä, että musiikki oli törkeen kovalla, soittivat joitain viime kesän hittiä. Amarillossa oli aikasemmin hyvää musiikkia, mut nyt siellä soi vaan ihan vanhat hitit.

Se palas omaan pöytäänsä istuu, niitä oli siellä iso lössi. Pyysin Miia tulee mun kanssa pöytään, josta nähtiin niiden loosiin, jätettiin muut duunikaverit tanssii. Miia olis halunnut jäädä sinne, sillä oli kiikarissa uus jätkä, joka oli alottanu respassa vasta vähän aikasemmin. Teki mieli sanoa sille, että nyt turpa kiinni, tuolla on mun broidi, mutta sitten olisin joutunu selittää sille vaikka kuinka pitkän stoorin siitä miten faija oli naimisissa sillon kun synnyin ja koko sitä settii. Vaikka kyllä Miia oikeestaan aika hyvin meidän perhekuviot ties.

Istuttiin siinä hetki, jouduin tarjoo Miialle kaks drinkkii ja kattelin Jaakkoo. Se koetti selvästi iskee yhtä tyttöö siitä porukasta, mutta ei onnistunut. Se oli sellanen ihan ookoo näkönen, vähän tylsä. Sellaset isot lasit, olis nyt vaivautunu mun veljen takii laittaa piilarit.

Sit osa sen kavereista lähti, se näytti koko ajan yhä enemmän siltä, että siltä, että sen siipi vaan viistää Rillon lattiaa. Mulle tuli sellanen olo, että haluun piristää, mun veli sentään, ei se saanu näyttää noin raasulta.

Lyöttäydyttiin Miian kanssa niitten seuraan. Miia rupes juttelee niille muille, mä houkuttelin Jaakon mun kanssa tiskille. Se ei meinannu lähteä, sano vaan vaisusti et sun toppi muuten valuu, mulla oli sellanen kimalteleva tuubitoppi, se valuu aina. Se sano sen sillä äänellä, että kyllä mä tajusin, että olisin voinu sen puolesta suksii jonnekin pois pikaseen. Mut en mä pahastunu, mä aattelin että piristän sitä jotenkin ja heti kun oon vaan vähän saanu itteäni rohkeemmaks, niin kerron sille kuka oon ja me vietetään sellanen kreisi sisko-veli-ilta ja juhlitaan niin paljon, että se unohtaa sen lasipään. Ehkä mä mietin liikaa jotain teeveesarjoja, joissa porukka löytää kadonneet perheenjäsenensä ja sit kyyneleet vaan kimmeltää niiden silmäkulmissa kun ne halaa. Ehkä mä aattelin, että siitä vaan automaattisesti tulis sellasta.

Kun me mentiin yhdessä tiskille, niin se oli jo vähän pirteempi. Se oli oikeen ystävällinen ja sano, että tilaa mullekin. Nyt hei juodaan se sano, mä tilaan oikeen kunnolla.

Ja niin se tilas meille seitsemän fisua. Fisua! Oon aina vaan miettiny niitä norjalaisia kalastajia, jotka ne saakelin yskänpastillit on keksineet. Mut sit mulle selviskin, että ne olikin brittejä, ja että ne oli ensin keitelly yskänlääkettä mutta sitte puristanu ne pieniksi pastilleiksi. Sitten kun ei ollutkaan niitä ystävällisiä norjalaisia kalastajia, niin mua alkoi oikeen ottaa ne pillerit päähän. Ja kuka saakelin neropää on päättänyt, että niitä murskataan baarissa viinan sekaan?

Mä halusin kuitenkin olla Jaakolle mieliks ja aattelin, että ne vois vähän myös rohkasta mua. Ei se eka ollu niin paha, se fisu. Mut veli ei näyttäny vielä onnelliselta, niin kumottiin ne toisetkin. Viimenen jaettiin puoliks. Sit me suunnattiin tanssii, siellä soi joku törkeen huono biisi, mut sillä hetkellä meillä oli sairaan kivaa. Se oli ottanu itteään niskasta kiinni ja päättäny unohtaa sen lasipään. Ei me tanssittu mitään kunnolla, vaan ihan överisti.

Ympärillä ihmiset vähän kattoi, me ei välitetty. Aattelin, että toi on kyllä hyvä tyyppi, toi mun veli. Teki mieli huutaa se sen korvaan, mutta ajattelin että en mä voi siellä ihan tanssimassa, että se hämmentyy ja pysähtyy ja se tiputtaa kaljan lattialle ja tuoppi menee säpäleiksi. Mä olin jo aika naamat, en yhtään miettiny että ne on varmaan muovia, ne tuopit.

Nyt kun mietin, niin olis pitäny jättää siihen. Eikä enää ottaa uusia fisuja. Mulla oli siinä kohtaa jo paha olo. Halusin vaan koko ajan vielä ihan pikkusen rohkasua, vaikka olis pitäny vaan saada se ulos suusta ennen kun oli liian myöhästä. Ei hitto, kun hävettää vieläkin. Olisin edes ehtiny vessaan, mutta laattasin just siellä, kesken tanssin.

Jaakko oli kyllä tosi kultanen. Talutti vessaan ja piti hiuksista kun annoin tulla. Vaikka sitä oli menny sen farkuillekin. Siellä me istuttiin, kaakelilattialla, ja mä vaan itkin ja oksensin vuorotellen. Ja koko ajan suussa maistu ne fisut. Sit Miia tuli sinne ja sano, että se voi hoitaa tän ja patisti Jaakon lähtee. Vähän vielä flirttas perään. Enkä mä voinu muuta kun jäädä siihen kyhjöttää.