Ensin huonot uutiset: minä en ole opettaja

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2016, Haastattelut

Satu Rasila. Kuva: Turun Kaupunginteatteri

Satu Rasila. Kuva: Turun Kaupunginteatteri

Teksti: Laura Setälä

Satu Rasilan pitämä Draama II -kurssi on osa luovan kirjoittamisen aineopintoja. Se valittiin viiden parhaan joukkoon, kun yliopistolla äänestettiin ”Vuoden opintojaksoa”. Nyt otetaan selvää, kuka on tuo henkilö opetuksen takana.

On hienoa, että luovan kirjoittamisen kurssi on päässyt viiden parhaan joukkoon. Satu Rasilaa koko asia kuitenkin lähinnä hämmästyttää. Olivathan valittavien kurssien joukossa kaikki yliopiston kurssit, ja niitä on paljon.

 Olin yllättynyt. Ja ilahtunut, tietenkin, Satu sanoo, kun juttelemme hänen toimistossaan asiasta.

Olen saapunut Sadun työhuoneelle kaupunginteatterin tiloihin. Huoneesta aukeaa näkymä Aurajoelle, enkä voi olla hieman kadehtimatta Sadun työhuonetta. Satua naurattaa kommenttini.

 Kyllä minäkin kadehtisin!

Huoneeseen on kerätty kaikenlaisia esineitä näytelmistä, joita on esitetty vuosien varrella. Tavarani olen tietämättäni laskenut Tamara-musikaaliin kuuluneelle, samettiselle tuolille, ja seinän vierestä löytyy Kakolan vankilan ikkunapuitteet, jotka olivat esillä myös saman nimisessä näytelmässä. Satu on siis dramaturgi ja ohjaaja. Mikä sitten sai Sadun aloittamaan opettamisen?

 

Tie opettajaksi

Opettamisen Satu on aloittanut jo kauan aikaa sitten. Hän ei pysty tarkalleen muistamaan, mikä oli ensimmäinen kurssi, jota hän opetti.

 Alkuvaiheessa opetin pitkään teatteri-ilmaisun ohjaajia taideakatemiassa.

Ryhmä oli tiivis, sillä sisään oli otettu vain noin 16 hakijaa. Yliopistoon verrattuna opettaminen oli todella erilaista.

 Kyse oli teatterista ammattia haaveilevien ihmisten joukosta.

Yliopistolla Satu ei voinut kuvitelmistaan huolimatta toteuttaa opettamista samalla tavalla kuin Taideakatemiassa.

 Yksi isoimmista ensimmäisistä oivalluksista oli se, että yliopisto-opiskelijaryhmä ei ole lähtökohtaisesti ryhmäytynyt yhtä tiiviiksi.

Sitten seurasi oivallus siitä, että yliopistolla draaman kirjoittamista tulevat opiskelemaan ihmiset monista eri tiedekunnista – eli toisin sanoen opiskelijat ovat paljon monitaustaisempia kuin esimerkiksi akatemian opiskelijat.

 Saattaa olla ihmisiä, jotka eivät koskaan ole käyneet teatterissa; joita teatteri ei kiinnosta pätkääkään noin niin kuin lähtökohtaisesti taidemuotona, vaikka draaman kirjoittaminen voisi kiinnostaa.

Siksi opetuksesta piti tehdä enemmän kirjailijakoulutusta kuin teatterikoulutusta.

 Ja sitten, yhtäkkiä, sitä kautta siitä tuli mulle itselleni paljon henkilökohtaisempaa.

Toki teatteri-ilmaisuohjaajienkin opettaminen oli ollut henkilökohtaista, mutta yliopisto-opettaminen nivoutui enemmän siihen, mitä Satu tekee päivittäin töissä.

 Ensin mä yritin kauheasti väistää sitä, että en toisi omaa kirjoittamisprosessia siihen opettamiseen, mutta sitten jossain vaiheessa tajusin, että se hyödyttää koko sitä tilannetta, että kehtaa olla henkilökohtainen.

Alkuvaiheessa Satu pohti, vierastaisivatko ihmiset omista jutuista kertomista. Jossain vaiheessa hän kuitenkin totesi, että vain henkilökohtaisuudesta voivat nousta ne kaikkein konkreettisimmat ja yksinkertaisimmat esimerkit.

 

Pelko

Sadun mielestä opettaminen on kiinnostavaa, vaikka se onkin pelottavaa, varsinkin ihmiselle, joka on tottunut ennemmin kirjoittamaan kuin puhumaan. Kommelluksiltakaan ei ole vältytty.

Kun Satu ensimmäistä kertaa meni yliopistolle opettamaan perusopintojen johdatuskurssille draaman perusteista, hän ei ollut löytää oikeaa tilaa mistään.

 Kuvittelin, että olisin puhumassa siellä luokalliselle opiskelijoita. Sitten siellä olikin isossa auditoriossa 150 ihmistä. Ensin jännitin ihmispaljoutta ja sitten sain sellaisen hepslaakin, mitä en ollut ollenkaan suunnitellut.

Jokainen Sadun kurssilla ollut tietää, ettei Satu siedä myöhästymistä. Kyseisellä johdatuskurssilla joku asiasta tietämätön oli kuitenkin uskaltanut sisään vielä viimeisen kymmen minuutin aikana. Siinä hermostuessa opettajalta unohtuivat pelko, kalvot ja kaikki muu, mitä hän oli suunnitellut puhuvansa.

 Viimeiset kymmenen minuuttia puhuin kunnioituksesta.

Puheeksi nousee se, mitä opiskelijat odottavat opettajilta.

 Lähtevätkö opiskelijat joskus luennolta niin, että ”nyt mä en saanut tästä mitään”? Onko siellä sellainen kuluttajasuojalain tyyppinen tunnelma, että olisi pitänyt saada jotakin irti?

Satu katsoo minua kysyvästi, ja joudun myöntämään, että itse ainakin olen joskus poistunut luennolta juuri tuon tunteen kanssa. Välillä kyse on opetustaitojen puutteesta, joskus en ehkä vain ymmärrä koko aihetta.

 Entä kuinka paljon kyse on persoonasta? Satu pohtii, ja olen samaa mieltä., Kyllähän opettajan persoona väkisinkin vaikuttaa, vaikkei sitä opetustilanteessa tietoisesti panisikaan merkille.

 Kyllä mäkin muistan omilta opiskeluajoiltani, että joku saattaa vaan olla niin puuduttava persoonana, mutta sille opettaja ei voi mitään. Täytyy vaan olla sellainen persoona kuin on.

 

Opettajanpöydän toisella puolella

Monia omia opettajiaan Satu muistelee kuitenkin lämmöllä. Parhaiten mieleen ovat jääneet teatterikoulun opettajat. Kaisa Korhosen, ohjaajatyön opettajan, yksittäisiä lauseita Satu pystyy muistamaan vieläkin. Dramaturgian professoreina toimivat Sadun opiskeluaikoina Lauri Sipari ja Pirkko Saisio, ja kumpikin on ollut ehdottoman tärkeä.

 Ja aivan eri tavalla, aivan erilaiset persoonat, erilaiset ammatti-identiteetit.

Myös osa teatterityön opettajista on olleet tärkeitä, erityisesti Langry, joka opetti akrobatiaa. Satu ei vuosien harjoittelusta huolimatta oppinut seisomaan käsillään seinää vasten, mutta Langry opetti uskaltamista.

 Silloin, kun itketti häpeästä pelkkä yritys laittaa kädet lattiaan, niin Langry rohkaisi menemään nimenomaan omia pelkojaan päin. Olemaan luovuttamatta.

Sellaiset asiat ovat jääneet voimakkaasti mieleen.

Edes opettajana oppiminen ei ole loppunut. Satu kertoo oppivansa opetustilanteista paljon.

 Joka tunnilla oivallan jotain niistä keskusteluista, mitä käydään. Ja opin kirjoittamisesta.

Samalla Satu on oppinut opettamisesta, kurssi kerrallaan.

 Mun opetus on varmaan ollut silloin kymmenen vuotta sitten ihan luokattoman huonoa verrattuna tähän päivään, vaikka se materiaali on periaatteessa samaa.

 

Teatterissa

Luentojen pitämisestä huolimatta Sadun oma ala on teatteri. Opettaminen kuitenkin tuo materiaalia myös teatterityöhön.

 Kyllähän se pitää hereillä.

Teatterin puolella Satu tukee kaikenlaista. Näytelmäkirjoittamisen lisäksi Satu lukee paljon, kommentoi ammattikirjoittajien tekstejä, on mukana erilaisissa näytelmäkirjallisuushankkeissa ja Teatterin Tiedotuskeskuksen hallituksessa. Opettaminen auttaa hahmottamaan alan kokonaiskuvaa.

Suomalaisella näytelmällä on viimeisen reilun vuosikymmenen ajan mennyt todella hyvin. Näytelmäkirjailijoita on enemmän, heidän uransa ovat aiempaa pidempiä ja näkyvämpiä. Tämä on myös koulutuksen ansiota: Teatterikorkeakoulun dramaturgilinjalta on valmistunut useita kiinnostavia kirjailijoita, heidän joukossaan muun muassa Sofi Oksanen. Turun yliopistolla on myös oma osuutensa tässä muutoksessa, sillä luovaa kirjoittamista ei muissa yliopistoissa opeteta samalla tavalla, vaikka opistoissa kursseja on pilvin pimein. Satu kokeekin olevansa vastuussa siitä, että opetus on laadukasta.

 Opetus nimenomaan yliopistossa tuntuu tärkeältä.

Opetus antaa tukea myös ohjaajan työhön. Ohjatessa on vastuussa taiteellis-teknisestä työryhmästä, opetustilanteessa taas on vastuussa opetusryhmästä. Vaikka kyseessä on kaksi eri asiaa, samuus löytyy ihmisten välisistä kontakteista. Pitää osata puhua kriittisesti suoraan, eikä se aina ole helppoa.

Viimeisten vuosien aikana Satu on oppinut, että suoraan puhumisen hetkellä, oli kyseessä sitten näyttelijä tai opiskelija, kyse on tärkeästä dialogista, jota ei saa pelätä. Vaikka toista voi olla vaikea ymmärtää, keskustelua pitää uskaltaa jatkaa.

 Siitä ei saa luovuttaa, ennen kuin on päästy johonkin yhteiseen kirkkaaseen oivallukseen.

 

Itsensä voittamista

  Ensin huonot uutiset. Minä en ole opettaja.

Näillä sanoilla Satu aloittaa kehutun kurssinsa. Vielä haastatellessani häntä Satu pahoittelee pedagogisten opintojensa puutetta.

 Kun mä en kerran ole opettaja.

Siksikin valinta viiden parhaan kurssin joukkoon tuntuu ihmeelliseltä.

Pohdimme yhdessä pedagogisuutta, ja Satu toteaa, että koska hänellä ei ole pedagogista taustaa, hän ei voi tietää, miten ”oikea” opettaminen eroaa siitä, että ”yrittää mahdollisimman tarkasti jakaa sen, mitä on itse oppinut”.

Onko opettaminen sitten vaikeaa, jos kerran pedagogista taustaa ei ole? Satu pohtii asiaa pitkään.

 Mä koen aika paljon vastuuta opiskelijoista.

Satu selittää asiaa tarkemmin. Hänen mukaansa taideaineet vetävät puoleensa herkkiä tai herkkävaistoisia ihmisiä, eikä Satu halua oppilaidensa päätyvän umpikujaan herkkyytensä kanssa. Sen sijaan Satu haluaisi avata ovia ja ikkunoita opiskelijoilleen, jottei kukaan lakkaisi kirjoittamasta pelkästään sen takia, että olisi ajautunut lukkoon.

Satu toivoo, että jokainen hänen kurssillaan käynyt oppisi luottamaan omaan ääneensä ja omaan tapaansa tehdä. Vaikka osaisi kaikki dramaturgiset käsitteet ulkoa, sillä ei ole mitään merkitystä, jos ei uskalla antaa palaa.

 Se kuuma silmä on tärkeämpi vielä kuin kylmä.

Ja kuumalla silmällähän Satu tarkoittaa sitä, että kirjoittaa itseään sensuroimatta luottaen siihen, että tekstin joukossa on ainakin jokin hyvä kohta.

– Itse ei saa olla omana kirjoittamisen esteenä. Kun jokainen opiskelija on kirjoittajana erilainen, on tietysti haastavaa pohtia, miten opetus voisi olla jokaiselle keskenään erilaiselle opiskelijalle yhteismitallista samalla, kun se olisi jokaiselle henkilökohtaista.

Ehkä siksikin Satu on valmis joustamaan luokassa olemisen suhteen. Vaikka hän odottaa oppilaittensa osallistuvan opetukseen ja ryhmätilanteeseen, hän antaa osallistumisen tapahtua jokaiselle omaan tyyliin. Ja jos luokkatilanne tuntuu vaikealta esimerkiksi sairauden tai perhetilanteen takia, Satu on myös valmis keksimään vaihtoehtoja.

 Jokainen ryhmähän on keskenään hyvin erilainen, ja ryhmädynamiikka vaikuttaa paljon opetukseen, mutta sen täytyykin saada vaikuttaa, kun se vaikuttaa myös siihen oppimiseen.

Satu siis välittää opiskelijoistaan. Jo se riittää selittämään, miksi kurssi on niin pidetty.

*

 

Faktaa Satu Rasilasta

Kuka: Satu Rasila

Opiskelu: Opiskeli Teatterikorkeakoulussa dramaturgiaa 1994 – 1998

Mitä nyt: Toimii Turun kaupunginteatterilla dramaturgina (vuodesta 2012) sekä toimii vierailevana luennoitsijana Turun yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaineessa

 

lähteitä

https://teatteri.turku.fi/turun-kaupunginteatteri/tietoa-teatterista/henkilokunta/muu-taiteellinen-henkilokunta/satu-rasila

http://www.tylkkari.fi/kampus/dialogin-taitaja

https://teatteri.turku.fi/turun-kaupunginteatteri/tietoa-teatterista/henkilokunta/muu-taiteellinen-henkilokunta/satu-rasila