”Elämme tarinoiden maailmassa” − Julie MacLusky

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2014, Haastattelut

Julie MacLusky, Kuva: Niina Oisalo

Julie MacLusky, Kuva: Niina Oisalo

Teksti: Niina Oisalo

Luovan kirjoittamisen opetus on kasvanut räjähdysmäisesti Britanniassa viime vuosina. Jo 60 yliopistossa opetetaan luovaa kirjoittamista. Myös Suomessa kirjoittamista voi opiskella ylipistotasolla Jyväskylässä ja Turussa sekä lukuisissa julkisissa ja yksityisissä oppilaitoksissa, joista tunnetuimmat ovat ehkä Kriittinen korkeakoulu ja Oriveden opisto.

Kirjoittamisen opiskelua kummeksutaan usein: mihin sitä tarvitaan, ja voiko luovuutta opettaa? Suomessa koululaisten luku- ja kirjoitustaito on vielä korkealla tasolla kansainvälisissä vertailuissa, mutta Britanniassa ja monessa muussakin Euroopan maassa taidot ovat viime vuosina heikentyneet. EU-maissa joka viides 15-vuotias lukee ja kirjoittaa huonosti. Luovan kirjoittamisen sisällyttäminen koulujen opetusohjelmiin voisi olla yksi ratkaisu tähän ongelmaan. Isossa-Britanniassa luovuus on jo sisällytetty kansalliseen opetussuunnitelmaan.

Julie MacLusky aloitti uransa televisiojournalismin ja elokuvakäsikirjoittamisen parissa, ja siirtyi vuonna 2004 Isoon-Britanniaan opettamaan Englannin kirjallisuutta ja luovaa kirjoittamista, ensin University of Bangorissa ja sittemmin University of Worcesterissa. Hän on opettanut luovaa kirjoittamista sekä opettajille että oppilaille myös peruskouluissa, lukioissa ja muissa yliopistoissa sekä tutkinut luovan kirjoittamisen opiskelun vaikutusta peruskoululaisten muiden aineiden oppimistuloksiin.

MacLuskyn tutkimusten mukaan luova kirjoittaminen voi hyödyttää koululaisia kaikessa oppimisessa. Hän julkaisi tutkimustuloksista vuonna 2011 kasvatustieteiden professoriRobyn Coxin kanssa myös kirjan (Teaching Creative Writing in the Primary School: Delight, Entice, Inspire!).

MacLusky valmistelee parhaillaan Coxin kanssa tehtävää kansainvälistä tutkimusta luovuuden sisällyttämisestä esi- ja peruskouluopetukseen.

MacLusky vieraili Turun ylipistossa maaliskuussa 2013 luovan kirjoittamisen oppiaineen kutsusta.

Miten päädyit opettamaan luovaa kirjoittamista yliopistossa, ja mitä tavoitteita asetat opetukselle?

Olin työskennellyt elokuvakirjoittamisen ja journalismin parissa aiemmin, ja mietin että minulla voisi olla annettavaa: että voisin opettaa miten tekstiin luodaan hyvä rakenne ja miten viesti menee parhaiten perille. Haluaisin että opiskelijat hioisivat omia taitojaan siihen pisteeseen kuin se on mahdollista, ja että heistä kehittyisi parhaita mahdollisia kirjoittajia.

Valitettavasti kirjoittamista sisältyy brittiläisten yliopistojen opintoihin yhä vähemmän. Puoli vuotta kestäneen kurssin lopputyönä tehtävä essee voi olla esimerkiksi vain 2 000 sanaa. Sen sijaan luovan kirjoittamisen tunneilla kirjoitamme joka viikko noin tuhannen sanan tekstejä, joten opiskelijat kirjoittavat puolen vuoden aikana 20 000 sanaa. Tästä on heille paljon hyötyä, ja tekstit paranevat väistämättä.

On huolestuttavaa, että ihmiset kirjoittavat yhä vähemmän. Brittiläisten peruskoululaisten kirjoitustaitoa käsittelevän tuoreen tutkimuksen mukaan harva peruskoulun opettaja kirjoittaa työnsä ohessa muuta tekstiä kuin huomioita koevastauksiin. Tämä heijastui suoraan lasten kirjoittamiseen, joka oli heikolla tasolla. Testeissä parhaan tuloksen saaneen luokan opettaja kirjoitti viikonloppuisin urheiluaiheisia juttuja paikalliseen lehteen. Hän innosti myös omia oppilaitaan kirjoittamaan enemmän.

Olet itse tutkinut luovan kirjoittamisen vaikutusta muihin koulutuloksiin Britanniassa, kerro tästä tutkimuksesta.

Tutkimme koululuokissa kello kädessä oppilaiden tarkkaavaisuutta, ja kirjasimme joka toinen minuutti ylös keskittyvätkö he opetukseen ja omaan työskentelyynsä vai johonkin muuhun. Luovan kirjoittamisen tunneilla 8-vuotiaiden tarkkaavaisuus oli kokonaisen tunnin ajan 100 prosenttia, mikä on ainutlaatuista.

Jopa erityisluokassa lapset keskittyivät opetukseen tai omaan työskentelyynsä täydellisesti luovan kirjoittamisen tunnilla. Muistan kuinka eräänkin luokan opettaja hämmästeli jälkeenpäin, että hän ei ollut koskaan aiemmin nähnyt luokan tiettyjen poikien kirjoittavan mitään.

Ymmärsimme että lapset jaksavat keskittyä kirjoittamisen tunneilla, sillä heillä on lupa käyttää mielikuvitustaan ja olla enemmän läsnä tilanteessa. Silloin he ovat itse omia opettajiaan, eikä opetusta kaadeta oppilaiden päähän ulkopuolelta, annettuna.

Monet muutkin tutkimukset ovat todistaneet, että kun ihmiselle annetaan valtaa oman oppimisen tai työtehtävien suhteen, he ovat sitoutuneempia työhön ja tulokset ovat parempia. Huomaan sen myös omilla tunneillani. Kun oppilaat keskittyvät kirjoittamiseen, he tuntevat ylpeyttä ja haluavat että teksti on niin hyvää kuin mahdollista. He haluavat ylittää itsensä. Oppilaat välittävät työnsä tuloksista, kun he voivat itse määritellä miten sen tekevät ja mikä heidän tavoitteensa on.

Britanniassa tehty The Rose Report -tutkimus testasi lasten lukutaitoa kansallisella tasolla, ja huolestuttava tulos oli, että yhä useampi lapsi ei osaa lukea tai kirjoittaa kunnolla edes 11-vuotiaana. Monella on ongelmia erityisesti kirjoittamisen kanssa.

Lasten lukemista ja kirjoittamista on lähestyttävä nykyistä luovemmalla tavalla. Kieliopin tankkaamisen sijaan esimerkiksi omien tarinoiden kertominen voi auttaa lasta kielellisten taitojen kehittämisessä. Tässä mielessä elokuvien katsominen ja tietokonepelit voivat auttaa lasta oppimaan tarinoiden kehittelyä ja hahmottamaan niiden rakennetta omakohtaisen kokemuksen kautta.

Voiko ihmisiä opettaa olemaan luovia?

Yliopiston opetustilanteet on suhteellisen jäykkiä ja strukturoituja, joten luovuuden löytäminen siinä tilanteessa voi olla vaikeaa. Mutta ihmisille voi antaa erilaisia virikkeitä ja pyytää eläytymään erilaisiin tilanteisiin, joita heidän omassa elämässään on tapahtunut. Esimerkiksi ”kuvaile, älä kerro” -ohje auttaa ihmisiä venyttämään mielikuvitustaan ja käyttämään omia muistojaan tekstin lähtökohtana.

Ihmisten luovuuden ja oman panoksen liittäminen opetukseen on aina hyödyllistä. He keskittyvät paremmin omaan työhönsä, ja ryhmätyötilanteessa myös siihen, että kaikkien työ ryhmässä näyttäisi hyvältä.

Mihin luovan kirjoittamisen opetusta tarvitaan?

Mekanistinen lähestymistapa toimi vallan hyvin teollisessa yhteiskunnassa, muttei enää nykypäivänä. Monien maiden talous perustuu yhä enemmän suunnitteluun, ei tavaroiden valmistukseen. Ainoa tapa pärjätä globaaleilla markkinoilla on panostaa luovuuden kehittämiseen, jo peruskoulusta lähtien. Tarinoiden kertominen ja uudelleenkertominen on keskeistä kulttuurillemme ja taloudellemme, kuten mainonnalle. Esimerkiksi Applen menestys perustui pitkälti siihen, että ihmiset ihastuivat Steve Jobsin luomaan tarinaan tuotteiden takana ja halusivat olla osa tätä tarinaa. Ideat ja tarinat myyvät tuotteita.

Luin juuri, että pohjoismaisen rikoskirjallisuuden menestys on nostanut norjalaisten villapaitojen kysyntää. Tämä on hyvä esimerkki tarinoiden vaikutuksesta. Monia satuja tehdään uudelleen elokuviksi ja niiden ympärille on kehittynyt jo melkoinen trendi, tämä on osa samaa kehityskulkua. Elämme tarinoiden maailmassa.

Voivatko luovan kirjoittamisen opinnot toimia myös tienä kirjailijaksi?

Aiemmin kirjailijaksi tuleminen Isossa-Britanniassa ei ole liittynyt millään tavalla yliopistoihin, eikä kirjoittamista ole voinut opiskella oikeastaan missään. Kirjailijaksi tulemiseen on aina liittynyt paljon myyttejä, ja edelleenkin monet uskovat, ettei kirjoittamista voi opettaa. Tämä on kuitenkin ristiriidassa sen kanssa, että muut taiteilijat – kuten kuvataiteilijat, muusikot ja tanssijat – opiskelevat alaansa ennen taiteilijoiksi ryhtymistä. Kirjoittaminen on taito ja sillä on oma historiansa ja tekniikkansa siinä missä muillakin taiteilla. Tekniikan hallinta edellyttää harjoittelua. Opiskelun kautta voi saada myös kontakteja ja verkostoja, joiden kautta edetä urallaan. Kirjoittamisen rutiiniin pääseminen on yhtä tärkeää kuin tanssijan jokapäiväinen harjoittelu.

Ammatin oppiminen on aikanaan perustunut yksinomaan mestarien ja kisällien järjestelmään, ja käytännön harjoittelu on nähty keskeisenä osana oppimista. On kestänyt kauan ennen kuin yliopistot ovat ymmärtäneet käytännön harjoittelun merkityksen. Nykyään monessa Britannian yliopistossa voi kirjallisuustieteen rinnalla opiskella luovaa kirjoittamista.

Kirjoittamisen kautta voi tarkastella ja kritisoida yhteiskuntaa, kulttuuria, sekä ennen kaikkea kehittää omaa ajatteluaan. Tästä on hyötyä missä tahansa työssä ja elämässä yleensä.

Nykyään on alettu puhua myös yhä enemmän tieteen popularisoinnin merkityksestä ja siitä, miten suuremmalle yleisölle voidaan viestiä tieteen tuloksia ymmärrettävällä tavalla. Tässä mielessä kirjoittamisen harjoittaminen olisi hyödyllistä kaikille opiskelijoille. Monet luonnontieteellisen alan tutkijat ovat lähestyneet minua ja pyytäneet apua kirjoittamiseen, sillä luonnontieteiden puolella se jää usein täysin huomiotta opintojen yhteydessä. Jos tutkija haluaa esimerkiksi julkaista kirjan, joka on suunnattu suurelle yleisölle, hänen on osattava ”kääntää” tutkimuksen kieli lähestyttävämpään ja jopa viihdyttävään muotoon. Tällaisia henkilöitä ei ole kovin monta. Myös tieteellisten kirjojen on oltava hyvin kirjoitettu, jos halutaan, että ihmiset lukevat niitä.

Mainitsit jo aiemmin tarinoiden merkityksen nykykulttuurille ja taloudelle. Nykyään puhutaan paljon myös länsimaisen yhteiskunnan ja talouden sekä työnteon ”kolmannesta aallosta”, jossa luovuudella on keskeinen merkitys. Suomessakin on puhuttu jonkin aikaa luovasta taloudesta ja luovasta yrittäjyydestä. Isossa-Britanniassa luovuus on jo sisällytetty kansalliseen opetussuunnitelmaan. Missä vaiheessa mennään juuri nyt Britanniassa?

Britanniassa ongelma on, että kansalliset opetussuunnitelmat vaihtuvat jokaisen hallituksen vaihdon yhteydessä. Alakoulun opettajana toimiva siskoni sanoi hiljattain, että hän on jo luovuttanut eikä jaksa enää mukautua kaikkiin uusiin vaatimuksiin. Jatkuvasti vaihtuvat opetussuunnitelmat laskevat opettajien motivaatiota, mikä vaikuttaa luonnollisesti myös oppilaisiin.

Labour-hallituksen aikaan vuonna 2008 julkaistu Rose Report nosti keskusteluun luovuuden keskeisenä kilpailutekijänä kansainvälisillä markkinoilla. Nykyisessä opetussuunnitelmassa mainitaan, että luovuus tulisi sisällyttää kaikkiin opetettaviin aineisiin. Sitten hallitus vaihtui jälleen vuonna 2010, ja konservatiivit astuivat valtaan. He eivät ole vielä ottaneet kantaa luovuuden asemaan koulujen opetussuunnitelmassa. Tärkein sija kuitenkin tuntuisi olevan tasokokeilla ja niihin valmistautumisella.

Kuitenkin globaalilla tasolla maiden tunnettuus liittyy usein kulttuurisiin tuotteisiin: Suomi tunnetaan tällä hetkellä Angry Birds -pelistä. Tällainen pehmeä vaikutusvalta on merkittävä tekijä myös taloudellisessa mielessä. Britanniassa monet mainosalan tähdet ovat opiskelleet taidekouluissa ja voi sanoa, että heillä on paljon vaikutusvaltaa ja tuntumaa siihen, millaisia arvoja yhteiskunnassa tällä hetkellä liikkuu.

Itsekin välillä kyseenalaistan oman työni, ja mietin, miksi haluan opettaa luovaa kirjoittamista, kun noin yksi sadasta jatkaa kirjailijaksi asti. Mutta kirjoittamisen opiskeluun liittyy usein myös kirjallisuuden opiskelua ja näin opiskelijat oppivat myös asettamaan itsensä kulttuurihistorian jatkumoon ja tarkastelemaan nyky-yhteiskuntaa laajemmasta näkökulmasta.

Olet myös kirjoittamassa nykyään suosittua tyttökirjallisuutta (Chick Lit) kommentoivaa kirjaa, kerro siitä.

Koko prosessi alkoi kun huomasin, että monet kolmannen vuoden Englannin kirjallisuuden seminaarityötä tekevistä naisopiskelijoista rakastivat tyttökirjallisuutta, kuten Bridget Jonesia, ja romanttista kirjallisuutta, kuten Twilight Sagaa. Tässä genressä naiset esitetään usein hyvin konservatiivisella tavalla. Bridget Jonesissa päähenkilö on neuroottinen nainen, joka kamppailee painonsa kanssa ja yrittää huonolla menestyksellä lopettaa tupakoinnin. Mies joka häneen rakastuu, moderni herra Darcy, on hyvin menestynyt ihmisoikeusjuristi, alfauros melkeinpä, eikä Bridgetin tarvitse olla kuin söpö ja nokkela, saada hänet rakastumaan itseensä ja kaikki hänen ongelmansa ratkeavat. Se on kuin tuhkimotarina moderneissa vaatteissa.

Monissa muissakin tyttökirjallisuuden henkilöissä tiivistyy tämä sama ongelma, että naisten elämä olisi riippuvaista miehistä heidän ympärillään. Että miehet joko ratkaisevat heidän ongelmansa ja muuttavat heidän elämänsä tai päinvastoin aiheuttavat ongelmia ja pilaavat elämän. Että miehet ovat joko pelastavia ritareita tai pettäjiä ja roistoja. Hirveä vastuu miehille! Nämä naiset ikään kuin luovuttavat päätösvallan miehille ja luovuttavat elämänsä avaimet heidän käsiinsä. Omaan itseensä luottavat naishahmot eivät kuulu tähän tyttökirjallisuuden genreen, mikä on surullista.

Kirjoitan tätä kirjaa yhteistyössä opiskelijoiden kanssa, aivan kuten monia muita kirjojani aiemmin. Tavoitteena olisi kommentoida ja kritisoida tätä tyttökirjallisuuden kautta nykykulttuuriin ilmestynyttä ilmeisen jämähtänyttä naiskuvaa.